Kardashianin "kirous" sai viimeisimmän uhrinsa? Travis Scottin keikalla 300 loukkaantunutta, 17 sairaalaan ja 8 kuollutta.
Travis Scottin keikkaa on luonnehdittu jopa aikamme pahimmaksi ja tuhoisammaksi festivaalionnettomuudeksi. Kaikista karuinta on ehkä se, että festivaalia oli kuvaamassa lukuisia kameroita eri kulmista sekä ihmiset kuvasivat kännykkäkameralla festivaalin tapahtumia. Edes tämä ei riittänyt tuhoisan tapahtumaketjun katkaisemiseen. Jo ensimmäisen kuolonuhrin kohdalla pyydettiin keskeyttämään festivaali, mutta tätä ei jostain syystä tehty.
Kävijät luonnehtivat tapahtumaa mm. "maanpäälliseksi helvetiksi". Poliisi yhä tutkii Astroworld festivaalin tapahtumia. Oletettavasti moni loukkaantui ja menehtyi talloutuessaan hengiltä, mutta somessa on liikkunut myös huhuja, että joku olisi huumannut piikillä festivaaliyleisöä ja se olisi johtanut sydämenpysähdyksiin.
Kardashian klaanin naisten miehiä on jo vuosia vainonnut mystinen huono tuuri ja on jopa puhuttu Kardashian "kirouksesta". Kanye West on pitkään kamppaillut mielenterveytensä kanssa, Lamar Odom löytyi yliannostuksen ottaneena bordellista 2015, Scott Disick on myös kamppaillut päihderiippuvuuden ja mielenterveytensä kanssa, Tyga ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja nyt Travis Scottin festivaaliesiintyminen meni karmivalla tavalla pieleen.
‘No Way Out’: A Sudden Life-and-Death Struggle at a Houston Concert
https://www.nytimes.com/2021/11/06/us/travis-scott-crowd-surge.html
Kommentit (176)
Hyvä esimerkki kuinka musiikki on itse stnan työväline. Ihmiset vielä maksaa ja vielä vie lapsia näihin uhrijuhliin. Itse kardashianitkin myöskin johtaa ihmisiä harhaan. Mitään hyvää tämä stnallinen klaani ei tuo.
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Tästä tuli mieleen se suomalaisen naisen kuolema Oaklandin tulipalossa.
Naisen Facebook-profiilin taustakuva on karu.
Mulle tulee aina tosi huono olo ja sellainen epämääräinen pahan energian tunne, kun se asia tulee mieleen.
En ymmärrä miksi pitää leikitellä pahuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Jos ollut vip tiloissa joista pudoteltu turvaa hakevia ihmisiä niin kyllä on vastuussa käyttäytymisestään. Samoin Travis itse on yksi festivaalien järjestävistä tahoista.

Niin kuten sanoit on Traviksen festari, ei ole Kylien festari. Et sinäkään ole vastuussa oman miehesi tekemistä töppäilyistä tai rikoksista, korkeintaan voidaan sanoa, että olet valinnut puolisosi huonosti. Ja toki sitten jos tulee todisteita, että Kylien on tökkinyt ihmisiä alas VIP-tiloista niin tottakai silloin syytetään, mutta jotenkin en nyt vaan usko että Kylien olisi ketään alas töninyt. Ei tuommoiset syyttelyt ilman todisteita tulisi ikinä menemään oikeudessa läpi. Vaikka Kyliesta moni ei varmaan tykkääkkään niin kaistapäistä kuitenkin väittää, että tapahtumat olisivat hänen syytään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorin sairaalassa koomassa elämästään taisteleva on 9-vuotias pikkupoika, joka oli yleisössä isänsä harteilla. Isä pyörtyi tai kaatui väentungoksessa ja lapsi jäi jalkoihin. Mietin vaan millainen ihminen astuu maassa olevan lapsen päälle?
Eilen vuoti myös tieto, että Travis Scott oli lähtenyt Draken bileisiin juhlimaan keikan päätyttyä. Scott yhä väittää ettei ole tiennyt mitä tapahtui. Eräs juhlissa ollut lähde kertoi, että kyllä siellä tiedettiin että ihmisiä kuoli keikalla, mutta huhuttiin että ne olisi olleet ”vain” huumekuolemia.
Scott katsoo suoraan kun kuolleita ihmisiä kun heitä kannetaan eikä lopeta keikkaa vaan ''siunaa'' heidän kuolemia hymisemällä ''yeaahh'' samalla kun katsoo heitä. Drake myös toisteli tietynlaisia sanoja kun kuolleita kannettiin.
Yleisö huutaa "stop that show!"
Travis vain jatkaa hyminää.

Mitä sanoja Drake oli toistellut?
Yleisö huutaa "stop that show!"
Travis vain jatkaa hyminää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Jos ollut vip tiloissa joista pudoteltu turvaa hakevia ihmisiä niin kyllä on vastuussa käyttäytymisestään. Samoin Travis itse on yksi festivaalien järjestävistä tahoista.
Niin kuten sanoit on Traviksen festari, ei ole Kylien festari. Et sinäkään ole vastuussa oman miehesi tekemistä töppäilyistä tai rikoksista, korkeintaan voidaan sanoa, että olet valinnut puolisosi huonosti. Ja toki sitten jos tulee todisteita, että Kylien on tökkinyt ihmisiä alas VIP-tiloista niin tottakai silloin syytetään, mutta jotenkin en nyt vaan usko että Kylien olisi ketään alas töninyt. Ei tuommoiset syyttelyt ilman todisteita tulisi ikinä menemään oikeudessa läpi. Vaikka Kyliesta moni ei varmaan tykkääkkään niin kaistapäistä kuitenkin väittää, että tapahtumat olisivat hänen syytään...
Ei ole väitettykään, että Kylie syyllinen tapahtumiin. Mutta oli kuitenkin jakanut instastooreihinsa videota, joissa ambulanssi keskellä ihmismerta ja täysi kaaos päällä. En nyt tiedä muista, mutta itselle ei tulisi tuossa tilanteessa mieleen tuutata tuollaisia videoita someen.

voin jotenkin uskoa sen, että tilanteen vakavuutta ei artisti itse tai Kylie tiennyt vielä konsertin aikana, koska ambulanssit päivystävät aina noin suurissa tapahtumissa,mutta se että Travis väittää, ettei tietänyt tilanteen vakavuudesta ennen seuraavaa aamua ja siksi jatkoi juhlimista. Houstonin Poliisi jo illan aikaan oli julistanut, että tuo on mass casualty tapahtuma ja ei kyllä mitenkään ole mahdollista ettei tuo muka olisi tullut hänen korviinsa...

Joo on kyllä p****puhetta ettei olisi tiennyt mikä tilanne, etenkin kun keikka keskeytettiin lopulta puoli tuntia ennen aikojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vain hieman ennen konserttia julkaistun uuden biisin sanat ovat aika mielenkiintoiset. Vähän kuin ennustus siitä mitä tulisi tapahtumaan...
Videolla kohta 1:40 Traviksella Pearl Jamin paita päällä. Vuonna 2000 yhdeksän ihmistä taallantui kuoliaaksi Pearl Jamin keikalla...
https://www.rollingstone.com/music/music-news/nine-dead-at-pearl-jam-co…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Jos ollut vip tiloissa joista pudoteltu turvaa hakevia ihmisiä niin kyllä on vastuussa käyttäytymisestään. Samoin Travis itse on yksi festivaalien järjestävistä tahoista.
Niin kuten sanoit on Traviksen festari, ei ole Kylien festari. Et sinäkään ole vastuussa oman miehesi tekemistä töppäilyistä tai rikoksista, korkeintaan voidaan sanoa, että olet valinnut puolisosi huonosti. Ja toki sitten jos tulee todisteita, että Kylien on tökkinyt ihmisiä alas VIP-tiloista niin tottakai silloin syytetään, mutta jotenkin en nyt vaan usko että Kylien olisi ketään alas töninyt. Ei tuommoiset syyttelyt ilman todisteita tulisi ikinä menemään oikeudessa läpi. Vaikka Kyliesta moni ei varmaan tykkääkkään niin kaistapäistä kuitenkin väittää, että tapahtumat olisivat hänen syytään...
Ei ole väitettykään, että Kylie syyllinen tapahtumiin. Mutta oli kuitenkin jakanut instastooreihinsa videota, joissa ambulanssi keskellä ihmismerta ja täysi kaaos päällä. En nyt tiedä muista, mutta itselle ei tulisi tuossa tilanteessa mieleen tuutata tuollaisia videoita someen.
voin jotenkin uskoa sen, että tilanteen vakavuutta ei artisti itse tai Kylie tiennyt vielä konsertin aikana, koska ambulanssit päivystävät aina noin suurissa tapahtumissa,mutta se että Travis väittää, ettei tietänyt tilanteen vakavuudesta ennen seuraavaa aamua ja siksi jatkoi juhlimista. Houstonin Poliisi jo illan aikaan oli julistanut, että tuo on mass casualty tapahtuma ja ei kyllä mitenkään ole mahdollista ettei tuo muka olisi tullut hänen korviinsa...
Joo on kyllä p****puhetta ettei olisi tiennyt mikä tilanne, etenkin kun keikka keskeytettiin lopulta puoli tuntia ennen aikojaan.
Varmasti tiesi, mutta miten todistavat oikeudessa, että ei muka tiennyt. Tuohan nuo Traviksen asianajajat vetoavat.
Travis Scott's lawyer said on Friday the rapper was completely unaware of the disaster unfolding at his Houston concert where nine people were crushed in the crowd last Friday because the ambulances called to help them looked to him like golf carts, he was blinded by flashing lights and couldn't hear because of his earpiece.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-10195117/Travis-Scotts-lawyer-…
Travis Scott's lawyer said on Friday the rapper was completely unaware of the disaster unfolding at his Houston concert where nine people were crushed in the crowd last Friday because the ambulances called to help them looked to him like golf carts, he was blinded by flashing lights and couldn't hear because of his earpiece.
Lawyer Edwin F. McPherson called out Houston Police Chief Troy Finner, who gave a press conference about the incident on Wednesday, for first placing blame on the deadly crowd surge on the size and age of the audience and then saying “the responsibility to stop the show falls on Travis,” according to ABC 13, a Houston-based outlet.
McPherson claimed that per the festival’s operations plan, “only the festival director and executive producers have authority to stop the show, neither of which is part of Travis's crew,” and pointed out that Houston police “shut down the power and sound at this very festival when the performance ran over 5 minutes back in 2019.”
https://www.forbes.com/sites/marisadellatto/2021/11/11/travis-scotts-la…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, miten manageri-mamma Kris koittaa pelastaa Kylien tästä sopasta.
Mun mielestä on jokseenkin kohtuutonta ylipäätään syyttää Kylieta tästä, tuskimpa Kyliella oli yhtään mitään tekemistä tuon tapahtuman järjestelyjen kanssa vaikka Travisin kumppani onkin. Syy on kyllä enemmän tapahtumajärjestäjä Live Nationin vika, jotka olivat hankkineet paikalle aivan liian vähän ammattitaitoisia turvamiehiä eivätkä keskeyttäneet showta silloin jo ensimmäisistä varoitusmerkeistä.
Jos ollut vip tiloissa joista pudoteltu turvaa hakevia ihmisiä niin kyllä on vastuussa käyttäytymisestään. Samoin Travis itse on yksi festivaalien järjestävistä tahoista.
Kylie kuvasi someen ambulanssia ja Kylie ja Stormi saatettiin turvamiesten toimesta sieltä pois turvaan ennen keikan päättymistä. Eli kyllä varmasti on tiedetty että jotain on meneillään. On tavallista että ihmisiä voi pyörtyä keikkayleisössä, mutta tuo että ambulanssia tulee ja menee ja ihmisiä kannetaan paareilla ja jengi huutaa henkensä edestä apua ja ”stop the show” ei ole normaalia.
Kylie kirjoittaa somessa, että ovat ihan ”broken” mutta uhrien omaiset ovat joutuneet perustamaan keräyksiä saadakseen sairaalakulut katettua. Eikö Kylie ole maailman nuorin ”self-made billionare”? Silti 9-vuotias lapsi on sairaalassa koomassa ja vanhemmat joutuu keräämään rahaa netissä. Miksi Kylie ja Travis ei auta uhreja?
tubes on ilmestyny uusia videoita,jotkut väittää, ettei voi lakijuttujen takia ottaa vastaan mitään korvausta ennen oikeudenkäyntiä, jottei asia vaarannu,osa ihmisistä ei tiedä vielä mitä vammoja tullut. jonkun naisen naama oli tallottu niin että kengänjälki näkyi. amerikas esim,koomassa ihmisiä vielä,sairaalakulut voi olla jotain 100000 äkkiä sairaalapäivistä.
somet laulaa,osa viesteistä kyllä harkitsemattomia herutuksia ,vaikka ihmisiä just kuollut.

Nyt on yksi sairaalassa kuollut, eli vahvistettuja uhreja 9. Travis Scott tarjoutunut maksamaan hautajaiset.
On se jännittävä mies. Toivottavasti muovinukke pysyy miehensä rinnalla ja imee mustaa makkaraa jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tubes on ilmestyny uusia videoita,jotkut väittää, ettei voi lakijuttujen takia ottaa vastaan mitään korvausta ennen oikeudenkäyntiä, jottei asia vaarannu,osa ihmisistä ei tiedä vielä mitä vammoja tullut. jonkun naisen naama oli tallottu niin että kengänjälki näkyi. amerikas esim,koomassa ihmisiä vielä,sairaalakulut voi olla jotain 100000 äkkiä sairaalapäivistä.
somet laulaa,osa viesteistä kyllä harkitsemattomia herutuksia ,vaikka ihmisiä just kuollut.
Nyt on yksi sairaalassa kuollut, eli vahvistettuja uhreja 9. Travis Scott tarjoutunut maksamaan hautajaiset.
No nyt on kyllä kaikki hyvitetty, kun oikein hyvyyttään maksaa hautajaiset. Minä työntäisin tuollaisen tarjouksen herran takareikään pesäpallomailan kera.