Lue keskustelun säännöt.
olenko naiivi
Kommentit (4)
Siirsin alitukseni toiseen ketjuun, selventävämmän otsikon alle. ;)
En ainakaan tunnusta olevani näitä vanhempia, mutta paremman selvennyksen kysymykseesi löydät e.m. ketjusta, jos vielä kiinnostaa.
Otsikko oli jotain tähän tapaan: Olenko naiivi, kun haluan lapseni pysyvän lapsena mahdollisimman pitkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olkoonkin, että sitä kutsutaan esikouluksi, mutta se säännöllinen koulunkäynti alkaa kuitenkin jo. Ennen kerhoon sai mennä itsenäisesti 4-vuotiaat, nyt jo 3-vuotiaat. Ja niin edelleen.
Nämä kerhoon menot ja kouluun menot on hilattu vuotta aiemmaksi, aivan kuin nykylapset olisivat varhemmin itsenäisempiä kuin ennen. Kyllä minustakin on kurjaa, että lapset eivät saa olla lapsia, vaan tällaisia juttuja tulee, että kaikki pitää tehdä jo kovin aikaisin.
Että olen kyllä ap:n kanssa samaa ihmetellyt. Ollaan sitten naiiveja kimpassa.
Siis, OLENKO NAIIVI, kun halua lapseni säilyvän lapsena mahdollisimman pitkään? Ei riitä, että lapsen odotetaan olevan reipas ja ulospäin suuntautunut. Lisäksi täytyisi olla myös jo kovin varhain kovin itsenäinen ja riippumaton vanhemmista tai muista korvaavista turvalähteistä.
Miksi on hävettävää olla lapsellinen lapsi? Miksi on hölmöä leikkiä lasten leikkejä? Eivät nämä vaatimukset ole lähtöisin lasten keskuudesta, vaan aikuisten maailmasta. Muistan, kuinka n. 9-10 kuukauden ikäisen lapsen äiti kehui, kuinka hänen lapsensa oppi jo varhain konttaamaan, koska hän ei jaksanut kantaa lasta. Lapsi sai luvan oppia konttaamaan, jos halusi olla äidin lähellä. Siis miksi lapsi halutaan opettaa olemaan itsenäinen jo vauvana. Minusta lapsi on koko ala-asteiän lapsi. Vielä yläasteellakin nuori on lapsi. Vasta lukioiässä alkaa ns. aikuisuuden harjoittelu, jolloin silloinkin vielä tarvitaan antamaa vanhempien ehdotonta turvaa ja huolenpitoa. Vain turvasta voi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi. Voin vain kuvitella, millainen tyhjiö jää näiden vauvaiässä itsenäistettyjen lasten sisälle.
On varmasti vähän epäjohdonmukainen kertomus, mutta perimmäisenä tarkoituksenani on kai halu suoda lapselleni oman lapsuuteni turmeltumaton oikeus olla lapsi. Ilman, että hän jotuu tuntemaan itsensä naurettavaksi tai jälkeenjääneeksi.
Ottakaa kantaa.