Kertokaa kokemuksia psyk. sairaalasta

No puhelin ja lompakko otetaan pois. Sitten ollaan vaan omissa huoneissa ja mitään tekemistä ei ole. Lääkkeet on pakko ottaa ja mitään ei saa sanoa.

Tylsää on.

Ap, sen sanon, että huomaat nopeasti, ettei se ole sinun paikkasi.

Psyk sairaalaan kuuluvat vain ne oikeasti hullut.

Muitakin kohdellaan, kuin he olisivat.

Mutta ei siinä mitään, käy testaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Tylsää on.

Suurin huvi on se, jos osastolla on joku paranoidi tapaus. Siltä voi kuulla, kuinka sairaalan juomavesi on myrkytetty yms.

Joskus sitä tarvii laataamoa. Ruoan saa naaman eteen ja nukkumaan pitää mennä rutiinilla. Se tekee kipeälle päälle hyvää. Ei siellä mielellään ole, tylsää ja joskus pelottavaakin. Oma olohan se pahin on mutta siellä on mahdollista keskustella ja säätää lääkitystä. Jotkut ammattilaiset siellä tosin on ihan hirveitä, mutta osa taas on niin upeita ihmisiä jotka tekee duunia täydellä sydämellä.

Kiitokset vaan Pekka-hoitajalle. ♡

Lisää kokemuksia? Miten olette osastolle päätyneet?

Ei sinne kovin helposti pääse.

Olen vaikean masennuksen uhri.

Käynyt 3 kertaa psykiatrilla.

Olen kokenut pahoja asioita.

Nyt pitäis lähtee hullujen kurssille ja saan paniikkihäiriöö! Sähköshokista puhuttu.

Juttelin miten haluisin kuolla, niin sen takii jouduin psykiatriselle.

Kuoleman ajatus on kuin musta peikko!

En jaksa, tarviis hakee uutta asuntoakin mut oon kuin halvaantunut!

Help!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tylsää on.

Suurin huvi on se, jos osastolla on joku paranoidi tapaus. Siltä voi kuulla, kuinka sairaalan juomavesi on myrkytetty yms.

Nääh, riittää kun lukee antivaxxereiden sepustuksia esim täältä.

Ei siellä välttämättä pysty lepäämään. Siellä voi olla niin äänekkäitä ja levottomia potilaita, että ei juuri rauhaa saa. Huonekaveri voi kuorsata, soittaa viulua tai lukea raamattua ääneen yms.

Yhdessä osastossa jossa olin, niin siellä piti pitää huoneen ovi lukossa kokoajan. Osaston muut potilaat olisivat muuten lampanneet sisään ja varastaneet tavaroita.

Yhtenä yönä heräsin siihen kun joku miespotilas hakkasi huoneeni ovea. Jonain toisena yönä yksi nainen vaelsi edes takaisin käytävällä jollain puukengillä tai jollain muilla kovaäänisillä kalosseilla ja avasi myös huoneeni oven kun en ollut muistanut lukita sitä.

Sitten jonain iltana kun menin nukkumaan niin yksi mies tuli sänkyni viereen tuijottamaan. Vessassa ei ollut lukkoa ja tuo sama mies hiippaili sinnekkin.

Tuossa vain muutama esimerkki, mutta joka päivä siellä oli jotain vastaavaa sekoilua.

En ole ikinä nukkunut missään niin huonosti kuin tuolla kyseisellä osastolla. Kun pääsin viikonlopuksi sieltä kotiin niin se oli minulle lomaa ja lepäämistä tuosta kauhujen talosta.

Up

Siellä on se hyvä puoli, että ei tarvitse tehdä mitään, ruoan tekee joku muu eikä tartte siivota. Saa lääkityksen kohilleen. Mutta omaa rauhaa ei ole enää ollenkaan. Varsinkin yksinoloon tottuneelle on aika iso järkytys joutua jakamaan huone toisen potilaan kanssa. Hankala olla kun toinen on ylipäätään koko ajan läsnä, varsinkin jos se tykkää jutella ja itse ei ja yölläkin kuorsaa siinä. 

On yhteiset tilat, mihinkään ei pääse ihmisiä pakoon omaan rauhaan. Riippuen omasta hoidosta ja osastosta. Itse olin arvioitu sen verran hyväkuntoiseksi, että minut päästettiin pyynnöstä kävelylle ulos yksin, mutta vain kerran päivässä. 

Mielestäni tuossa "hoidossa" oli silti parasta ne muut potilaat. Koska ekoina päivinä en jaksanut jutella mitään kenenkään kanssa, mutta sitten kun lääkkeet alkoi purra ja uskalsin jutella muiden kanssa, huomasin kuinka ne on ihan tavallisia ihmisiä. Ja se auttoi mua ymmärtämään, että oon itsekin ihan tavallinen ihminen.