Onko se oikein, että joudun perustelemaan hoitohenkilökunnalle, miksi haluan lapselleni diagnoosin?

Ihan kiinnostaisi kuulla muiden pohdintaa asiasta, koska olen tätä mielessäni pyöritellyt. Minulla on autismipiirteinen lapsi (tutkimuksissakin ihan todettu piirteitä), joka käy koulua vahvalla erityisellä tuella. Me vanhemmat myös joudumme tukemaan lasta vahvasti kotona, esim. itse olen lyhentänyt työaikaa puolella yms, koska lapsen hoito on vaativaa ikätasoon nähden.

Me emme kuitenkaan ole vielä saaneet lasta tutkimuksiin, joista voitaisiin se diagnoosi asettaa. Lapsi on nyt 10v, ja ongelmat on näkyneet ihan vauvasta asti vaikka ei niitä ole silloin tunnistettu/tunnustettu. Aina kun kysyn tätä hoitotaholta, niin psykologi ikäänkuin hyökkää meitä vastaan, kysymyksillä että "mitä hyötyä me ajattelemme siitä diagnoosista olevan, ei se diagnoosi kaikkea korjaa, se diagnoosi kulkee mukana koko loppuelämän" yms. Ymmärrän että ihmisillä voi olla erilaisia suhtautumisia tutkimuksiin ja diagnooseihin ja se on sinänsä ihan ok. Mutta jos potilas/perhe niin tahtoo ja on jo todettu hoitotaholta että aihettakin olisi(!), niin eikö potilaalla kuitenkin pitäisi olla oikeus päästä niihin tutkimuksiin ja oikeus saada se diagnoosi. Ja sen kautta kenties sitten oikeanlaista apua ja tukea elämäänsä? Minusta tämä on vähän sama kuin että jalattoman pitäisi alkaa perustelemaan sitä miksi hän tarvitsee pyörätuolin. Kyllä esim. se autismikin on omanlaisensa vamma, vaikka ei näy päällepäin.