Mitä uhrauksia olet tehnyt parisuhteessasi?

Jäätiin asumaan kotipaikkakunnalle. Itse olisin halunnut muuttaa johonkin isompaan kaupunkiin. Onneksi sain oman alan vakityöpaikan täältä. Eihän tämä tietysti mitään lopullista ole. Voihan täältä lähteä myöhemminkin.

Olen luopunut siitä ihmisestä joka todella olen sekä onnellisuudestani (edes siitä hetkittäisestä).

[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:33"]

Jäätiin asumaan kotipaikkakunnalle. Itse olisin halunnut muuttaa johonkin isompaan kaupunkiin. Onneksi sain oman alan vakityöpaikan täältä. Eihän tämä tietysti mitään lopullista ole. Voihan täältä lähteä myöhemminkin.

[/quote]

Minä taas muutin töiden perässä monen sadan kilometrin päähän. Kun kaukosuhdetta oli kestänyt pari vuotta, piti alkaa miettiä, jäänkö sinne vai palaanko poikaystävän luo. Palasin ja muutimme yhteen, töitäkin löysin onneksi lopulta. Uraputki on kyllä ollu takkuinen, joskus kaipailen sitä vanhaa työpaikkaa, se oli ihan huippu.

Miespuoliset kaverini. Ihan reilua, koska minäkään en halua että mieheni hengailisi naisten kanssa, sen enempää mitä tuolla ravintolaillan aikana voi tietysti, jutella, juoda ja jopa tanssia vastakkaisen sukupuolen kanssa. En myöskään voi miehen kotona ollessa juoda saunasiideriä, koska hällä kotona ollessa on täysin nollalinja, mikä on tosi hieno asia kyllä! :)

[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:06"]

[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 19:56"]

En yhtikäs mitään. Puoliso kannattaa valita huolella.

[/quote]

Eli jos puolisosi sukulainen haudataan samaan aikaan kun sinun harrastusporukallasi on illanistujaiset, jätät menemättä hautajaisiin?

[/quote] Pitikö tässä luetella kaiken maailman jonnin joutavat kissanristiäiset, asiat jotka ei jää edes mieleen?

Olen luopunut jo aika päivää sitten ystävistäni. Mies oli suhteen alkuaikoina niin mustasukkaista sorttia. Eikä ole juuri tullut myöhemminkään enää lämmiteltyä vanhoja yatävyyssuhteita, vaikka nykyään miehen itsetunto jo näitä kestäisi. On kovin kiireinen arki ja nautin perheeni ja itseni (miten omahyväiseltä kuulostaakaan) seurasta enkä kaipaa edes enää vanhoja ystäviäni.
Mistään muusta en muista luopuneeni tai uhrautuneeni.

Ei tulisi kyllä mieleenkään luopua kaveripiiristäni tai muuttaa asumaan jonnekin tuppukylään puolisoni takia. -5

En yhtikäs mitään. Puoliso kannattaa valita huolella.

Muutin toiselle paikkakunnalle, irtisanouduin vakiduunista ja vaihdoin määräaikaiseen. Kannatti ja ei kannattanut, Silloinen suhteeni päätyi eroon, mutta oman elämäni laatu parani.

Mahdollisuudesta saada toinen lapsi. Mies sanoi ensimmäisen jälkeen, että yt riitti tätä sorttia. Päätin jäädä ja surin aikani. Enää ei harmita ja tietenkin on hyvä, ettei kukaan hanki lapsia enempää kuin pystyy hoitamaan. Mutta jos ero tulisi, olisin varmaankin vihainen miehelle tästä asiasta. Ei voi mitään.

Voin rehellisesti sanoa, etten ole tehnyt suhteen vuoksi mitään, mikä olisi tuntunut epämiellyttävältä. Olen omista rajoistasi tässä suhteessa hyvin tarkka. Minusta toisen mielitekojen vuoksi uhrautuminen tai uhrausten vaatiminen ei kuulu hyvään suhteeseen. Suhteen tulee perustua toisen tahdon kunnioittamiseen.

 Tästä on ollut seurauksena se, ettei mikään suhteessa tehty tai tekemättä jätetty asia ole jäänyt harmittamaan, eikä minussa ole grammaakaan katkeruutta. Olemme hyvin tyytyväisiä.

[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 19:56"]

En yhtikäs mitään. Puoliso kannattaa valita huolella.

[/quote]

Eli jos puolisosi sukulainen haudataan samaan aikaan kun sinun harrastusporukallasi on illanistujaiset, jätät menemättä hautajaisiin?

Minulla on enemmän lapsia kuin haluaisin, tämän vuoksi teen vähemmän töitä kuin haluaisin. Seksiä on vähemmän kuin toivoisin ja se on laadultaan erilaista kuin toivoisin.

n29

En yhtään mitään.

Jätin myös vakityöni ja lähdin maanviljelijän vaimoksi vaikka maatilan tyttärenä vannoin ettei ikinä.

Piti kyllä kauan miettiä, olisinko luopunut mistään tai uhrautunut. Koen, että en ole tainnut. Kumpikin halusimme muuttaa ja lapsia. Meillä on myös hyväksytty kummankin erilaisuus ja vapaus olla sellainen, kuin on. Hyvä tuuri toki, että kumpikin olemme ns. kunnon ihmisiä, niin ei ole ollut mitään halua muuttaa toista.

Olen muuttanut mieheni tahden ulkomaille, jatin opiskelupaikan Suomessa ja aloin opiskella uutta alaa taalla. Tietenkin monikulttuurisessa suhteessa, joutuu luopuman ja tekemaan enemman kompromisseja kuin seurustellessa saman kylan pojan kanssa. Mutta en kadu mitaan "uhrauksiani". Mies taas puolestaan muuttaa Ruotsiin kanssani ensi kesänä ja olen vaan iloinen etten aloittanut opiskeluja Suomessa vaan sen uskalsin kokeilla ihan uutta alaa taalla :)

Se on musta kuitenkin avainjuttu etta molempien pitaa joustaa ja tulla toista vastaan ja marttyyriksi ei saa heittaytya vaikka olisi kuinka tehnyt uhrauksia.

Käytännössä kaikki kaverit ovat etääntyneet vuosien varrella. En pysty viettämään heidän kanssa aikaa niin paljon kuin haluaisin. Näen tällä hetkellä jotain kaveria tai useampaa noin yhden kerran kuukaudessa. Yksi kerta voi olla kokonainen viikonloppu tai kahden tunnin pikatapaaminen tai jotain siltä väliltä. Jotakin yksittäistä kaveria saatan siis nähdä yhden kerran vuodessa, joten voiko sitä enää kaveruudeksi sanoakaan. Puoliso ei pysty nukkumaan kotona yksin, joten jos ei hänelle saada seuraa yöksi, tai hän ei pääse kahden tunnin ajomatkan päähän vanhemmilleen, niin minä en voi olla yötä poissa kotoa. Ei ole kerta tai kaksi kun minun osaltani kaveriporukan pe-su viikonlopun vietto alkaa lauantaina ja päättyy lauantaina. Näitä on siis ylipäänsä järjestetty ehkä 2-3 kertaa vuodessa, eli ei kyllä todellakaan usein. Kenenkään kaverinsa luona ei pysty yöpymään. Puoliso ei kannusta minua viettämään aikaa kavereiden, paitsi erään oman kaverinsa puolison kanssa. Joka kerta kun, siis sen kerran kuukaudessa, johonkin menen, minulle tulee huono omatunto asiasta. Samasta syystä emme voi yöpyä minun vanhemmillani koskaan.

Olen joutunut kieltäytymään hakemasta sekä vastaanottamasta mielenkiintoisia työpaikkoja, joissa olisi ollut esim. viikottaisia kotimaan työmatkoja, olisivat vaatineet muuttoa toiselle paikkakunnalle tai sisältäneet työtä viikonloppuna tai illalla. Sinnittelen nykyisessä työssä, joka ei juuri innosta. Olen jokseenkin jumissa, vaikka asumme isossa kaupungissa ja periaatteessa kai täälläkin pitäisi olla mahdollisuuksia. Mutta eipä oikein tahdo olla.

Puoliso pelkää lentämistä, joten ei olla kauemmas matkusteltu. Olen käynyt edellisen kymmenen vuoden aikana kaksi kertaa ulkomailla lentäen, kun sitä edellisen kymmenen vuoden aikana kävin keksimäärin 1-2 kertaa vuodessa. Tämä nyt ei ole erityisen iso uhraus, mutta kyllä haluaisin enemmän matkustella.

En voi ostaa omistusasuntoa, koska en pysty yksin kantamaan päälle 250 000 € lainaa, mikä vaadittaisiin sellaiseen asuntoon mikä molemmat haluttaisiin. Sinänsä meillä on kyllä aika samanlainen maku millaisessa haluttaisiin asua, mutta minä ymmärrän kylmät taloudelliset riskit ja realiteetit ja puoliso enemmänkin haaveilee itse asunnosta ja siellä elämisestä. Puoliso ei saa lainaa ollenkaan, eikä myöskään uskalla muuttaa vanhempaan asuntoon sisäilmaongelmien pelossa. Sellainen kyllä saataisiin pelkästään minun nimissä ja minun rahoilla.

Puoliso ei pysty ajamaan autoa, joten käytännössä minun on hänet kaikkialle kuskattava. Tavallisessa arjessa se ei ole iso ongelma, paitsi työmatkat ottaa välillä päähän kun on kauhea kiire ja tiukat aikataulut, eikä voi ruuhkistakaan koskaan olla varma. Hän ei koskaan voi mennä yksin mihinkään kauemmas ilman että minä tai joku muu kuskaa. Jos siis johonkin menen yöksi, niin puolison pääsy kahden tunnin ajomatkan päähän vanhemmilleen pitää järjestellä. Julkiset ei ole vaihtoehto.

Joo ottaahan moni asia päähän. Tuossa nyt joitain uhrauksia mitkä tuli mieleen. Ymmärrän silti puolison rajoitteet ja sairaudet, eikä elämä hänellekään ole helppoa. Joudun kuitenkin minäkin niistä kärsimään, eikä tämä kyllä tässä mielessä ole tasapainoinen suhde. En tiedä onko meillä pitkää yhteistä tulevaisuutta.

Uhrasin elämäni. Ei kannattanut.

Kasvattamaan pitkät hiukset :D ei mikään iso "uhraus", mutta en ole ylpeä nykyisestä tyylistä.