Millainen isä sulla on?

Elämäni ensimmäiset 9v oli kuvioissa, en muista yhtä ainoata hyvää asiaa enkä yhtä ainoata kertaa, että olisin ollut sylissä tai halattavana. Mutta todistusaineisto eli valokuva-albumi kertoo, että olen ainakin yhden kerran ollut sylissä, polvella, tosin isä umpihumalassa siinä, pitkät hiukset vapaina vaaleina suortuvina ja silmät ja ilme kertovat kuinka tuhannen tuiskeessa siinä ollaan, itse olen n.1,5-2v.

Toinen kuva samanmoinen, seison lattialla vaippasillaan ja t-paidalla ja isä istuu takanani käsi ilmaa huitoen, korkea viinalasi pöydällä puoliksi täynnä ja kasvot kertoo, että aivan jurrissa ollaan, ällöttävä kiiltävä katse silmissä ja viinasta kostea suu.

En oikein ymmärrä miksi nuo kuvat on otettu🤔.

Muistoja on ehkä kourallinen ja kaikki liittyy pelkäämiseen, väkivaltaan, karkuun juoksemiseen, sattumiseen yms.

Ruumiista irtaantumisen kokemus ja muisto löytyy myös.

Joskus olen miettinyt, että mitähän hypnoosi nostaisi pintaan, mene ja tiedä.

Kuoli alkoholiin 50-vuotiaana. Eli lapsuutensa 5-15v. lastenkodissa, jossa ei ollut herkkua 50-luvulla. Jätti jälkensä. Kiltti oli mut juoppo.

Olis ollut ihanaa kun olisi ollut kunnollinen faija. Varmaan sen takia haen itselleni tuvallista miestä.

RIP

Isä oli lapsiaan rakastava ja piti meistä huolta kun äiti painoi duunia. Luki satuja, leikki ja oli saatavilla.

Menetin hänet tänävuonna ja tuntuu että samalla ison palasen itsestäni.

Lapsena ihailin häntä ja hän oli hyvä isä avioeroonsa asti. hän erosi äidistäni kun olin 9vuotias. jäin hänelle asumaan ja sen jälkeen tähän päivään saakka, ja luultavasti loppuun asti, minusta häntä kuvaa parhaiten sana; Outo poika. tuskin tulemme enää välejämme korjaamaan koska se on hänen toiveensa

minä olen aiemmin ollut rakastava tytär häntä kohtaan ja venynyt ymmärryksessäni häntä kohtaan äärirajoilleni asti, sinne minne ei pitäisi enää ymmärtääkään vanhempaansa. se on loppu.

Aurinko paistaa kauniisti tänään. En toivo hänelle pahaa, en mitään oikeastaan, hän elää jossain elämäänsä ja toivon ettei hän loukkaa muita ihmisiä. se ei ole vallassani mitä hän tekee.

Itseäni voin onnitella, että äitiroolin lisäksi melkein taivuin mutkalle jo pseudoisäksikin häntä kohtaan.

joten jumalauta, onnea minä kun olen elämästäni sen kanssa selvinnyt näinkin hyvin. kiitos.

Ja Papalle taivaan reunalle hyvää Isoisän päivää, sinä onnistuit kohdallani ikuinen kiitos siitä! <3

Koen että maailman paras isä. Hän on ollut kuolleena jo kauan, aivan liian aikaisin se tapahtui.

Vakava sairaus vei.

Isä oli täysin raitis. Meillä ei juotu eikä tapeltu, ei hakattu eikä huudettu. 

Meitä on seitsemän sisarusta, ja isä oli hyvä ja kiltti. Minä olen nuorin, meillä on vanhimman ja minun välillä 14 vuotta joten vanhimmat olivat jo isoja kun olin pikkulapsi-iässä. Kuljimme paljon minä ja minusta seuraava sisko isän kanssa metsissä ja käytiin uimassa yms. Oma poikani ehti vielä näkemään isääni, ja poika olikin isälle tosi tärkeä. Yhdessä puuhailivat pihahommia ja välillä vierekkäin sängyn päällä loikoilivat. 

Isä oli turvallinen ja syliin sai aina mennä. Äiti olikin etäisempi.  Tunsin tulleeni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Varmasti harvinaista suomalaisessa lapsuudessa. Minä olin onnekas.

Vierailija kirjoitti:

Koen että maailman paras isä. Hän on ollut kuolleena jo kauan, aivan liian aikaisin se tapahtui.

Vakava sairaus vei.

Isä oli täysin raitis. Meillä ei juotu eikä tapeltu, ei hakattu eikä huudettu. 

Meitä on seitsemän sisarusta, ja isä oli hyvä ja kiltti. Minä olen nuorin, meillä on vanhimman ja minun välillä 14 vuotta joten vanhimmat olivat jo isoja kun olin pikkulapsi-iässä. Kuljimme paljon minä ja minusta seuraava sisko isän kanssa metsissä ja käytiin uimassa yms. Oma poikani ehti vielä näkemään isääni, ja poika olikin isälle tosi tärkeä. Yhdessä puuhailivat pihahommia ja välillä vierekkäin sängyn päällä loikoilivat. 

Isä oli turvallinen ja syliin sai aina mennä. Äiti olikin etäisempi.  Tunsin tulleeni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Varmasti harvinaista suomalaisessa lapsuudessa. Minä olin onnekas.

Ihana iskä sinulla ollut. Hyvää isänpäivää hänelle !

Oli lähes aina vihainen. Veti verhotankoja mutkalle vaikka keskellä yötä, kun tuli (itku)potkuraivari. Teki puukolla reikiä seiniin. Leikki haulikolla sisätiloissa, ja ampui vahingossa tai ehkä tahallaan reiän takkaan. Näitä jälkiä sain minä eli poika sitten paikkailla.

Haukkui ja alisti äitiä lähes jatkuvasti, eikä äiti osannut sanoa vastaan. Eroamisesta ei puhuttu.

Lähti kännissä autolla katsomaan kylän vapaita ja varattujakin naisia. Myös ryyppykavereita. Vei mukanaan usein lahjoja, kuten pieniä mutta kalliita eläimiä (en erittele tarkemmin), joita oma perhekin olisi voinut käyttää. Mutta ruokkia niitä piti ahkerasti, että kehtaa jakaa niitä pitkin kyliä.

Työ oli maailman tärkein asia. Kun tuli töistä, kysyi multa ”mitä töitä olet tänään tehnyt?”. Jotain piti olla tehtynä, muuten oli vihaisena pitkään.

Jos sitten oli rentoutumisen aika, jolloin ei tehty töitä, niin silloin juotiin viinaa. Lähes joka viikonloppu kävin hakemassa isälle sen 3-4 pulloa kossua. Alkon myyjäkin joskus hieman taisi suuttua, kun jatkuvasti viinaa ostan. Eipä tiennyt, että eivät ne tulleet mun tai kavereideni käyttöön.

Isäni kuoli 2000-luvun alussa tapaturmaisesti mutta alkoholin vaikutuksen alaisena. No eipä toivotella isänpäivää. Mutta ei ihan kovasti itketäkään.

Kunpa olisi ollut edes jonkinlainen.

Yhtä itsepäinen kuin minä (perin hänen luonteensa) ja sehän häntä kismitti. Ei olla mitenkään hyvissä väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Oli lähes aina vihainen. Veti verhotankoja mutkalle vaikka keskellä yötä, kun tuli (itku)potkuraivari. Teki puukolla reikiä seiniin. Leikki haulikolla sisätiloissa, ja ampui vahingossa tai ehkä tahallaan reiän takkaan. Näitä jälkiä sain minä eli poika sitten paikkailla.

Haukkui ja alisti äitiä lähes jatkuvasti, eikä äiti osannut sanoa vastaan. Eroamisesta ei puhuttu.

Lähti kännissä autolla katsomaan kylän vapaita ja varattujakin naisia. Myös ryyppykavereita. Vei mukanaan usein lahjoja, kuten pieniä mutta kalliita eläimiä (en erittele tarkemmin), joita oma perhekin olisi voinut käyttää. Mutta ruokkia niitä piti ahkerasti, että kehtaa jakaa niitä pitkin kyliä.

Työ oli maailman tärkein asia. Kun tuli töistä, kysyi multa ”mitä töitä olet tänään tehnyt?”. Jotain piti olla tehtynä, muuten oli vihaisena pitkään.

Jos sitten oli rentoutumisen aika, jolloin ei tehty töitä, niin silloin juotiin viinaa. Lähes joka viikonloppu kävin hakemassa isälle sen 3-4 pulloa kossua. Alkon myyjäkin joskus hieman taisi suuttua, kun jatkuvasti viinaa ostan. Eipä tiennyt, että eivät ne tulleet mun tai kavereideni käyttöön.

Isäni kuoli 2000-luvun alussa tapaturmaisesti mutta alkoholin vaikutuksen alaisena. No eipä toivotella isänpäivää. Mutta ei ihan kovasti itketäkään.

rankka ja koskettava tarina. kiitos kun jaoit sen . sinun on varmasti pitänyt olla vähän isänä itsellesikin, hyvin olet onnistunut. Hyvää miehenpäivää Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kuoli alkoholiin 50-vuotiaana. Eli lapsuutensa 5-15v. lastenkodissa, jossa ei ollut herkkua 50-luvulla. Jätti jälkensä. Kiltti oli mut juoppo.

Olis ollut ihanaa kun olisi ollut kunnollinen faija. Varmaan sen takia haen itselleni tuvallista miestä.

RIP

Pöh. TURVALLISTA. Tupa löytyy itseltäkin 😁

Mun isä on vakava ja pohdiskeleva, luki nuorena paljon filosofiaa ja klassikoita. Kova liikkumaan ja harrastamaan, urheilu on hänestä lääke kaikkeen. Kotona lukee sohvalla sanomalehteä tai dekkaria ja tekee ristikoita. Jääkiekko ja kotijoukkue on pyhiä asioita, sieltä tulevat suurimmat ilot ja murheet. Vieroksuu tunteilua ja hassuttelua, mutta lastensa ja lastenlastensa puolesta tekee mitä tahansa. Nauraa myös Fingerpori-vitseille ja sanaleikeille kuin pikkupoika. Hyvää isänpäivää!

Mukava, huomioon ottava, hyvin isällinen.

Paras isä ikinä.

Isä on ilmeisesti lapsuudessaan traumatisoitunut. Haukkui, käytti väkivaltaa. Nyt meillä on kohteliaat etäiset välit, niin kuin on ollut jo 25 vuotta. Soitin hyvää isänpäivää - puhelun.

Vierailija kirjoitti:

Isä on ilmeisesti lapsuudessaan traumatisoitunut. Haukkui, käytti väkivaltaa. Nyt meillä on kohteliaat etäiset välit, niin kuin on ollut jo 25 vuotta. Soitin hyvää isänpäivää - puhelun.

Hyvin toimittu, hän kyllä varmasti ilahtui siitä.

Itse en pystynyt samaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli lähes aina vihainen. Veti verhotankoja mutkalle vaikka keskellä yötä, kun tuli (itku)potkuraivari. Teki puukolla reikiä seiniin. Leikki haulikolla sisätiloissa, ja ampui vahingossa tai ehkä tahallaan reiän takkaan. Näitä jälkiä sain minä eli poika sitten paikkailla.

Haukkui ja alisti äitiä lähes jatkuvasti, eikä äiti osannut sanoa vastaan. Eroamisesta ei puhuttu.

Lähti kännissä autolla katsomaan kylän vapaita ja varattujakin naisia. Myös ryyppykavereita. Vei mukanaan usein lahjoja, kuten pieniä mutta kalliita eläimiä (en erittele tarkemmin), joita oma perhekin olisi voinut käyttää. Mutta ruokkia niitä piti ahkerasti, että kehtaa jakaa niitä pitkin kyliä.

Työ oli maailman tärkein asia. Kun tuli töistä, kysyi multa ”mitä töitä olet tänään tehnyt?”. Jotain piti olla tehtynä, muuten oli vihaisena pitkään.

Jos sitten oli rentoutumisen aika, jolloin ei tehty töitä, niin silloin juotiin viinaa. Lähes joka viikonloppu kävin hakemassa isälle sen 3-4 pulloa kossua. Alkon myyjäkin joskus hieman taisi suuttua, kun jatkuvasti viinaa ostan. Eipä tiennyt, että eivät ne tulleet mun tai kavereideni käyttöön.

Isäni kuoli 2000-luvun alussa tapaturmaisesti mutta alkoholin vaikutuksen alaisena. No eipä toivotella isänpäivää. Mutta ei ihan kovasti itketäkään.

rankka ja koskettava tarina. kiitos kun jaoit sen . sinun on varmasti pitänyt olla vähän isänä itsellesikin, hyvin olet onnistunut. Hyvää miehenpäivää Sinulle.

Kiitos myötätunnosta :). On tässä selvitty, mutta parempi lapsuus olisi varmaan tehnyt minusta sosiaalisemman. Hyvää päivää sinullekin.

Itsekä ja itserakas, joka aikonaan laittoi oman sukunsa perheensä edelle. Nyt, kun sukulaiset eivät enää hyödy vanhasta ja raihnaasta miehestä eivät enää pidä yhteyttä, joten on alkanut yksinäisenä leskimiehen myös arvostaa omiakin lapsiaan, joita ilman on vaikea selviytyä nyky-yhteiskunnassa.

Nyt seitsemänkymppiselle isälleni lähetän tänään lyhyen tekstarin, vaikka ajatus siitä vaivaannuttaa.

Jos minun pitäisi kuvailla hänen hyviä puoliaan, sanoisin varmaan, että hän on älykäs, utelias ja pitää luonnosta. Hänellä on myös pistämätön tilannekomiikan taju, jolla hän saa parhaimmillaan muut nauramaan parilla sanalla. Hänellä on yksi itselleen tärkeä harrastus, joka on varmaan kannatellut häntä viimeiset kymmenen vuotta. Vanhempani ovat edelleen yhdessä, mikä on tavallaan ollut itsellenikin suojaava tekijä.

Välimme ovat etäiset ja väkinäiset, vaikka hän muuta toivoisi. Hänen oma tragediansa on ollut se, ettei hän ole kyennyt käsittelemään vaikeaa lapsuuttaan. Isänä hän itse oli puheissaan ja teoissaan rajaton. Haki huomiota väkisin, oli meille lapsille mustasukkainen äidin huomiosta, puhui rivoja, raivostui, tukisti, tissutteli. Ei kyennyt pyytämään anteeksi, vaan unohti samoin tein sanansa ja tekonsa. Minä en unohtanut.

En pidä ihanteellisena sitä, että välttelen häntä puolitietoisesti. Mutta koen näin suojelevani itseäni, jotta jaksan itse olla parempi äiti. Käännekohta minulle oli, kun esikoinen oli pieni. Silloin hän vihjaili minulle, että hyväksyn lasten hyväksikäytön, kun lopen uupuneena pyysin häntä lopettamaan aiheesta puhumisen minun kuulteni.

Jos ottaisin tapahtuneen nyt hänen kanssaan puheeksi, hän ei muistaisi koko asiaa. Niin tottunut hän on siihen, että saa tehdä mitä hyvänsä. Minun tehtäväni ei ole häntä siinä asiassa kasvattaa. Jos äitini ei ymmärtäisi isääni loputtomasti, olisin varmaan läheisempi hänenkin kanssaan.

Nuorena aikuisena ajattelin, että ihanneisäni olisi Charles Ingalls. Oma mieheni on ihana isä ja olen myös saanut korjaavia kokemuksia hyvästä suhteesta appiukkoon. Olen ylpeä siitä, että olen käsitellyt itse omaa lapsuuttani ja pystyn tarjoamaan lapsilleni jotakin, mitä en itse saanut. Sydämessäni voisin juhlia sitäkin asiaa isänpäivänä.

Ujo. Nyt 80v. Pitää ajatukset liikkeellä touhuamalla, korjailemalla kaikenlaista.

Kun olin pieni ja myöhemminkin, oli isä aika stressaantunut ja usein vihainen ja joi kaljaa.

Pelkoja aiheutti kyllä. Paljon.

Kuitenkin tykkään omasta isästä ja kyllä hän on rakas ja tärkeä.

Kovista oloista kasvanut, evakkoperheen lapsi.

Kyllä siellä hyvääkin on ollut.

Isäni ei ole katkeroituvaa luonnetta. Hän on hyvin maanläheinen ja luonnonläheinen.

Omanlaisensa mies.

Up