Mitä varatun kaverimiehen päässä liikkuu?
Olen harrastuksen kautta tutustunut erääseen samanikäiseen mieheen. Olemme tämän harrastuksen myötä lähentyneet siihen pisteeseen että nykyään olen hänen kanssaan käytännössä joka päivä yhteydessä harrastusasioissa lähinnä viestein ja vaikka öiseenkin aikaan. Kun harrastus alkoi n. Vuosi sitten, emme juuri olleet tekemisissä keskenämme n. Puoleen vuoteen, enkä kiinnittänyt häneen huomiota. Mutta sitten vaan yhtäkkiä alettiin lähentyä. Ryhmässä on myös muita (n. 10 ihmistä. Miehiä ja Naisia) mutta heidän kanssaan minä tai tämä mies ei olla näin paljon tekemisissä harrastustapaamisten ulkopuolella. Kun tavataan on katsekontakteja harvoin, mutta silloin ne ovat jotenkin tosi ovelia ja intensiivisiä ollakseen tosi lyhyitä. Joskus esim. Jos tapahtuu jotain hassua harrastusporukassa, me kaksi vilkaisemme heti toisiamme silmiin. Johtuukohan tämä tihentynyt yhteydenpito vain mielenkiinnosta harrastukseen vai luuletteko miehen haluavan olla kaverini tai jopa enemmän? Olisikohan hänellä jotain tunteita minua kohtaan vai onko ihan normaalia? Onko soveliasta? Tuntuu jotenkin vaan että tykkäämme toisistamme, mutta kai sitä voi ihan kaverinakin tykätä. Molemmat olemme varattuja, joten eihän tää varmaan mihinkään voisi johtaakaan enkä usko, että haluaisin johtavan, vaikka mies erittäin kiehtova on. Pitäisikö mielestänne jotenkin jarrutella vai onko tämä hänen puoleltaan ihan viatonta? Viihdyn hänen kanssaan.
Kommentit (27)
Mies haluaa aina pelkästään seksiä, ei voi olla kiinnostunut mistään muusta, ikinä.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 17:25"]Mies haluaa aina pelkästään seksiä, ei voi olla kiinnostunut mistään muusta, ikinä.
[/quote] tää ei ollu tarkotettu aplle...
No mut hei...on se aika epeli joka öisin vaimonsa/tyttöystävänsä vierestä toiselle naiselle viestittää!
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 17:44"]No mut hei...on se aika epeli joka öisin vaimonsa/tyttöystävänsä vierestä toiselle naiselle viestittää!
[/quote]
No pelaan minäkin tabletilla kun vaimoni nukkuu. Harrastuksensa kullakin. Toiset on yö ihmisiä. Ei se mitään tarkoita, jos ei edes ehdottele. Ei huolta.
Mitä omassa päässäsi liikkuu? Miksi lähettelet miehen kanssa päivittäin tekstiviestejä? Miksi öisin? Miksi lähenit miehen kanssa? Miksi tapaatte harrastuksen ulkopuolelle vapaa-aikana? Jos sinulla on oma mies, mitä tämä mies antaa sinulle, kun pidät häneen niin tiiviisti yhteyttä? Ei nykyään ole väliä, onko vapaa tai varattu, ihmiset pettävät ja tuntevat himoa myös muihin. Jos et ole kiinnostunut miehestä mitenkään ota aika lisää ja paina jarrua, nyt annat hänen kuvitella muuta.
Käykää harrastamassa kunnon vaakamamboa, tasaantuu ajatukset.
Maista häneen munaansa. Jos maistuu paremmalle kuin miehesi, niin vaihda tähän kaveriisi.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 13:51"]
Maista häneen munaansa. Jos maistuu paremmalle kuin miehesi, niin vaihda tähän kaveriisi.
[/quote]
Ahaa, tällä perusteella naiset toimivat!
Siitä vaan, virsikirja levälleen niin nähdään alkaako veisuu.
Kun on paljon tekemisissä, niin sitä ihastuu helposti. Tai luulee ihastuvansa. Jos ette näkisi sanotaan voikka kuukauteen, niin luulen että omatkin ajatuksesi siitä selkiytyisivät. Jos et halua pettää tai ajatua tilanteeseen missä se on mahdollista, niin jäähdyttele vähän, vähennä hiukan yhteydenpitoa.
Tiedän mistä puhut/puhun. Pariinkin työkaveriin vuosien varrella ihastunut, vain yhden kanssa jotain pientä kivaa. Kun on toisen kanssa enemmän kuin oman puolisinsa, niin ajatukset alkaa helposti karkailemaan...sinne kielletylle maastolle. Ja tulee vastustamaton halu kokeilla, miltä tämän henkilön suuteleminen tuntuisi. Miltä hän näyttäisi ilman vaatteita, mitä hänen kanssaan tekisi ilman niitä... tämä on sitä oman ihastumisensa lietsomista, joka vain pitää tylysti saada kuriin ennnen kuin tekee jotain, mitä katuu. Ellei sitten nimen omaan halua tehdä sitä.
No mutta kun itse olen ajatellut tämän yhteydenpidon olevan ihan normaalia, koska se liittyy vain harrastukseemme, mutta viimeaikoina kun yhteydenotot on tihentyneet (hänen puolelta) ja muutenkin menneet tosi intensiivisiksi ja kahdenväliseksi viestittelyksi, niin olen vasta käynyt miettimään, että kuvitteleeko Mies jotain...tykkään hänestä ja haluaisin olla kaveri, mutta pitäisikö tässä varattuna painaa jarrua? Lipsuuko muuhun kuin kaveruuteen?
Ei kai sillä ole väliä mitä mies haluaa, vaan mitä sinä haluat. Olet suhteessa, joten en ymmärrä miksi leikit ajatuksella jostain enemmästä tämän harrastekaverin kanssa. Hoida omat ajatuksesi ja prioriteettisi kuntoon. Silloin on ihan sama miksi viime kädessä tuo harrastekaveri haluaa pitää niin tiiviisti yhteyttä.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 13:55"]Lipsuuko muuhun kuin kaveruuteen?
[/quote] No herranjumala ihan kuin sinull ei olisi osaa eikä arpaa tuossa! Kyllähän se mies voi tulla vaikka alasti muna pystyssä pimputtaa teiän ovikelloa, mutta sekin on ihan sama jos sinulla ei ole pettäminen mielessä.
Ao, se että jo mietit että pitäiskö painaa jarruja kertoo jo paljon tilanteesta. Kuuntele omaa järjen ääntäsi nyt ja harvenna yhteydenottoja ja yritä etsiä muunlaisia mielenkiinnonkohteita elämääsi.
Mitä mieltä miehesi on jatkuvasta tekstailusta? Häiritsisikö sua jos sun mies olis kovin läheinen ja 24/7 kiinni vaikkapa naispuolisessa työkaverissaan?
Pilluhan se on mielessä. :D Typerä nainen.
Ei ole minulla pettäminen mielessä. Siksi mietinkin onko soveliasta antaa tilanteen jatkua niin kuin nyt ja jutella ja viihtyä hänen seurassaan (kaverina) koska se on kivaa, vai onko tilanne sellainen, että pitäisi jarrutella. Jos miehelläkään ei olisi taka-ajatuksia niin tilannehan voisi jatkua näin. Eikö niin?
Ap.
Jos asia kerran mietityttää niin se vaivaa sinua jollakin tasolla. Mitä ajattelisit jos saisit tietää miehestäsi tuollsista, satuttaisiko se? En lähtisi itse ruokkimaan tilannetta enempää. Yhteyttä toki voi pitää mutta ehkä sitä kannattaisi vähentää.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:08"]
Ei ole minulla pettäminen mielessä. Siksi mietinkin onko soveliasta antaa tilanteen jatkua niin kuin nyt ja jutella ja viihtyä hänen seurassaan (kaverina) koska se on kivaa, vai onko tilanne sellainen, että pitäisi jarrutella. Jos miehelläkään ei olisi taka-ajatuksia niin tilannehan voisi jatkua näin. Eikö niin? Ap.
[/quote]
Oletko joku 18 vuotias vai muuten vaan typerä? Mistä sinä tiedät, mitä taka-ajatuksia miehellä on? Jos nykyinen suhteesi ei kiinnosta, sen kuin viestittelet ja vietät vapaa-aikasi harrastuksesta löytyneen mieen kanssa.
Minun mielestä sinun kannattaisi kysyä kaverimieheltä suoraan onko jotain tunteita.