Mikä vaivaa parkkeerauksessa?
On lämmitystolppa jonka toisella puolella on paikka 9 ja toisella 10, tolppa jää keskelle. Vasemmalla 9 oikealla 10. Miksi 9 ajaa puolet autostaan 10 puolelle vaikka kukaan ei ahdista häntä toiselta puolelta. Näin käy joka kerta. Mies kyseessä, ei mikään akka ratissa..
Nyt psykologit ja keittiövastaavat miettikää ja kertokaa, miksi hän mielestänne tekee näin ja saa toisen paikan ahtaaksi?
Kommentit (5)
Hän on joko ilkeä ihminen, totaalinen typerys tai ei vain ajattele koko asiaa ja ajaa juuri siihen mihin aina ennenkin on ajanut. Vaikka sentin päähän viereisestä autosta, vaikka toisella puolella olisi kolmen auton verran tilaa.
Niin ja kyseessä on hahmotusongelma. Ei osaa ilman viivoja katsoa, että pitäisi ajaa riittävästi vasemmalle puolelle, vaan hahmottaa sen tolpan paikan väärin. Työpaikkani on myös yhdistetty asuinrakennukseen, vaikka on eri rakennus. Tänä aamuna juuri katsoin, että yksi on vetänyt härskisti autonsa niin, että tolppa on tasan keskellä. Osa ei taas tajua, varsinkaan jos ei ole asunut kerrrotalossa ennen, eikä ole viivoja, miten siihen tolppapaikalle pitää ajaa.
Minä minä muista välittämätön ihminen toimii juuri noin. Itse ehdotin samalla tavalla toimivalle naapurilleni että ostaisi kaksi parkkipaikkaa kun yhteen ruutuun ei tunnu koskaan mahtuvan. Alkoin sen jälkeen kummasti siihen yhteen ruutuun mahtua. Mikäli tämä ei toimi aja itse seuraavalla kerralla kun naapuri on pois autosi keskelle ruutuja, alkaa naapuria myös vituttamaan.
Tahallaan vittuilee, vittuile takaisin.
Meidän ex-naapuri on tuollainen. Asiasta on todella moni sanonut ja kerran parkkeeraa oikein ja kohta taas jatkaa.