Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4441)
Lukee oman äänikirjansa. En oikeastaan käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Lukee oman äänikirjansa. En oikeastaan käsitä.
Mitä et käsitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukee oman äänikirjansa. En oikeastaan käsitä.
Mitä et käsitä?
äänensä vuoksi, ei ole mikään miellyttävin kuunnella.
Justhan sai kommenttia että on
Minäkin seurasin heidän "välivuottaan" Lapissa. Siihen asti, kun päätyivät jäädä sinne. En kyllä tiennyt sitä, että ostivat sen vuokraamansa talon. Toisaalta ne kuvat ja videot mitä talosta näki eivät antaneet ainakaan minulle kuvaa siitä, että talo on pakko remontoida. En tietysti näe koko kuvaa, mutta jos laittaa rahansa ns turhaan remonttiin tai ostaa talon missä on paljon remontoitavaa niin vähän oma syy. Itse ainakin miettisin onko talo edes ok kunnossa ja sitten jättäisin kaiken remontin tekemättä mitä ei ole pakko tehdä. Ei vanhasta talosta nyt muutenkaan voi olettaa saavansa mitään todella hienoa halvalla. Jos rahat lopussa niin luulisi asuvan ilman remontteja siinä tai siirtävän niitä. Niin itsekin olen tehnyt. En tietysti tiedä tilannetta nyt, kun en ole enää seurannut heitä.
Vierailija kirjoitti:
Lukee oman äänikirjansa. En oikeastaan käsitä.
Miksi päätti teettää pentuja, kun nyt on hänellä omien sanojensa mukaan vuoden tärkein työ kesken ja nyt kaikki onkin taas kamalaa ja vaikeaa. Oikeasti kauheaa valitusta, vaikka pennut ovat mahtavassa hoitopaikassa. Inarin oma koirakin tuosta toipuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukee oman äänikirjansa. En oikeastaan käsitä.
Miksi päätti teettää pentuja, kun nyt on hänellä omien sanojensa mukaan vuoden tärkein työ kesken ja nyt kaikki onkin taas kamalaa ja vaikeaa. Oikeasti kauheaa valitusta, vaikka pennut ovat mahtavassa hoitopaikassa. Inarin oma koirakin tuosta toipuu
Niinpä. Varmasti tiesi lukuhomman olevan tulossa, joten kahta kuukautta aiemmin koiran astuttaminen nyt ei oikein fiksulta vaikuttanut.
Pennut on niin ihania. Harmittaa kun sijaitsemon omistajaa on ilmeisesti kielletty jakamasta pentutunnelmia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi koiria ei näytetä?????
Pennut on sijaisemolla ja hänellä ei ke Inarin lupaa näyttää pentuja. Inari itse lomailee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi koiria ei näytetä?????
Pennut on sijaisemolla ja hänellä ei ke Inarin lupaa näyttää pentuja. Inari itse lomailee.
Miksiköhän kielletty? :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi koiria ei näytetä?????
Pennut on sijaisemolla ja hänellä ei ke Inarin lupaa näyttää pentuja. Inari itse lomailee.
Missä lomailee?
Tältä näyttää perusteellisen tekohengitetty ketju. Sivu toisensa jälkeen pelkkää upitusta, vaikka me avaamme sen nähdäksemme jotain asiaa.
En ota kantaa sen perheen asioihin, ihan yleisesti keskustelua. Kaikille ihmisille ei sovi talon rakentaminen tai remontit, jo fysiikan vuoksi, naisena voin todeta tämän. Pitää muistaa että osa joutuu hankkimaan ne valmiina rahalla, ammattilainen osaa turvallisesti tehdä. Lisäksi kylmä ilmasto on pohjoisessa vielä kylmempi, hyttysiä kesällä. Muuallakin on luontoa kuin Lapissa, jos vain on tehty kaikille mahdollisuuksia päästä luontoon.
Vierailija kirjoitti:
Tältä näyttää perusteellisen tekohengitetty ketju. Sivu toisensa jälkeen pelkkää upitusta, vaikka me avaamme sen nähdäksemme jotain asiaa.
No miks et kirjota mitään???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tältä näyttää perusteellisen tekohengitetty ketju. Sivu toisensa jälkeen pelkkää upitusta, vaikka me avaamme sen nähdäksemme jotain asiaa.
No miks et kirjota mitään???
Et sitten huomannut, että juuri minä kirjoitin, vaikka sen lainasit. Se on joku muu, joka vaan öhkii.
Ei näytetä koiria, koska halutaan klikkaukset itselleen
Ehkä ajatteli, että pennut on hyvä keino saada ja pitää seuraajia. Pentulivekin oli supersuosittu
Ei oo enää