Sinä, jota ei "kasvatettu"!

Käytöstavat puuttuivat kun ei niitä opetettu kotona.

Puhuin aina muiden päälle, En osannut kiittää , pyytää anteeksi, tai keskustella vieraiden kanssa.

Kaikki piti opetella itse parikymppisenä ja se oli vaikeaa.

Ajattelen itse. Ihan aina. En elä muiden sääntöjen tai odotusten mukaan. Ehkä olen sitten vain niin pirun fiksu, kun ne käytöstavatkin tuli opittua jossakin välissä muita matkimalla.

N31v

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 12:51"]

Käytöstavat puuttuivat kun ei niitä opetettu kotona.

Puhuin aina muiden päälle, En osannut kiittää , pyytää anteeksi, tai keskustella vieraiden kanssa.

Kaikki piti opetella itse parikymppisenä ja se oli vaikeaa.

[/quote]

Mulla ihan sama tilanne. Jotenkin helpottavaa kuulla että jollain muulla ollut sama. Näin jälkikäteen tuntuu että vanhemmat teki karhunpalveluksen. Kouluaikoina oli tosi vaikea pysyä porukassa ja saada ystäviä koska en vaan osannut mitään noita sääntöjä. Kiusattiinkin välillä. 

Käytöstavat puuttui multakin. En ole osannut sanoa kiitos, päivää tms. Alisuoriuduin koulusta ja muustakin. En ole oppinut, miten pitää toimia sosiaalisissa tilanteissa. 

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 12:51"]

Käytöstavat puuttuivat kun ei niitä opetettu kotona.

Puhuin aina muiden päälle, En osannut kiittää , pyytää anteeksi, tai keskustella vieraiden kanssa.

Kaikki piti opetella itse parikymppisenä ja se oli vaikeaa.

[/quote]

Mulla ihan sama tilanne. Jotenkin helpottavaa kuulla että jollain muulla ollut sama. Näin jälkikäteen tuntuu että vanhemmat teki karhunpalveluksen. Kouluaikoina oli tosi vaikea pysyä porukassa ja saada ystäviä koska en vaan osannut mitään noita sääntöjä. Kiusattiinkin välillä. 

[/quote]

Niin ja tosiaan vanhemmat ei osaa itse näitä sääntöjä vieläkään. Ei niillä ole ns. tavallista sosiaalista elämää jne. Eli ei mikään ihme etten oppinut kun ei vanhemmatkaan osanneet. Mutta kyllä se oli vaikeaa.

Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...

En itse ole ns. vapaakasvatettu, mutta yksi kaverini on. Hän on puhunut aika paljonkin asiasta mulle, ei kuulemma esim. ymmärrä muiden ihmisen kasvatusta. Käytöstavat vähän hullunkuriset, normaalitilanteissa kiittää ja on kohtelias, mutta pistää usein varmaan ajattelemattaan itsensä muiden edelle. Tekee paljon asioita oman mielensä mukaan.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:09"]

Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...

[/quote]

Minä. Mutta olen myös nainen ja se enemmänkin hävettää että en osaa pitää kodista huolta. Naisilta kun nimenomaan odotetaan tätä. En tosin ole parisuhteessakaan.

Minulla on kaveri, jonka ei tarvinnut tehdä kotona mitään. Ja oma koti on aivan kauhea kaaos. Häneltä ei vaadittu koulutöitäkään, mutta ne hän hoiti tunnollisesti, ja töissäkin on tunnolinen ylisuorittaja.

minulla itselläni on ristiriitainen kasvatus. Tietyt asiat oli kauheen tärkeitä, mutta ei käytöstavat. Minä olin nuorena tosi käytöstapafriikko, eli pidin etiketeistä kiinni, koska ärsytti vanhempieni huonot tavat. Ja sitten niissä jutuissa, missä vanhempani olivat tarkkoja, vedin toiseen ääripäähän evvk.

Tätini mielestä olin järkyttävän fiksu lapsi,  ja häntä hävetti kasvattaa omia lapsiaan kovassa kurissa, kun minä en sellaista tarvinnut lainkaan. Tosin olin sitten yhtä tavaton kuin kaikki muutkin täällä kertovat, ja samoin olen joutunut opettelemaan itse. Rutiinitilanteet hoituvat hienosti, mutta jos tapahtuu jotain odottamatonta, hölmistyn herkästi ja saatan möläyttää jotain hämillämielin. Massaan piiloutumisen arvon ja hyödyt olen oppinut vasta hyvin myöhään.

Tädillä jäi havaitsematta, että tosiasiassa minua ohjailtiin hyvinkin tehokkaasti sitten toisaalta. Toisen vanhemman taholta keinona oli fyysisen väkivallan uhka, toiselta taas henkisen. Että eipä olisi tullut mieleenkään typerehtiä isommin.

On siinä kasvattamattomuudessa silti hyviäkin puolia, tietty itseohjautuvuus on hyvästä. Toisaalta omassa pojassa on sama pyrkimys aika tukahduttamatonta laatua, vaikka ohjailen käyttäytymään. Teen sen vain keskustellen enkä yritä painostaa lapselle hyviä tapoja ainakaan muulloin kuin stressaantuneena, jolloin huomaan haluavani, että asiat menee just eikä melkein. Yritän sekä pitää stressini aisoissa että kehittää määrätietoista mutta silti kuuntelevaa otetta.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:09"]

Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...

[/quote]

Itse en oppinut noita peruskäytöstapoja, mutta eipä kyllä vaadittukaan mitään. Kotitöitä en tehnyt koskaan. Tai no välillä siivosin salaa koska koti oli niin sotkuinen että se hävetti mutta ei sitä vaadittu. Kotityöt opin kunnolla vasta mennessäni au pairiksi. Siellä tuli muutenkin opittua viimeistään kunnon käytöstavat, perhe oli hyväkäytöksinen. Mutta vaikea kokemushan se oli oppia kaikki perusjutut siellä. En kehdannut myöntää etteivät vanhempani olleet juuri vaatineet kotitöitä minulta. Vaikeaa oli siis lähinnä henkisesti se käytöstapojen puute, ei itsessään kotitöiden tekeminen. Vaikkei niitä ollut tehnyt ennen niin sekunnissahan ne oppii. Käytöstavoista osasin jo ennestään kiittämiset ja muut, ja työetiikkani on aina ollut hyvä. Mutta sain välillä tiukkaa palautetta käytöksestäni josta pahoitin kyllä mieleni. Osaa palautteesta en kokenut ihan aiheelliseksi. En koskaan tarkoittanut pahaa, mutta luulen että käytöstapoja enemmän kyse oli kulttuurieroista ja luonne-eroista. Olen introvertti suomalainen ja tarvitsen omaa rauhaa. Perhe loukkaantui kun vapaa-ajallani olin eniten huoneessani. Joskus taas töksäytin heidän mielestään tylysti jotain. Se oli joko kulttuurieroa (suomalaisethan töksäyttelee asiat) tai sitä käytöstapojen puutetta ja sitä kyllä pohdiskelin ja yritin muuttaa. Vaikea sanoa. Mutta siis vaatimisen puutteesta huolimatta tein asioita ihan vapaaehtoisesti.

Ja tosiaan nyt aikuisena pidän kotini kyllä ihan siistinä ja koen olevani tosi vastuuntuntoinen ihminen. Olin sitä jo ennen au pair aikaa, mutta varsinkin lapsena oli vaikeaa koska en vaan osannut käytöstapoja yms. Monissa asioissa menen kyllä sieltä mistä aita on matalin. En koe että se haittaa omaa elämääni, en vaan ole erityisen kunnianhimoinen. Laiska olen. Teen työni kunnolla mutta laiskottelen vapaalla hyvällä omalla tunnolla. Siivoan kun huvittaa ja siivoan omalla tavallani yms. Toki joskus nolottaa kun juttelee joidenkin kaverien kanssa, niille kodinhoito on tutumpaa. Ne tyyliin mankeloi ja tietää kaikkien huonekasvien nimet ja keskustelee siitä mikä pihviliha on parasta yms. En tiedä noita asioita eikä oikeastaan kiinnostakaan. Minua kiinnostaa kirjallisuus, musiikki, kulttuuri ja muut luovat asiat jotenkin enemmän kuin tylsät käytännön hommat. Hoidan ne vaan siinä sivussa miettimättä niitä. 

vastuu itsestä sysättiin ihan liian pienen harteille. Omatoimiseksi ja reippaaksi opin, sisimmässäni huusin huomiota ja välittämisen näyttämistä. Olen ollut joukossa mukana esim koulussa mutta aina vähän ulkona kuitenkin kun en osannut toimia porukassa. Vanhempani eivät tukeneet koskaan saman ikäisiin tutustumisessa ja ennen koulua en päässyt leikkimään samanikäisten kanssa. Ei vieneet eskariin tai harrastuksiin. Asuimme maalla kaukana muista.
Itse nyt äitinä pidän huolen ettei lapsieni tarvi kantaa kohtuutonta vastuuta itsestään. Ja näytämme tunteet. Rajat on rakkautta.

Sama!

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:09"]

Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...

[/quote]

Olisiko hiukan luonnekysymyskin? 11 jatkaa. Minulta ei vaadittu läksyjen tekoa, osaan ponnistella erittäin kovasti ja loputtomiin asioissa, joihin olen motivoitunut, mutta vihaan vaivannäköä muissa asioissa. Jossain vaiheessa kymmenen ikävuoden korvilla yritin tehdä kilttinä läksyt, mutta kun ne olivat niin pohjattoman typeriä parissa aineessa, turhauduin ja suutuin ja jätin sikseen. Työnteon tarpeellisuus koulunkäyntiin liittyvissä asioissa on jäänyt hiukan hämäräksi, mutta se voi johtua liiasta lahjakkuudesta.

Aikuisena olen oppinut manipuloimaan haluamisiani aika tehokkaasti, ja teininä jo tein kotitöitä omin päin, suutuin sitten totaalisesti kun äiti ikävään sävyyn marmatti roskien viemisestä eikä huomannut, että olin siivonnut koko keittiön. Siinä vaiheessa erosta katkeroitunut äitini alkoi olla jo aika lapsekas itse suhteessaan keittiöhommiin, eikä varmaankaan siksi huomannut mitään. Samaten roskapussista valittaminen oli sellaista lapsen ruikutusta äidille. Joten kieroutuneella tavalla olen joutunut olemaan velvollisuudentuntoinen ilman että sitä on minuun varsinaisesti istutettu. Mutta nyt eksytään kasvuympäristön ongelmiin taas, ja niistähän ei kysytty.

Tiivistelmänä: mielestäni olisi hyvä nykyäänkin, että kaikkia ei kasvateta samaan kaavaan. Vapautta on helposti liian vähän. Monista hommista ei tule mitään, jos ei sitä vapautta ole tottunut omistamaan ja käyttämään. Osaa vain tehdä mitä muutkin tekevät, tai mitä käsketään.

Jos on vapaasti kasvanut, kun hyväksyy itse itselleen jonkun velvollisuuden, siihen kykenee suhtautumaan lämpimästi. Täällä kiinnittää huomiota niiden ihmisten määrä, jotka koko ajan kapinoivat ulkoista kurinpitäjää vastaan niissäkin asioissa, joissa sitä ei todellakaan ole. Sellainen hämmentää. Se on ehkä huonokin asia kääntöpuolena, että on hidas taistelemaan oikeuksistaan, kun ei ole tottunut niin tekemään. Hölmistyy vain totaalisesti, kun joku ne ottaa asiakseen minulta riistää.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:18"]

Minulla on kaveri, jonka ei tarvinnut tehdä kotona mitään. Ja oma koti on aivan kauhea kaaos. Häneltä ei vaadittu koulutöitäkään, mutta ne hän hoiti tunnollisesti, ja töissäkin on tunnolinen ylisuorittaja.

minulla itselläni on ristiriitainen kasvatus. Tietyt asiat oli kauheen tärkeitä, mutta ei käytöstavat. Minä olin nuorena tosi käytöstapafriikko, eli pidin etiketeistä kiinni, koska ärsytti vanhempieni huonot tavat. Ja sitten niissä jutuissa, missä vanhempani olivat tarkkoja, vedin toiseen ääripäähän evvk.

[/quote]

Tämä on jännä juttu koska itsekin olen tosi tuollainen tunnollinen ahertaja töissä. Hiljainen enkä halua mokata, haluan tehdä aina kaiken oikein. Mutta laiskuuteni näkyy sitten muuten. Tein opiskellessa esseitä viime tingassa, lukiossa lintsasin välillä, läksyjä jäi välillä tekemättä koska kukaan ei vahtinut mutta jos koin jonkun tärkeäksi tein sen kyllä, valitsin yksinkertaisen työn vaikka kävin yliopiston, vapaalla voin ihan hyvin kuluttaa koko päivän telkkarin edessä, en tee asioita jos ei ole pakko ja ei huvita jne, en ole se joka soittaa poliisille jos löytää vaikka lompakon maasta, kävelisin varmaan vaan ohi (tätä nolottaa myöntää). Toisaalta taas otan vastuun raskaasti. Jos hankkisin vaikka lapsia niin varmaan kuolisin sen vastuun tunteen alle, haluaisin tehdä parhaani. Ja parisuhteissani olen sitoutuva ja luotettava. Mutta vaikea sanoa liittyykö tämä yhtään vanhempieni kasvatukseen. Ehkä vähän. Tietynlainen laiskuus on periytynyt.

T. 12

Itse sain kyllä kasvatuksessa ohjeita käytöstapoihin, mutta minulta ei vaadittu kotitöihin osallistumista, ja olin "lellitelty". Minua ei juurikaan kielletty, ja sain useimmiten tahtoni läpi kun tarpeeksi kauan intin ja kinusin. Muistan joskus kiukutelleeni kauheasti vieraiden käydessä, mutta muistaakseni siihen ei kukaan sanonut mitään. Minun ei tarvinnut siivota jälkiäni. Tietynlainen jämäkkyys puuttui, ja minulta ei vaadittu oikein mitään. Nyt myöhemmin ole tajunnut, etten itsekään vaadi itseltäni paljoa. Olisin halunnut kouluttautua korkeammin, mutta en koskaan edes hakenut sille alalle, minne halusin. En tiedä, miksi. Koen, että menen usein sieltä mistä aita on matalin. Aikuisena olen joutunut oppimaan, etten voi parisuhteessa kinuta tahtoani läpi vaan olen koittanut opetella kompromisseihin. En myöskään osaa pitää kotia siistinä, vaan jätän tavarat minne sattuu. Nyt aiuisena kukaan ei vaan ole niitä keräämässä pois...monia asioita olen joutunut opettelemaan vasta aikuisena, ja yritän kasvattaa omat lapseni jämäkämmin.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:36"]

Olisiko hiukan luonnekysymyskin? 11 jatkaa. Minulta ei vaadittu läksyjen tekoa, osaan ponnistella erittäin kovasti ja loputtomiin asioissa, joihin olen motivoitunut, mutta vihaan vaivannäköä muissa asioissa. Jossain vaiheessa kymmenen ikävuoden korvilla yritin tehdä kilttinä läksyt, mutta kun ne olivat niin pohjattoman typeriä parissa aineessa, turhauduin ja suutuin ja jätin sikseen. Työnteon tarpeellisuus koulunkäyntiin liittyvissä asioissa on jäänyt hiukan hämäräksi, mutta se voi johtua liiasta lahjakkuudesta.

[/quote]

Olen samaa mieltä. Miksi ponnistella turhaan jossain asiassa mitä ei tarvitse tai mikä ei kiinnosta? Minua ei yhtään nolota kuutoset todistuksessa aineista joista en välittänyt pätkääkään. Mielenkiintoisissa aineissa kyllä loistin.

Toisaalta eksäni, jolla oli hieman tapana pitää itseään erinomaisena ja muita älykkäämpänä, oli sitä mieltä että älykäs saa niistä huonoista ja tylsistäkin aineista kymppejä tekemättä mitään. Enpä tiedä. Mitä mieltä olette tästä? Koen olevani älykäs mutta jotkut aineet ei kiinnosta pätkän vertaa. Kyllähän niihin vähän pitää perehtyä ennenkuin asiat sujuvat, jopa älykkäänkin. Ja jos ei perehdy, miksi älykäs saisi niistäkään hyvää?

Toisaalta miehillä nyt on tapana pitää itseään muutenkin superälykkäänä. Itse tiedän olevani "vain" keskivertoälykäs.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:41"][quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:18"]

Minulla on kaveri, jonka ei tarvinnut tehdä kotona mitään. Ja oma koti on aivan kauhea kaaos. Häneltä ei vaadittu koulutöitäkään, mutta ne hän hoiti tunnollisesti, ja töissäkin on tunnolinen ylisuorittaja.

minulla itselläni on ristiriitainen kasvatus. Tietyt asiat oli kauheen tärkeitä, mutta ei käytöstavat. Minä olin nuorena tosi käytöstapafriikko, eli pidin etiketeistä kiinni, koska ärsytti vanhempieni huonot tavat. Ja sitten niissä jutuissa, missä vanhempani olivat tarkkoja, vedin toiseen ääripäähän evvk.

[/quote]

Tämä on jännä juttu koska itsekin olen tosi tuollainen tunnollinen ahertaja töissä. Hiljainen enkä halua mokata, haluan tehdä aina kaiken oikein. Mutta laiskuuteni näkyy sitten muuten. Tein opiskellessa esseitä viime tingassa, lukiossa lintsasin välillä, läksyjä jäi välillä tekemättä koska kukaan ei vahtinut mutta jos koin jonkun tärkeäksi tein sen kyllä, valitsin yksinkertaisen työn vaikka kävin yliopiston, vapaalla voin ihan hyvin kuluttaa koko päivän telkkarin edessä, en tee asioita jos ei ole pakko ja ei huvita jne, en ole se joka soittaa poliisille jos löytää vaikka lompakon maasta, kävelisin varmaan vaan ohi (tätä nolottaa myöntää). Toisaalta taas otan vastuun raskaasti. Jos hankkisin vaikka lapsia niin varmaan kuolisin sen vastuun tunteen alle, haluaisin tehdä parhaani. Ja parisuhteissani olen sitoutuva ja luotettava. Mutta vaikea sanoa liittyykö tämä yhtään vanhempieni kasvatukseen. Ehkä vähän. Tietynlainen laiskuus on periytynyt.

T. 12
[/quote]

tämä voisi olla minun suustani. Töissä ylitunnollinen, kotona en...tosin sen lompakon varmaan poimisin ja etsisin omistajan :-) T. Se lellitelty

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:36"]

Jos on vapaasti kasvanut, kun hyväksyy itse itselleen jonkun velvollisuuden, siihen kykenee suhtautumaan lämpimästi. Täällä kiinnittää huomiota niiden ihmisten määrä, jotka koko ajan kapinoivat ulkoista kurinpitäjää vastaan niissäkin asioissa, joissa sitä ei todellakaan ole. Sellainen hämmentää. Se on ehkä huonokin asia kääntöpuolena, että on hidas taistelemaan oikeuksistaan, kun ei ole tottunut niin tekemään. Hölmistyy vain totaalisesti, kun joku ne ottaa asiakseen minulta riistää.

[/quote]

Komppaan tätä. Ihmisillä tuntuu jatkuvasti olevan elämässään läsnä jokin näkymätön yliauktoriteetti, joka määrää tekemään sitä sun tätä. Jotenkin eivät ole päässeet irti vanhemmistaan. Rajattomuus on toki tuonut minulle huolta, mutta vanhemmiten olen voinut itse määritellä rajani. Ja myönnän että aikuisena kasvamisessa on ollut jotain hyötyjäkin, joskin huonot puolet on myös tässä ketjussa mainittu.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:48"]

tämä voisi olla minun suustani. Töissä ylitunnollinen, kotona en...tosin sen lompakon varmaan poimisin ja etsisin omistajan :-) T. Se lellitelty

[/quote]

Itse varmaan ajattelisin että kyllä joku muu sen hoitaa.. Mutta tämän myöntämisestä tuli sen verran huono omatunto että ehkä jos näen joskus lompakon, voisin viedäkin sen poliisiasemalle :D