Tänään on kymmenen vuotta siitä kun annoin lapseni adoptoitavaksi
Aika on mennyt hurjan nopeasti. Vaikka toisinaan tuntuu että se tapahtui ihan eilen. Joka tapauksessa, en kadu päätöstäni, vaikka se pahalta tuntuukin vielä vuosienkin jälkeen. No, aina se paras päätös ei ole sama kuin helpoin päätös. Mieltäni ja ennen kaikkea sydäntäni kuitenkin lämmittää tieto siitä että lapsella on hyvät ja rakastavat vanhemmat ja elämä muutenkin mallillaan. Itse en olisi pystynyt tarjoamaan samaa.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia..?
Kommentit (5)
Tietääkö lapsi sinusta ja ajatuksistasi? Hänestä voisi tuntua hyvältä lukea tuo mitä kirjoitit. Jokainen adoptoitu salaa pelkää että biologinen äiti ei lainkaan välittänyt tai ei ole koskaan ikävöinyt.
Mistä tiedät että hänen asiansa on hyvin?
Onko ap se adoptiojankkaaja jolla on aina kaikki huonosti vai onko teitä lapsensa adoptioon antaneita useampikin?
Ei ole kokemuksia itsellä tällaisesta, mutta arvostan tekoasi. Se vaatii totaalista epäitsekkyyttä.