Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Joo siis uskomattoman lapsellinen. Ihan selvää piikittelyä tai ei aina edes sitä vaan v*ttuilua. Nyt pitää mainostaa miten bisnekset sujuu ilman siskoa tosi hyvin. Ex-miehen piikittely sentään loppui.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on selvää, että Inarilla ja Masalla oli seksisuhde, joka päättyi Inarin osalta pettymykseen. Kun seksi loppui, loppuivat myös seksipuheet Masan kanssa, koska kuka nyt haluaisi sellaisen pettymyksen jälkeen jäädä höpisemään eksän kanssa seksistä.
Ei taida olla niin helppo pitää seksisuhdetta yllä, kun tunteet ovatkin pelissä, ainakin toisella. Tämä kaikki loppui kun seinään Sime Rockin jälkeen, jossa molemmat olivat kävijöinä. Tai ainakin tapahtuman ajankohta näkyy vedenjakajana.

Oliko muka masakin simerockissa? Ei ainakaan inatin storyissa näkynyt ollenkaan masaa van inari hengasi 2 naisen kanssa
Vai oisko kuitenkin että kun Inari sanoi jonkun kyttäävän hänen instaansa vaikka muuta väittää niin oisko kyse höpömasasta?
Inari vaikuttaa turhan naiivilta. Näki rykimävaroituksesta ihan selvästi että Inari on kiinnostunut höpöstä mutta höpö lähinnä vaivaantunut Inarin kihertelystä / suorapuheisyydesta. Ehkäpä Inari myös luulee että on hot kun nainen puhuu panoasioista suoraan ja roisisti, kuten se kuuluisa haluaisin mitata mun pillun. Tuo lähinnä häkellyttää ja vaivaannuttaa..

Kun inari sanoi haluavansa mitata niin eikös masa rykimavaroituksessa vihjaillut, että hänen munalla?
Vierailija kirjoitti:
Inari vaikuttaa turhan naiivilta. Näki rykimävaroituksesta ihan selvästi että Inari on kiinnostunut höpöstä mutta höpö lähinnä vaivaantunut Inarin kihertelystä / suorapuheisyydesta. Ehkäpä Inari myös luulee että on hot kun nainen puhuu panoasioista suoraan ja roisisti, kuten se kuuluisa haluaisin mitata mun pillun. Tuo lähinnä häkellyttää ja vaivaannuttaa..
Ai minusta juuri tämän höpöhöpön kehonkieli oli sellaista, että eiköhän sitä pimpulaa tullut mittailtua. Eikä varmaan muuta halunnut. Ja eikö se höpöhöpö jossain kohtaa sanonut, että mielestään mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä, jos nainen on sillä tavalla viehättävä tjsp.

Joo höpö vaikutti kiimaiselta
Ja hiton epävakaata käytöstä jos aikuinen ihminen ei näe koskaan mitään muita mahdollisuuksia kuin välit poikki kokonaan, heti kun asiat eivät mene tai ihmisetveivät toimi hänen oman mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on selvää, että Inarilla ja Masalla oli seksisuhde, joka päättyi Inarin osalta pettymykseen. Kun seksi loppui, loppuivat myös seksipuheet Masan kanssa, koska kuka nyt haluaisi sellaisen pettymyksen jälkeen jäädä höpisemään eksän kanssa seksistä.
Ei taida olla niin helppo pitää seksisuhdetta yllä, kun tunteet ovatkin pelissä, ainakin toisella. Tämä kaikki loppui kun seinään Sime Rockin jälkeen, jossa molemmat olivat kävijöinä. Tai ainakin tapahtuman ajankohta näkyy vedenjakajana.
Oliko muka masakin simerockissa? Ei ainakaan inatin storyissa näkynyt ollenkaan masaa van inari hengasi 2 naisen kanssa
Masan omissa stooreissa oli festareilta.
Tais pahoittaa siellä mielensä kun ei sen jälkeen enää ollutkaan rykimävaroitusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on selvää, että Inarilla ja Masalla oli seksisuhde, joka päättyi Inarin osalta pettymykseen. Kun seksi loppui, loppuivat myös seksipuheet Masan kanssa, koska kuka nyt haluaisi sellaisen pettymyksen jälkeen jäädä höpisemään eksän kanssa seksistä.
Ei taida olla niin helppo pitää seksisuhdetta yllä, kun tunteet ovatkin pelissä, ainakin toisella. Tämä kaikki loppui kun seinään Sime Rockin jälkeen, jossa molemmat olivat kävijöinä. Tai ainakin tapahtuman ajankohta näkyy vedenjakajana.
Oliko muka masakin simerockissa? Ei ainakaan inatin storyissa näkynyt ollenkaan masaa van inari hengasi 2 naisen kanssa
Masan omissa stooreissa oli festareilta.
Kenen kanssa oli
Höpömasa laittanut ex-puolisonsa kuvaan 5 päivää sitten kommenttia, jossa kehunut kauniiksi onkohan inari jäänyt koska huomio on taas toisaalla
Vierailija kirjoitti:
Höpömasa laittanut ex-puolisonsa kuvaan 5 päivää sitten kommenttia, jossa kehunut kauniiksi onkohan inari jäänyt koska huomio on taas toisaalla
Kuka sen exä on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inari vaikuttaa turhan naiivilta. Näki rykimävaroituksesta ihan selvästi että Inari on kiinnostunut höpöstä mutta höpö lähinnä vaivaantunut Inarin kihertelystä / suorapuheisyydesta. Ehkäpä Inari myös luulee että on hot kun nainen puhuu panoasioista suoraan ja roisisti, kuten se kuuluisa haluaisin mitata mun pillun. Tuo lähinnä häkellyttää ja vaivaannuttaa..
Ai minusta juuri tämän höpöhöpön kehonkieli oli sellaista, että eiköhän sitä pimpulaa tullut mittailtua. Eikä varmaan muuta halunnut. Ja eikö se höpöhöpö jossain kohtaa sanonut, että mielestään mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä, jos nainen on sillä tavalla viehättävä tjsp.
Joo höpö vaikutti kiimaiselta
Joo kyllä minustakin heillä panojuttuja oli varmasti ollut; tarkoitinkin että ehkäpä heistä Inari enemmän aidosti kiinnostunut ja höpö vain naiskentelumielessä
Onko kirjasta näytetekstiä saatavilla
Vierailija kirjoitti:
Onko kirjasta näytetekstiä saatavilla
Nyt ei ole vähään aikaa ollut. En tosin päivittäin seuraa Inarin stooreja.
T. Näytetekstien näpyttelijä
Alkukesästä joku ihmetteli miksi Inari haluaa tehdä persu-Masan kanssa yhteistyötä. Inari viittasi omaan avarakatseisuuteensa. Varmaan avaruutta siivitti Masan potentiaali seksikumppanina. Nyt sitten Masa ei yhtäkkiä enää sovikaan Inarin arvoihin.
Toisaalta arvoiksi mainitaan luonto ja luonnonsuojelu. Tämäkin arvo lentää romukoppaan siinä vaiheessa kun pitää päästä Islantiin, Ranskaan tai ihan vain Helsinkiin bilettämään.
Lennän itsekin, mutten sentään hurskastele olevani luonnonsuojelija. Sanat ja teot olis hyvä kohdata influensserilla.