Selitä: "En pidä muiden lapsista mutta omistani pidän"

Minullakin on koira, mutta en mä tykkää kaikista koiristakaan. Enkä kissoista, sekin löytyy. Kun se on oma niin se vaan on niin eri.

Lapsistahan hei tulee isoina aikuisia! Kun hankin lapsia, ymmärsin että lapsuus on vain välivaihe ja toivon että heistä tulee isoina hyviä ja järkeviä ihmisiä, jotka parantavat maailmaa :) Silti voin käsi sydämellä sanoa että lapset ylimalkaan ei viehätä. En tarkoita ettenkö hoitaisi omia lapsia hyvin ja totta kai niitä rakastan. Silti voin olla välinpitämätön muiden lapsia kohtaan. En hankkinut lapsia mun oman hoivaamisvietin takia, se on minusta loppujen lopuksi aika lyhytnäköinen syy tuoda uusia ihmisiä tähän maailmaan!

[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 13:38"]

Voisiko joku selittää, miksi ihminen, joka ei ole koskaan pitänyt lapsista, kuitenkin hankkii lapsia. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Tajuan kyllä, että lapsirakas ihminen haluaa hoivata omiakin lapsia, mutta jotkut äidit tuntuvat suorastaan inhoavan muita lapsia. Minulla on koira, mutta en koskaan olisi edes harkinnut koiran ottoa, jos en olisi pitänyt koirista kovasti jo valmiiksi.

[/quote]

mulla on koira ja pidän koiristä yleisesti, mutta monella kaverillani on koira josta en pidä. Koulutettu eri tavalla, lukevat ihmisiä eri tavalla ja käyttäytyvät eri tavalla. Sama kun mulla on kaks hevosta jotka on tarkkaan valittu osto vaiheessa kun on monenlaisia erilaisia hevosia, eli hevosia josta en pidä on paljon vaikka olenkin hevosihminen. Koira ja lapsi kasvaa sun kanssa ja sä kasvatat niitä joten eiköhän niistä tuu ihan mieluisia.

Lapsista ei mitään erityistä yleistä mielipidettä, monesti näkee tosi kauhukakaroita joita minä ja sisarukseni emme olleet lapsena eikä ole omat lapsenikaan... Vihaan niitä lellipentu kakaroita...

[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:44"]Lapsistahan hei tulee isoina aikuisia! Kun hankin lapsia, ymmärsin että lapsuus on vain välivaihe ja toivon että heistä tulee isoina hyviä ja järkeviä ihmisiä, jotka parantavat maailmaa :) Silti voin käsi sydämellä sanoa että lapset ylimalkaan ei viehätä. En tarkoita ettenkö hoitaisi omia lapsia hyvin ja totta kai niitä rakastan. Silti voin olla välinpitämätön muiden lapsia kohtaan. En hankkinut lapsia mun oman hoivaamisvietin takia, se on minusta loppujen lopuksi aika lyhytnäköinen syy tuoda uusia ihmisiä tähän maailmaan!
[/quote]
Juuri näin! Vastakohtana on sitten näitä, jotka "pitävät lapsista" ja jotka tekevät lapsia ensisijaisesti voidakseen hoivailla "ihania vauvoja". Kun vauva kasvaa isommaksi, tehdään uusia vauvoja hoivattavaksi. Lapsi ei ole ihmisyksilö, vaan ensisijaisesti lapsi.

Miten voi välittää muiden lapsista, kun suuri osa äideistä omii lapsensa vain itselleen ja korkeintaan tarkkaan valitut ystävät ja sukulaiset voivat ja saavat edes tutustua lapseen? Moni äiti karsii ystäväpiiriä sellaiseksi, että se hyödyttää lähinnä lapsen kannalta, jos lapsi on enimmäkseen mukana, niin sen lapsenkin pitäisi viihtyä äidin kavereiden kanssa ja päinvastoin. Muuten on helvettiä kaikille, jos lapsi huutaa ja esittää. Siis viitsiikö tuhlata ajatuksia ja tunteita lapseen, jolta ei saa mitään takaisin? Menee aika monta vuotta ennen kuin lapsi voi itse valita oman sosiaalisen piirinsä, että lapseen voi tutustua ilman vanhemman läsnäoloakin. Suurin osa ihmisistä haluaa ihmissuhteiltaan jotain hyötyä ja iloa enkä minä ole poikkeus. Jos minun seura ei kelpaa, niin sitten ei. En viitsi tuhlata positiivisia ajatuksia ihmisiin, joilta en saa mitään.

Oman lapsen halusin, koska halusin, että minunkin elämässä olisi joku ihminen pysyvästi. Vanhat kaverit on hukkuneet matkan varrella, on eri kiinnostuksenkohteet ja elämäntilanteet, muut saavat lapsia ja elämä pyörii oman perheen ympärillä. Pitäisikö minun olla itse ilman lasta ja kuvitella, että ystävyys on kuitenkaan ihmisten arvoasteikossa korkeimmalla ainakaan naisilla?

Ja on se oma lapsi erityinen, kun sen kanssa on oikeasti ihmissuhde toisin kuin random-tuttavien ja edes parhaimpien ystävien kanssa. Nuorempana lapsettomuus ei haittaa niin paljon, kun se on vielä kohtalaisen yleistä, mutta jo yli 30-vuotiaana on iltaisin aika yksin, kun muut lähtevät viimeistään silloin kotiinsa niiden oikeiden läheisten luo, niiden luo, joiden kanssa asuu samassa asunnossa ja elää normaalia arkea.