Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävyys/yksinäisyys aikuisena
.
08.11.2021 |
Hei!
Minulla on ennen ollut paljon ystäviä mutta esim. muuttojen vuoksi ystäväpiiri on kaventunut ja aikuisena tuntuu olevan jotenkin vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin siten, että heitä voisi vapaa-aikana pyytää kahville, lenkille tms. Nyt viikonlopuksi yksi tuttu harrastukseta sanoi, että voisi käydä kävelyllä ja sanoin että käydään vaan. Sitte hän loppuviikosta totesi, ettei ehkä ehdikään. Nyt sitten somesta näin että hän on viikonloppuna nähnyt muita kavereita. Olenko ihan lapsellinen kun minulle tulee tällaisesta paha mieli?
Kommentit (5)
Ap täällä. Hyvä kuulla, että minua ymmärretään. Olen paininut yksinäisyyden kanssa ja tällaiset jutut tuntuvat minusta isoilta vaikkei sitä seurapiiri-ihmiset ehkä tajua... jotenkin aina aattelen että vika on mussa.
Pitääkö enemmän vaan mennä ja ängetä mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti sinuun sattui! itse olen vanha ja elämä kaventunut koko korona aika menetin ihmisiä elämästäni,joista 2 sydänystävä ja 1 rakastetuni,siskon,veljen.: yht.15kpl. He eivät kuoleet koronaan. Omaa suru työtä yritän tehdä yksin. On hyviä ja huonoja päivä. Uusia ystäviä kuolleiden tilalle iäkäämänki on vaikea enää saada. Syy:Minun kohdalla olen aamun virkku illan torkku!En tupakoi en kapakoi,en vihdy kahvi pöydät juoruamassa. Olen ulkoilma ihminen .Toisen ihmisen haluaisin kohdata ulkona,lepostasti jutustelle kävellessä. Ei uusille tutavuksille käy. Seltävät Jalkoja, selkää särkee. Evät pääse ovesta ulos kuin ilta päivällä joskus jne, Joten se siitä. Aina siis ei yksinäisyys ole oma vika!
Mulla sama juttu, olen 45v. Muutimme tänne 10v sitten eikä minulla ole yhtään ystävää täällä arjessa.
Aikanaan oli paljon ystäviä ja kyllähän sitä kaipaa että oltaisiin kiinnostuneita toisten elämästä ja ajatuksista puolin ja toisin ja tehtäisiin kivoja juttuja.
Parin lasten kaverin äidin kanssa kävin aikanaan kahvillakin mutta se jäi kun lasten kaveruus jäi. Harrastuksiin en työvuorojeni takia pääse.
Netin kautta tapasin yhden naisen kaverihausta.Hänestä ei kuulunut enää mitään vaikka juttua tuli tapaamisella. Olihan se torjutuksi tulemisen kokemus ja tuntui yhä enemmän että kukaan ei ole kiinnostunut seurastani.
Ei kai se muu auta kuin jatkaa sinnikkäästi etsimistä kun haavat on paranneltu. Itse yritän vahvistaa itsetuntoani muistelemalla vanhojen kavereiden kehuja että olen hauskaa seuraa, en koskaan sano pahasti jne. On minulla kuitenkin mieskin joka on seurassani viihtynyt jo vuosikymmeniä.
Kiitos vastauksistanne. Voimia teille, jotka olette koskettavat tarinanne tänne jakaneet. Lähetän virtuaalihalaukset teille.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä itsellekin tulisi paha mieli tuollaisesta :/