Kardashianin "kirous" sai viimeisimmän uhrinsa? Travis Scottin keikalla 300 loukkaantunutta, 17 sairaalaan ja 8 kuollutta.
Travis Scottin keikkaa on luonnehdittu jopa aikamme pahimmaksi ja tuhoisammaksi festivaalionnettomuudeksi. Kaikista karuinta on ehkä se, että festivaalia oli kuvaamassa lukuisia kameroita eri kulmista sekä ihmiset kuvasivat kännykkäkameralla festivaalin tapahtumia. Edes tämä ei riittänyt tuhoisan tapahtumaketjun katkaisemiseen. Jo ensimmäisen kuolonuhrin kohdalla pyydettiin keskeyttämään festivaali, mutta tätä ei jostain syystä tehty.
Kävijät luonnehtivat tapahtumaa mm. "maanpäälliseksi helvetiksi". Poliisi yhä tutkii Astroworld festivaalin tapahtumia. Oletettavasti moni loukkaantui ja menehtyi talloutuessaan hengiltä, mutta somessa on liikkunut myös huhuja, että joku olisi huumannut piikillä festivaaliyleisöä ja se olisi johtanut sydämenpysähdyksiin.
Kardashian klaanin naisten miehiä on jo vuosia vainonnut mystinen huono tuuri ja on jopa puhuttu Kardashian "kirouksesta". Kanye West on pitkään kamppaillut mielenterveytensä kanssa, Lamar Odom löytyi yliannostuksen ottaneena bordellista 2015, Scott Disick on myös kamppaillut päihderiippuvuuden ja mielenterveytensä kanssa, Tyga ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja nyt Travis Scottin festivaaliesiintyminen meni karmivalla tavalla pieleen.
‘No Way Out’: A Sudden Life-and-Death Struggle at a Houston Concert
https://www.nytimes.com/2021/11/06/us/travis-scott-crowd-surge.html
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Lawyer Edwin F. McPherson called out Houston Police Chief Troy Finner, who gave a press conference about the incident on Wednesday, for first placing blame on the deadly crowd surge on the size and age of the audience and then saying “the responsibility to stop the show falls on Travis,” according to ABC 13, a Houston-based outlet.
McPherson claimed that per the festival’s operations plan, “only the festival director and executive producers have authority to stop the show, neither of which is part of Travis's crew,” and pointed out that Houston police “shut down the power and sound at this very festival when the performance ran over 5 minutes back in 2019.”
https://www.forbes.com/sites/marisadellatto/2021/11/11/travis-scotts-la…
Eikö tuo nainen ole Baltimoren entinen pormestari? Vähän erikoinen kuvio, että on nyt Travis Scottin ”spokesperson”.
Onhan Travis Scott keskeyttänyt keikkojaan ennenkin pienemmistä syistä mm se kenkäepisodi ja monet bändit on keskeyttäneet kun yleisössä joku hätä. Eli tuo nainen valehtelee. Jos oli earpiece korvassa ja ei muka kuullut yleisöä, niin miksi siihen ei kukaan tiimiläinen päivittänyt tilannetta?
On kyllä kumma ettei muka ole nähnyt eikä kuullut mitään keikan aikana eikä tunteja sen jälkeen eikä kukaan ole kertonut mitään, bilettänyt vaan menemään. Uskoisin tämän ehkä, jos on kuuromykkäsokea koko mies?
paskamyrsky seuraa kun lisätietoja tulee ,mietin et voi vaikuttaa muihinkin rap artisteihin. pitkään ollu tyytymättömyyttä rapin huonoihin arvoihin, flex meininkiin ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lawyer Edwin F. McPherson called out Houston Police Chief Troy Finner, who gave a press conference about the incident on Wednesday, for first placing blame on the deadly crowd surge on the size and age of the audience and then saying “the responsibility to stop the show falls on Travis,” according to ABC 13, a Houston-based outlet.
McPherson claimed that per the festival’s operations plan, “only the festival director and executive producers have authority to stop the show, neither of which is part of Travis's crew,” and pointed out that Houston police “shut down the power and sound at this very festival when the performance ran over 5 minutes back in 2019.”
https://www.forbes.com/sites/marisadellatto/2021/11/11/travis-scotts-la…
Eikö tuo nainen ole Baltimoren entinen pormestari? Vähän erikoinen kuvio, että on nyt Travis Scottin ”spokesperson”.
Onhan Travis Scott keskeyttänyt keikkojaan ennenkin pienemmistä syistä mm se kenkäepisodi ja monet bändit on keskeyttäneet kun yleisössä joku hätä. Eli tuo nainen valehtelee. Jos oli earpiece korvassa ja ei muka kuullut yleisöä, niin miksi siihen ei kukaan tiimiläinen päivittänyt tilannetta?
On kyllä kumma ettei muka ole nähnyt eikä kuullut mitään keikan aikana eikä tunteja sen jälkeen eikä kukaan ole kertonut mitään, bilettänyt vaan menemään. Uskoisin tämän ehkä, jos on kuuromykkäsokea koko mies?
Vastasin väärään kommenttiin. Siis Baltimoren entinen pormestari puolustaa Scottia nyt mm. uutiskanaville. Klippi löytyy Youtubesta.
En ole sellainen ihminen joka näkee salaliittoja ja demoneita joka asiassa, mutta tässä tapahtumassa oli jotain omituista. En lukenut mitään näistä teorioista, aloin vain katsoa ko. konserttia tänään Youtubesta, koska minua "kiinnostaa" (huono sana, tiedän) onnettomuudet ja rikokset.
En ole koskaan kuullutkaan tästä Travis Scottista enkä tietäisi kuka niistä siskoista Kylie on, eli juurikaan ei ennakkokäsitystä tästä ollut. En tiennyt musiikkityyliäänkään etukäteen.
Jouduin lopettamaan konsertin katselun kesken sillä ko. musiikista alkoi tulla huono olo - ihan selkäpiitä karmi se omituinen bassonjytke ja sitten sillä äänenmuuntajalla hoilotetaan päälle kaikenlaista aggressiivista.
Oloni vain huonontui kun tajusin että tosiaan ihmiset kirjaimellisesti rusentuivat ja tukehtuivat, tätä omituista mantraa kuunnellessaan. Aivan kauhea tapa kuo lla. Ja artisti näytti suorastaan nauttivan. Hyi sitä yeah yeah manaamista samalla kun kuolleita kannetaan ulos.
Vaikka ei itse uskoisikaan paholaiseen tai salaseuroihin, on päivänselvää että monet uskovat ja näyttää siltä että tämä Travis todella käyttää kaikkia klassisia okkultistisia symboleja esityksissään. Oli Phoenixia, portaalia, kaikkinäkevää silmää, paita jossa sielut kulkevat ovesta ja tulevat demoneina ulos, todella häiriintyneet flyerit ja mainokset... Ja se Pearl Jamin paita ja 7 tuntia kestänyt bassonjytke ennen konserttia.
En siis sano että uskon kritiikittä näitä salaliittoteorioitakaan mutta ainakin on selvää että tahallisuutta tässä oli ja artisti/taustajoukkonsa todellakin tiesi mitä oli tapahtumassa.

Nyt on vuotanut tietoja, että Travis Scott oli bilettämässä keikan jälkeen ja Drake oli strippiklubilla.
Miten kukaan voi uskoa tähän, etteivät nämä muka tienneet yhtään mitään? Keikka julistetaan mass casualty eventiksi, ihmiset huutaa, ambulanssien pillit soi mutta nämä ei tiedä mitään eikä katso uutisia, eikä kukaan heidän tiimistään kerro mitä tapahtui? En usko hetkeäkään.

Jep, tuntui tosiaan siltä että nämä tyypit nauttivat tästä. Ja se pahoitteluvideo, voi morjes. Lapsikin valehtelee uskottavammin. Siinä se Travis hieroo otsaansa ja yrittää teeskennellä jonkinlaista myötätuntoa mutta yhtään aitoa tunnetta ei kasvoillaan käy.
Ja vähintään se on faktaa että siellä soitettiin sitä pahoinvointia aiheuttavaa biittiä: erittäin matalalla taajuudella omituista pumppausta useita tunteja putkeen. Ihmisethän ovat vuosituhansia käyttäneet rummun paukutusta apunaan transsia hakiessaan. Tuollaisessa tilanteessa et pääse sitä mitenkään pakoon, ihmismassa velloo, liekit lyövät kuumuutta, et pysty kontrolloimaan liikkeitäsi, ihmiset huutavat ja kirkuvat mutta kukaan ei auta. Maanpäällinen helvetti, todellakin.
Ja heti perään ukot lähtevät bilettämään. Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään tätä Kardashian fanitusta, kertakaikkiaan. Kylie on ihan leikelty täysin erinäköiseksi kuin mitä on oikeasti, kasvojen piirteet täysin eri. Olen nähnyt tekemiään videoita myös enkä hahmota mitään hänen luonteestaan. On kuin nukke olisi herännyt henkiin.
En ymmärrä, mitä fanitettavaa näissä naisissa on? Kirurgin luomat piirteet? Raha? Nämä jännät miehet joiden kanssa ryhtyvät suhteisiin? Kun näin videoita Travisin aiemmasta käytöksestä, melkein säälin Kylieta. Tyyppi on täysi kpää, ollut jo pitkään. Ilmeisesti rahallakaan ei saa hyvää miestä.
Mun mielestä toi Kendall vaikuttaa noista vielä suht tasapainoiselta.
Vierailija kirjoitti:
En ole sellainen ihminen joka näkee salaliittoja ja demoneita joka asiassa, mutta tässä tapahtumassa oli jotain omituista. En lukenut mitään näistä teorioista, aloin vain katsoa ko. konserttia tänään Youtubesta, koska minua "kiinnostaa" (huono sana, tiedän) onnettomuudet ja rikokset.
En ole koskaan kuullutkaan tästä Travis Scottista enkä tietäisi kuka niistä siskoista Kylie on, eli juurikaan ei ennakkokäsitystä tästä ollut. En tiennyt musiikkityyliäänkään etukäteen.
Jouduin lopettamaan konsertin katselun kesken sillä ko. musiikista alkoi tulla huono olo - ihan selkäpiitä karmi se omituinen bassonjytke ja sitten sillä äänenmuuntajalla hoilotetaan päälle kaikenlaista aggressiivista.
Oloni vain huonontui kun tajusin että tosiaan ihmiset kirjaimellisesti rusentuivat ja tukehtuivat, tätä omituista mantraa kuunnellessaan. Aivan kauhea tapa kuo lla. Ja artisti näytti suorastaan nauttivan. Hyi sitä yeah yeah manaamista samalla kun kuolleita kannetaan ulos.
Vaikka ei itse uskoisikaan paholaiseen tai salaseuroihin, on päivänselvää että monet uskovat ja näyttää siltä että tämä Travis todella käyttää kaikkia klassisia okkultistisia symboleja esityksissään. Oli Phoenixia, portaalia, kaikkinäkevää silmää, paita jossa sielut kulkevat ovesta ja tulevat demoneina ulos, todella häiriintyneet flyerit ja mainokset... Ja se Pearl Jamin paita ja 7 tuntia kestänyt bassonjytke ennen konserttia.
En siis sano että uskon kritiikittä näitä salaliittoteorioitakaan mutta ainakin on selvää että tahallisuutta tässä oli ja artisti/taustajoukkonsa todellakin tiesi mitä oli tapahtumassa.
Mä olen kyllä tykännyt Travis Scottin musiikista, mutta tän jälkeen ei tunnu oikein enää samalta kun yhdistää sen niin tähän tapahtumaan. Draken konsertissa olen kanssa joskus, siellä oli kyllä täysin eri meininki kuin Astroworldissa ja on kyllä siitä keikasta pelkät positiiviset muistot.
Vierailija kirjoitti:
En ole sellainen ihminen joka näkee salaliittoja ja demoneita joka asiassa, mutta tässä tapahtumassa oli jotain omituista. En lukenut mitään näistä teorioista, aloin vain katsoa ko. konserttia tänään Youtubesta, koska minua "kiinnostaa" (huono sana, tiedän) onnettomuudet ja rikokset.
En ole koskaan kuullutkaan tästä Travis Scottista enkä tietäisi kuka niistä siskoista Kylie on, eli juurikaan ei ennakkokäsitystä tästä ollut. En tiennyt musiikkityyliäänkään etukäteen.
Jouduin lopettamaan konsertin katselun kesken sillä ko. musiikista alkoi tulla huono olo - ihan selkäpiitä karmi se omituinen bassonjytke ja sitten sillä äänenmuuntajalla hoilotetaan päälle kaikenlaista aggressiivista.
Oloni vain huonontui kun tajusin että tosiaan ihmiset kirjaimellisesti rusentuivat ja tukehtuivat, tätä omituista mantraa kuunnellessaan. Aivan kauhea tapa kuo lla. Ja artisti näytti suorastaan nauttivan. Hyi sitä yeah yeah manaamista samalla kun kuolleita kannetaan ulos.
Vaikka ei itse uskoisikaan paholaiseen tai salaseuroihin, on päivänselvää että monet uskovat ja näyttää siltä että tämä Travis todella käyttää kaikkia klassisia okkultistisia symboleja esityksissään. Oli Phoenixia, portaalia, kaikkinäkevää silmää, paita jossa sielut kulkevat ovesta ja tulevat demoneina ulos, todella häiriintyneet flyerit ja mainokset... Ja se Pearl Jamin paita ja 7 tuntia kestänyt bassonjytke ennen konserttia.
En siis sano että uskon kritiikittä näitä salaliittoteorioitakaan mutta ainakin on selvää että tahallisuutta tässä oli ja artisti/taustajoukkonsa todellakin tiesi mitä oli tapahtumassa.
Tästä on paljon kommentteja puolin ja toisin, että koko konsertti oli suunniteltu ihmisuhri, ja toiset taas sanovat että höpö höpö, en usko sellaiseen. Mutta - ei meidän tarvitsekaan uskoa. Riittää kun nuo artistit itse uskovat. Vaikka me pidettäisiin tuollaista huuhaana, on täysin mahdollista että Travis Scott itse on sekaantunut johonkin joka saa hänet uskomaan että saa lisää rahaa ja valtaa tällaisella.

Niinpä. Itsekään en tiedä, uskonko näihin salaliittoteorioihin, mutta se on kyllä ihan tunnettu ja tiedetty fakta, että ihmisten käytöstä ja alitajuntaa voidaan ja pyritään ohjailemaan visuaalisilla symboleilla, väreillä, musiikilla yms. Mm. koko mainosala perustuu tähän.
Monet on kommentoineet sitä musiikkia ja jytkettä siellä, että tuli ahdistunut ja paha olo.

Ja nimenomaan monet sanovat että ovat käyneet lukuisilla keikoilla eivätkä ole koskaan tunteneet samanlaista omituista etovaa oloa ennen kuin konsertti on edes alkanut.
Ihan jo konsertin mainosjulisteet ja se oksettava Travisin pää jonka suusta pitää mennä sisälle alueelle saavat inhon väristyksiä aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Jos ollut vip tiloissa joista pudoteltu turvaa hakevia ihmisiä niin kyllä on vastuussa käyttäytymisestään. Samoin Travis itse on yksi festivaalien järjestävistä tahoista.
Kylie oli tapahtumassa kovin totisen näköisenä, maski päällä ja hänet saatettiin pois etuajassa. Senkään takia en usko, että oli ihan täysin tietämätön.
"Kylie Jenner seemed to be aware something was amiss during Travis Scott's set, evidenced in her serious demeanor shortly after he took the stage ... something you can now see on video."
https://www.tmz.com/2021/11/07/kylie-jenner-reaction-video-travis-scott…
Nyt on tapahtuman uhriluku noussut jälleen. 9-vuotias pikkupoika, joka oli konsertissa isänsä kanssa, on menehtynyt sairaalassa.
https://www.independent.co.uk/news/world/americas/astroworld-news-death…

Mitä ihmettä lapset edes tekivät tuolla??
Vierailija kirjoitti:
Nyt on tapahtuman uhriluku noussut jälleen. 9-vuotias pikkupoika, joka oli konsertissa isänsä kanssa, on menehtynyt sairaalassa.
https://www.independent.co.uk/news/world/americas/astroworld-news-death…
Järkyttävää että tuolla oli lapsia. Millaiset traumat jäävätkään elävänä selvinneille... Koko konsertti oli kauheaa huutoa, pelottavia kuvia, vilkkuvia valoja, tulipatsaita, aivan liian kovia ääniä - ja sitten alkoi puskeminen, ihmisten huuto ja kirkuna, "mä kuolen!", kymmeniä ihmisiä kaatunut tajuttomina maahan. Ihan aikuinenkin saa tuosta traumat, saati sitten lapsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lawyer Edwin F. McPherson called out Houston Police Chief Troy Finner, who gave a press conference about the incident on Wednesday, for first placing blame on the deadly crowd surge on the size and age of the audience and then saying “the responsibility to stop the show falls on Travis,” according to ABC 13, a Houston-based outlet.
McPherson claimed that per the festival’s operations plan, “only the festival director and executive producers have authority to stop the show, neither of which is part of Travis's crew,” and pointed out that Houston police “shut down the power and sound at this very festival when the performance ran over 5 minutes back in 2019.”
https://www.forbes.com/sites/marisadellatto/2021/11/11/travis-scotts-la…
Eikö tuo nainen ole Baltimoren entinen pormestari? Vähän erikoinen kuvio, että on nyt Travis Scottin ”spokesperson”.
Onhan Travis Scott keskeyttänyt keikkojaan ennenkin pienemmistä syistä mm se kenkäepisodi ja monet bändit on keskeyttäneet kun yleisössä joku hätä. Eli tuo nainen valehtelee. Jos oli earpiece korvassa ja ei muka kuullut yleisöä, niin miksi siihen ei kukaan tiimiläinen päivittänyt tilannetta?
On kyllä kumma ettei muka ole nähnyt eikä kuullut mitään keikan aikana eikä tunteja sen jälkeen eikä kukaan ole kertonut mitään, bilettänyt vaan menemään. Uskoisin tämän ehkä, jos on kuuromykkäsokea koko mies?
Hänellehän tuli kaksi miestä puhumaan kesken keikan, ja Travis vain sanoi nah nah nah ja heilutti kättään. Sitten hän käski miesten hypätä yleisöön ja he tekivät niin. Tulivatko miehet sanomaan mitä yleisössä tapahtuu?
Sairasta.