Ei uskoisi että eletään länsimaissa, kehitysvammainen poika päivät teipattuna tuoliin ja yöt kuormaliinoilla kiinni sängyssä
Tämän lisäksi poikaa pahoinpideltiin myös muilla tavoin: "Kun tilanne kävi hankalaksi, isokokoinen mies ratkaisi tilanteet riepottelemalla pienikokoista ja alaikäistä poikaa. Useampi haastateltava on ollut todistamassa tällaista tilannetta.
– Poika yritti alkaa lyödä päätään seinään. Siinä kohtaa tämä (mies) heitti pojan kivilattiaan, väänsi hyvinkin solmuun ja istui vielä päälle.
Poika pelkäsi miestä.
– Aina kun hän näki tämän miehen tulevan taloon työvuoroon, hän kutistui. Hän kutistui pieneksi lapseksi."
Kommentit (135)
Miksi tämä kyseinen esimies saa jatkaa työssään?
Suomella pitäisi olla kova linja näihin: oikeus harjoittaa ammattia pois ja vankeustuomio lisäksi.
Kuvottavaa!
Olen ollut vuosia sitten kehitysvammaisten laitoksessa töissä. Siellä "jouduttiin"
sitomaan niitä, jotka hakkasivat päätä seinään ja osa hakkasi nyrkeillä kasvojaan ja rystyset olivat koko ajan verillä, vaikka käsiä sidottiin. Osalla oli päässä haavoja, mutta lääkäri tarkisti kaikki. Haavoja tikattiin ja hoidettiin. En nähnyt koskaan pahoinpitelyä. Ulkopuolinen, joka ei ole koskaan käynyt näissä laitoksissa, ei osaa kuvitella minkälaista elämä voi olla. Ulosteilla sotketaan, ruokaa heiteltiin seinille ja osalla ei ollut syömisessä mitään rajaa, kun kylläisyyden tunne oli kadonnut. Aikuiset naiset nappasivat verisen terveyssiteen pöksyistään toisen lautaselle. Nämä ovat sairaita ihmisiä ja tilanteet yritetään hallita. Arvostan suuresti niitä, jotka hoitavat ja kulkevat näiden reppanoiden rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
vanhemmat ja hoidon suunnittelijat vois itse ommella jotain pehmeitä pukuja tai pehmusteita vammaisen huoneisiin, kun ei näytä olevan sopivia apuja vahingoittamiseen. varmaan noiden liinojen oli tarkoitus olla pestäviä. vaikka olivat tietysti karsee ratkaisu. laitoksiin lykkääminen, on huono taktiikka paljon apua tarvitsevien hoitoon.
hoitajilla ei ole aikaa tehdä muuta, kuin välttämätön,lääkitys,ruokajako,pesu ym. hoitolaitosten johto tähtää minimiin, vaikka oliskin rahaa,voitto menee yrityksille. hoitajillekin noi on kidutusta noi työpaikat.
kaikki kärsii vammainen,vammaisen omaiset ja hoitajat. mielestäni auttaisi jos mitoitus 3-kertaistettaisiin.liian vähän hoitajia edelleen.
sitominen on potilaan itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen hyvin voi- makkaasti puuttuva, viimesijainen ja äärimmäinen toimenpide. Sitomiseen liittyy vakavia, jopa hengenvaarallisia riskejä. Potilas on sitomisen aikana lääketieteellisesti erityisen valvonnan tar- peessa, ja valvonnan tarve tulee arvioida tapaus- ja tilannekohtaisesti.
Niin, tuosta työstä ei haluta maksaa eikä työtä arvosteta. En puolustele mutta hoitajat loppuu, mitäs sitten? Vaikka juuri esim sosionomin koulutusta ei arvosteta paskanvertaa, onko kouluttamaton parempi? Mikä olisi hyvä korvaus eettiselle ja työnsä hyvin tekevälle hoitajalle?

Edelleen: lue juttu. Tässä ei ole hoitajaparat uupumuksen partaalla toimineet hetken mielijohteesta teipillä kehitysvammaisten teipaten.
Tässä on hoitajien johto määrännyt autistiselle lapselle sitomisen Jeesusteipillä, vaikka hoitajat ovat vastustaneet. Tässä on aikuinen mies avustaja riemulla hyppinyt autistisen lapsen päällä ja heitellyt ja riepotellut pienimmästäkin virheestä, kun on tajunnut että johtaja hyväksyy tämän pahoinpitelyn.
Hoitajat eivät ole olleet tässä se osapuoli, joka ovat halunneet Jeesusteipillä lasta sitoa tai hyväksyä pahoinpitelyä.
Noita rajoittamiseen tarkoitettuja sitomisvälineitä on olemassa ihan ce-merkittyjä ja Fimean hyväksymiä välineitä. Osan voi pestä tavallisessa pesukoneessakin. Todella räikeää enkä ymmärrä koko tilannetta miten se on päässyt tuollaiseksi. Joku kysyi miksi johtaja saa edelleen toimia työssään. Kysykää Hämeenlinnan kunnalta, joka on kyseiset palvelut yksityiseltä ostanut alun perinkin ja jonka pitäisi seurata kaupungissa olevia yksiköitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia sitten kehitysvammaisten laitoksessa töissä. Siellä "jouduttiin"
sitomaan niitä, jotka hakkasivat päätä seinään ja osa hakkasi nyrkeillä kasvojaan ja rystyset olivat koko ajan verillä, vaikka käsiä sidottiin. Osalla oli päässä haavoja, mutta lääkäri tarkisti kaikki. Haavoja tikattiin ja hoidettiin. En nähnyt koskaan pahoinpitelyä. Ulkopuolinen, joka ei ole koskaan käynyt näissä laitoksissa, ei osaa kuvitella minkälaista elämä voi olla. Ulosteilla sotketaan, ruokaa heiteltiin seinille ja osalla ei ollut syömisessä mitään rajaa, kun kylläisyyden tunne oli kadonnut. Aikuiset naiset nappasivat verisen terveyssiteen pöksyistään toisen lautaselle. Nämä ovat sairaita ihmisiä ja tilanteet yritetään hallita. Arvostan suuresti niitä, jotka hoitavat ja kulkevat näiden reppanoiden rinnalla.
Uskon juttusi. Mutta lue sinäkin juttu. Siitä käy ihan selville, että tässä on pahoinpidelty vain pahoinpitelyn ilosta. Samanlaista menoa kuin Koskelan pojilla. Sadismia.
Vierailija kirjoitti:
Noita rajoittamiseen tarkoitettuja sitomisvälineitä on olemassa ihan ce-merkittyjä ja Fimean hyväksymiä välineitä. Osan voi pestä tavallisessa pesukoneessakin. Todella räikeää enkä ymmärrä koko tilannetta miten se on päässyt tuollaiseksi. Joku kysyi miksi johtaja saa edelleen toimia työssään. Kysykää Hämeenlinnan kunnalta, joka on kyseiset palvelut yksityiseltä ostanut alun perinkin ja jonka pitäisi seurata kaupungissa olevia yksiköitä.
siis kysykää Hämeenlinnan KAUPUNGILTA ovatko he asioidensa tasalla?
No jos omaa päätään hakkaa seinään niin entä sitte? ei se sen tilannetta pahenna ainakaan.
Sotkee seinän vaa.
Miksi ei kerrota, kuinka hoitajat raiskaavat.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti syylliset saavat asianmukaiset rangaistukset.
Ei valitettavasti Suomessa saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuosta työstä ei haluta maksaa eikä työtä arvosteta. En puolustele mutta hoitajat loppuu, mitäs sitten? Vaikka juuri esim sosionomin koulutusta ei arvosteta paskanvertaa, onko kouluttamaton parempi? Mikä olisi hyvä korvaus eettiselle ja työnsä hyvin tekevälle hoitajalle?
Edelleen: lue juttu. Tässä ei ole hoitajaparat uupumuksen partaalla toimineet hetken mielijohteesta teipillä kehitysvammaisten teipaten.
Tässä on hoitajien johto määrännyt autistiselle lapselle sitomisen Jeesusteipillä, vaikka hoitajat ovat vastustaneet. Tässä on aikuinen mies avustaja riemulla hyppinyt autistisen lapsen päällä ja heitellyt ja riepotellut pienimmästäkin virheestä, kun on tajunnut että johtaja hyväksyy tämän pahoinpitelyn.
Hoitajat eivät ole olleet tässä se osapuoli, joka ovat halunneet Jeesusteipillä lasta sitoa tai hyväksyä pahoinpitelyä.
Luettu on. Kommentoin ylipäätään tätä keskustelua. Tämä on jäävuoren huippu ja paljon vääryyksiä löytyy eri hoitolaitoksista. Minusta keskustelua täytyy käydä myös yleisellä tasolla mitä laitoksissa tapahtuu ja miten tämä on päässyt tapahtumaan? Ikävä kyllä olen ollut töissä ls laitoksessa jossa olin eri mieltä rajoitustoimenpiteistä nuorten kanssa ja sain varoituksen johtajalta. Ette tiedä millaista työ sosiaalialalla on ja mikä valta johtajalla. Viimeisin kokemus ihan päiväkodista missä lapsi sai hakata muita, johtaja ei puuttunut mitenkään. Yritin aikani ja sain haukut joten irtisanouduin.
Vierailija kirjoitti:
Teille joille tulee paha mieli: Miksi vanhemmat eivät itse hoida noita? Alaikäisiä joten heidän paikkansa olisi kotona. Ai niin, eivät kestä sitä väkivaltaa ja jatkuvaa tarkkailemista vaan hylkäävät lapsen laitokseen. Sitten valittavat kun lasta ei kohdella silkkihansikkain.
En hoida itse koska silloin lapseni ei saa mitään hänelle kuuluvia palveluita. Vasta sitten kun hylkäsin lapseni alkoi löytyä palvelua palvelun perään. Voisin ottaa takaisin kotihoitoon jos olisi varmuus siitä että palvelut jatkuisivat mutta kun sitä ei voida luvata hoitakoot yhteiskunta.
Kaiken tämän perusteella muun muassa pitäisi ruveta abortoimaan kaikki vähänkään kehitysvammaiseen vivahtavat sikiöt. Meillä on ihan tarpeeksi ongelmia terveidenkin kanssa.
Haluaisitteko itse hoitaa tuon kaltaista ihmistä päivät pitkät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kertokaa toki miten sellaista väkivaltaista tapausta pitäs hoitaa? Halata ja sanoittaa tunteita samalla kun se hakkaa tuolilla ?
No esimerkiksi autistille, joka hakkaa päätään seinään, voi antaa kuulosuojaimet ja viedä rauhallisempaan tilaan puuhailemaan omien mielenkiinnon kohteiden kanssa (joita siis kaikilla on, koska kuuluu myös rajoittuneet mielenkiinnon kohteet diagnoosiin). Jos kyseessä on aistihakuisuutta, niin voidaan antaa syliin painopehmolelun, antaa muovailuvahaa tai mitä tahansa tuntoaistia stimuloivaa. Jos kyseessä on sosiaalisesti liian kuormittava tilanne, niin viedään rauhalliseen huoneeseen, jossa luetaan kirjaa tms. Resurssia löytyy kyllä niillä hinnoilla, mitä laitoksissa pyytävät.
Jos on täysin sokeita neurologisia kohtauksia jossa ei ole vastaanottoa, reagointikykyä, ei hyvälle eikä pahalle. Siinä se ongelma. Ne aivot oikeasti poikkeaa totutusta.
Jos ette halua ymmärtää autismia ettekä ole valmiita vastaanottamaan sen asian suhteen mitään tietoa tai koulutusta, niin älkää menkö laitoksiin hoitamaan autisteja tai päättämään heidän asioista. Opettajaksikaan ei kannata ryhtyä, sillä ihan normaaliälyisiäkin autisteja on paljon, jotka ovat tunneilla esimerkiksi niiden kuulosuojaimiensa kanssa. Muuten voitte olla ihan mitä mieltä haluatte autismista. Aivan vapaasti. Mutta jos ei päässä riitä älyä tarttua kirjaan ja lukea siitä mistä tuollainen seinän päähän hakkaaminen johtuu, niin pysy erossa heistä ja voitte molemmat elää onnellista elämää.
Miksi tämä poika ei asunut kotona vanhempien luona? Oliko kohtelu siellä vielä julmempaa? Olisiko pojalle pitänyt olla oma hoitolaitos ja kymmenen hoitajaa? Muuten on aika vaikea valvoa tekemisiä.
"Kun puhe yksikön johdon kanssa ei auttanut, työntekijät ottivat epäkohtia esiin muun muassa työnohjauksessa ja työterveydessä.
Tieto luottamuksellisista tapaamisista päätyi kuitenkin työnjohdolle."
Eli työterveydessä oltiin rikottu vaitiolovelvollisuutta ja juoruttu tapaamisen sisältö esimiehelle. Kyllä on aikamoista touhua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei kerrota, kuinka hoitajat raiskaavat.
Viime viikolla oli rikosuutisissa juuri hoivakotitapauksista. Avutonta mummoa rais KAT tiin useammankin kerran.
Paikka on Mehiläisen pyörittämä Onnikoti Omenapuu Hämeenlinnassa.
Toki ihan tilapäisesti voidaan käyttää pakkokeinoja, mutta rauhoittaminen pitäisi pääosin hoitaa lääkityksellä, neurolepteillå ja/tai bentsoilla. Se on paljon potilasystävällisempää, koska rauhoitettu ei halua riehua eikä häneen siis tarvitse käyttää pakotteita.