Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4479)
Vierailija wrote:
Ei kuulosta kovin tasapainoiselta kun koko ajan todistelee miten hyvin voi jne. Elämä pyörii oman navan ympärillä. Ja nyt vielä alusvaatekuva. Huomionhaku huipussaan.
Mitä alusvaatekuvasta, kun sillä on siellä nakuvideo :D
Pitkään malttoi olla bilettämättä
Sitten taas vähän omien vanhempien kritisointia vaihteeksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Ja taas vähän vittuilua exän suuntaan tämän päiväisissä stooreissa.
Tulen niin surulliseksi exän diskauksesta. Ei malta lopettaa seuraamista koska pakko nähdä kuka on se tuleva puoliso joka on Inarin arvoinen.
Mitä se nyt o Estiksestä valittanut?
Jatkossa kannattaa käyttää kaupallisia kirjankustantajia ja jakelijoita. Yksittäisen asiakkaan paketin noutamatta jättäminen lienee enemmän fakta kun poikkeus tuollaisessa pakettimäärässä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa kannattaa käyttää kaupallisia kirjankustantajia ja jakelijoita. Yksittäisen asiakkaan paketin noutamatta jättäminen lienee enemmän fakta kun poikkeus tuollaisessa pakettimäärässä.
Valittiko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa kannattaa käyttää kaupallisia kirjankustantajia ja jakelijoita. Yksittäisen asiakkaan paketin noutamatta jättäminen lienee enemmän fakta kun poikkeus tuollaisessa pakettimäärässä.
Valittiko?
Insta
Nyt jotkut idiootit kuulemma toivonut lisää erojuttuja ja voimaantumispaskaa. Pitänee lopettaa seuraaminen. Ei näytä pääsevän erosta yli millään.
Tuo on vain niin huvittavaa kun naiset voimaantuu paljastelemalla itseään ja pukeutumalla nahkahameeseen. Oikeesti?!? Keksikää nyt jotain vähemmän kliseistä. Itse voimaannun kun menen metsään sahaamaan puita.
Näyttää kyllä olevan todella vaikeaa päästä erosta yli, tuolla puhumisen määrällä luulis jo helpottavan, mutta ei, koville ottaa....taisi olla Inari se, joka on jätetty... Voimaantuminen on ok asia kenelle ja missä tilanteessa tahansa, mutta eihän sitä voimaantumista voi oikeasti edes tapahtua, jos ei halua antaa menneiden mennä....Ero nostetaan otsikoihin uudelleen ja uudelleen.
Sitten Leville ryyppäämään. Jeee
Saa vaikutelman, että ex-mies ei ollut halukas kasvamaan henkisesti.
Ei kai kukaan jaksa tuollaista jatkuvaa analysointia
Lapset taas unohtunut kun viidenkympin villitys iskenyt
Mitä???