Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jota ei "kasvatettu"!
20.01.2015 |
Miten poikkeat muista?
siis en tarkoita heitteiillejättöä, enkä perheen ongelmaisuutta, vaan sitä, että olet saanut kasvaa siinä rinnalla ilman monia sääntöjä ja neuvomisia.
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 12:34"]
Miten poikkeat muista?
siis en tarkoita heitteiillejättöä, enkä perheen ongelmaisuutta, vaan sitä, että olet saanut kasvaa siinä rinnalla ilman monia sääntöjä ja neuvomisia.
[/quote]
Minulla on ollut nuo kaikki, mutta vastaan silti. Jouduin aikuisena itse opettelemaan lähes kaiken, käytöstavoista aina ihan simppeleihin arkiasioihin. Olo oli todella tyhmä koko nuoruuden, kun tuntui perusasiatkin olevan hukassa. Vieläkin toisinaan tulee yllätyksenä jotain sosiaalisen kanssakäymisen "sanomattomia sääntöjä", jotka avartaa mieltäni "ai tuolleenko se pitäisi tehdä" yms.
En nyt uskoisi, että poikkean paljoa muista millään lailla. Jokseenkin uusavuton, toisinaan tyhmä kuin saapas. Koulut vedin surkeasti riman alta, muttei se kiinnostanut kuin ehkä parhaimmillaan opettajia, jos heitäkään. Ylisuorittamista on ja muiden miellyttämistä. Ehkä joku palstaterapeutti tähän vetäisi "no mutta ehkä haet yhä edelleen huomiota vanhemmiltasi ja tahdot, että kykysi, toimintasi, sinut huomataan".
Nyt on vielä hieman hakusessa, kuinka viikataan petivaatteet nätisti, pesukoneella osaan perusohjelmalla pestä, muista en niinkään ymmärrä. Siivoamisen olen joutunut opettelemaan, siis ihan kaikki lattiaritilöiden yms puhdistaminen. Toisinaan on tultu tehtyä mokia, käytettyä vääriä pesuaineita jne, kun kukaan ei ole ollut neuvomassa. Mutta eiköhän se tästä hiljalleen... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mula ei kyllä jäänyt käytöstavatkaan oppimatta. Opin kiitokset ja anteeksipyynnöt ja toisten huomioonottamisen ihan siinä sivussa, esimerkin voimalla sen enempää kasvattamatta. Luin myös paljon hyvää vanhanaaikaista kirjallisuutta, jossa käytöstapojen ydintä (toisten huomioon ottamista) korostettiin.
Toki multa jäi oppimatta esim sellaisia asioita, kuin mist erottaa valko-ja punaviinilasin ja missä järjestyksessä ne on pöydällä tai miten etanapihtejä käytetään, miten pukeudutaan illallisille ja miten kukat ojennetaan, mutta kaiken tämän lukemin käytöstapaoppaasta yliopiston alkuvuosina ei ollut mitenkään vaikeaa tai ylivoimaista.
Minusta tekee "muista poikkeavan" ehkä ylettömän suuri vastuuntunto. Opin kantamaan vastuun pienenä itsestäni enkä kokenut tai koe vieläkään sitä mitenkään pahana. Eikä sekään ollut ongelma, että teininä minä olin aina se, joka katsoi että humalaiset pääsee kotiin ja kaikki on kunnossa (tämä ei ollut edes vaikeaa, koska tiesin aina, että jos minä jostain syystä en pysty järjestämään hommaa kuntoon, voin aina soittaa isän apuun). VÄhän kyllä harmittaa edelleen se, että lisäksi olen vastuussa myös ilmastonmuutoksesta, sveitsiläisistä junaonnettomuuksista, pilapiirtäjistä ja terroristeista sekä brasilian sademetsissä siipienräpyttelyllä Bangladeshiin tulvia aiheuttavista perhosista. Joku lompakon poiminta on tässä pientä.
22 jatkaa. Hyvänä puolena myös tuo, mistä puhutaan viestissä 20, minulla on jotenkin suora yhteys itseeni, ei ole tarvinnut elää itseäni vastaan. En ole siis joutunut opettelemaan roolia, jonka kanssa toimia ihmisten kanssa siten, että tuo rooli olisi ristiriidassa oman persoonani kanssa. Myös toisen vanhempani kodissa, jossa oli enemmän kuria, opetettiin kunnollinen käytös mutta kurin vuoksi huomaan, että toisen vanhempani on vaikea kunnioittaa omia vanhempiaan. Minulla ei tuollaista ongelmaa ole. En ole joutunut tasapainoilemaan siinä, että on odotettu kunnollisuutta ja kunnollista käytöstä ja sitten että itse olisin kokenut jääväni vaatimusten ristipaineeseen.
No voisi sanoa, että mulla oli lepsu kasvatus. Varsinaisia kotiintuloaikoja ei ollut. Arkipäivinä olin yleensä yhdeksään asti ulkona, viikonloppuisin kymmeneen ja kesäisin yhteentoista. Ei tainnut oikeen muitakaan sääntöjä olla. Eroan muista siten, että olin poikkeuksellisen rauhallinen ja kiltti lapsi. Olen vieläkin hyväkäytöksinen ja rauhallinen. Rajat asetetaan varmaan tarpeen mukaan. Mulle ei tarvinnut asettaa rajoja, koska olin erilainen lapsi. Varmaan vähän autistinen tai jotain. Onneksi siitä on päästy eroon.
23 tässä, näin jälkeenpäin kyllä olisin toivonut, että minulle olisi ollut rajoja, sääntöjä, vanhempia neuvomassa yms. Ehkä sitä olisi kasvanut hieman tasapainoisemmaksi, tiedä sitä. Itselläkään ei mitään kotiintuloaikoja ollut, joten ihan arkenakin saatoin viilettää ulkona keskiyön jälkeen, joskus jopa aamuunkin. Jossain kohtaa sitä lapsena alkoholikin tuli mukaan kuvioihin.
Sitäkään tosin ei kielletty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli todella vapaa kasvatus, mutta kasvoin todella tunnolliseksi ja huomaavaiseksi ihmiseksi (ja olin sitä jo lapsena). Jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä olen ottanut liikaakin vastuuta ikääni nähden - toisaalta asiat ovat aina sujuneet tosi hyvin ehkä juuri siksi. Opin aika pienestä pitäen pitämään tuntosarvet koholla, jotta voisin miellyttää muita, kun mitään varsinaisia ohjeita tai vaatimuksia ei koskaan esitetty. Isoveljeni on aika pitkälti samanlainen luonteeltaan.
Koulu sujui hienosti siihen saakka, kunnes tajusin opiskelevani itseäni enkä muita varten - lukiovaiheessa laiskistuin ja yo-opinnoissa oli jo välillä aika tuskaista saada mitään aikaiseksi.
Kotiintuloaikoja ei ollut (tosin kavereiden kotiintuloajat vaikutti sitten siihen, että itsekin kotiuduin ajoissa) ja siivousta tehtiin koko perheen voimin. Oma huone oli useimmiten aikamoinen kaaos, mutta joskus saatoin imuroida koko talon ihan oma-aloitteisesti.
Tavallaan mun vanhempien tapa kasvattaa (tai olla kasvattamatta) on eräänlainen ihanne mulle, mutta silti tunnun asettavan aika tiukasti rajoja omille lapsilleni (jotka ovat todella vilkkaita ja ehtiväisiä tapauksia). En tosin usko itse koskaan olleeni mikään erityisen haastava lapsi, joten ehkä rajoille ei ollut edes tarvetta(?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:09"]
Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...
[/quote]
Mulla juuri noin, että sain käytännössä kasvattaa itse itseni. Asuin pikkusiskoni kanssa jo 14-vuotiaana kahdestaan, koska vanhemmat oli töissä toisella paikkakunnalla. Minä kompensoin kasvatuksen ja aikuisen puutetta olemalla kiltti ja tavallinen. En tosin koskaan elämässäni tehnyt läksyjä koulussa. Oon henkisesti kärsinyt kyllä paljon. Turvattomuus, sosiaalisten tilanteiden vaikeus, rakkauden puute, läheisten menettämisen pelko ja huono itsetunto on vaikuttaneet mun elämään ihan hirveästi vielä näin yli 30-vuotiaanakin. Nuorena ripustauduin ihmisiin, koska en kestänyt menettämistä tai sitä, että joku lähti elämästäni. Tämä teki nuoruudestani todella vaikeaa ja monet ihmissuhteet kasvoivat kieroon.
Meitä oli monta, olimme siis suurperhe. Minä olin lapsista se, jota ei liiemmin kasvatettu eikä komennettu, sillä olin sisaruksista kiltein. Kohdallani toimi siis vapaa kasvatus. Tiesin mikä on oikein ja mikä väärin. Tavallaan sitä käyttäytymistä oppi varmaan myös vanhemmilta sisaruksilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vanhemmilla ihan periaatteena kasvatuksessa kasvattamattomuus. Siihen aikaan oli muotia Summerhillin koulusta peräisin oleva demokraattinen tai vapaa kasvatus, jossa lasten kanssa neuvotellaan asioista eikä heitä pakoteta.
Minulla, ja myös veljelläni, on kyllä elämässä mennyt erittäin hyvin aina, tiedä sitten kuinka suuri osuus asiaan on kasvatuksella -tai sen puutteella. Molemmat ollaan pärjätty elämässämme erittäin hyvin niin sosiaalisessa mielessä kuin koulunkäynti- ja myöhemmin uramielessäkin. Olemme olleet uteliaita niin ihmisiä kuin opittavia asioita kohtaan ja motivoituneita työskentelemään.
Yksi hyvä puoli johon voi olla kasvatustyyli vaikuttanut on se, että kumpikaan emme ole koskaan olleet konformisteja, jotka eivät uskaltaisi elää sisimpänsä mukaan vaan menisi "lauman" mukana. Olemme olleet lapsesta asti itsenäisiä ajattelijoita ja toimijoita, melko kiinnsotumattomia siitä mitä muut minusta ajattelee. On sen verran syvällä varmuus omasta arvosta, ettei sille kaipaa vahvistusta ulkopuolelta.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 15:02"]
Meillä oli vanhemmilla ihan periaatteena kasvatuksessa kasvattamattomuus. Siihen aikaan oli muotia Summerhillin koulusta peräisin oleva demokraattinen tai vapaa kasvatus, jossa lasten kanssa neuvotellaan asioista eikä heitä pakoteta.
Minulla, ja myös veljelläni, on kyllä elämässä mennyt erittäin hyvin aina, tiedä sitten kuinka suuri osuus asiaan on kasvatuksella -tai sen puutteella. Molemmat ollaan pärjätty elämässämme erittäin hyvin niin sosiaalisessa mielessä kuin koulunkäynti- ja myöhemmin uramielessäkin. Olemme olleet uteliaita niin ihmisiä kuin opittavia asioita kohtaan ja motivoituneita työskentelemään.
Yksi hyvä puoli johon voi olla kasvatustyyli vaikuttanut on se, että kumpikaan emme ole koskaan olleet konformisteja, jotka eivät uskaltaisi elää sisimpänsä mukaan vaan menisi "lauman" mukana. Olemme olleet lapsesta asti itsenäisiä ajattelijoita ja toimijoita, melko kiinnsotumattomia siitä mitä muut minusta ajattelee. On sen verran syvällä varmuus omasta arvosta, ettei sille kaipaa vahvistusta ulkopuolelta.
[/quote]
tuo on vähän eri. Siinä on kasvatusfilosofia takana. Siinä kuitenkin vastuu lapselle.
Olen lukenut summerhillin kirjan ja aika uskomaton oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä "näyteltiin" ulkopuolisille. Olin hyvin lellitty. Sain kerran 100 markkaa, kun ripustin pyykit. Sain kaikki uusimmat lelut ja minut puettiin hienoihin vaatteisiin. Nuorena aloin mennä sieltä mistä aita oli matalin, tein kaiken vähän sinne päin ja ihan viimeisinä hetkinä. Koti on kuin kaatopaikka, vaikka olin lapsena pelottavan siisti. Huoneeni näytti näyttelytilalta. Äitini oli kova siivoamaan ja tuli aina perässä siivoten uudelleen, kun en osannut tehdä hänen tasoistaan jälkeä. Nyt luistan kotitöistä, kun ei vaan kiinnosta ja osittain pakko-oireiden takia.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 15:13"]Meillä "näyteltiin" ulkopuolisille. Olin hyvin lellitty. Sain kerran 100 markkaa, kun ripustin pyykit. Sain kaikki uusimmat lelut ja minut puettiin hienoihin vaatteisiin. Nuorena aloin mennä sieltä mistä aita oli matalin, tein kaiken vähän sinne päin ja ihan viimeisinä hetkinä. Koti on kuin kaatopaikka, vaikka olin lapsena pelottavan siisti. Huoneeni näytti näyttelytilalta. Äitini oli kova siivoamaan ja tuli aina perässä siivoten uudelleen, kun en osannut tehdä hänen tasoistaan jälkeä. Nyt luistan kotitöistä, kun ei vaan kiinnosta ja osittain pakko-oireiden takia.
[/quote]
Kotiintuloaikoja ei ollut koskaan eikä muutenkaan välitetty missä menin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 15:02"]
Meillä oli vanhemmilla ihan periaatteena kasvatuksessa kasvattamattomuus. Siihen aikaan oli muotia Summerhillin koulusta peräisin oleva demokraattinen tai vapaa kasvatus, jossa lasten kanssa neuvotellaan asioista eikä heitä pakoteta.
Minulla, ja myös veljelläni, on kyllä elämässä mennyt erittäin hyvin aina, tiedä sitten kuinka suuri osuus asiaan on kasvatuksella -tai sen puutteella. Molemmat ollaan pärjätty elämässämme erittäin hyvin niin sosiaalisessa mielessä kuin koulunkäynti- ja myöhemmin uramielessäkin. Olemme olleet uteliaita niin ihmisiä kuin opittavia asioita kohtaan ja motivoituneita työskentelemään.
Yksi hyvä puoli johon voi olla kasvatustyyli vaikuttanut on se, että kumpikaan emme ole koskaan olleet konformisteja, jotka eivät uskaltaisi elää sisimpänsä mukaan vaan menisi "lauman" mukana. Olemme olleet lapsesta asti itsenäisiä ajattelijoita ja toimijoita, melko kiinnsotumattomia siitä mitä muut minusta ajattelee. On sen verran syvällä varmuus omasta arvosta, ettei sille kaipaa vahvistusta ulkopuolelta.
[/quote]
tuo on vähän eri. Siinä on kasvatusfilosofia takana. Siinä kuitenkin vastuu lapselle.
Olen lukenut summerhillin kirjan ja aika uskomaton oli.
[/quote]
Totta, siinä on vastuu, ja vanhemmilta vaaditaan oikeastaan enemmänkin vaivaa kuin enemmän kuriin ja vaatimiseen perustuvissa kasvatustyyleissä. Kun sen lisäksi että asioita täytyy opettaa kuten aina muutenkin, täytyy konfliktitilanteet ratkaista neuvottelemalla ja korkeintaan asioiden luonnollisia seurauksia hyödyntäen. Tyyliin jos ei syö, tulee nälkä ja jos ei suostu pukemaan tarpeeksi päälle talvella, tulee vilu. Äiti ei pakota syömään tai pukemaan, mutta ei myöskään pelasta epämiellyttäviltä tuntemuksilta kun sitten on vähän nälkä tai vilu. Ja esim. jos läksyjen teko ei kiinnosta, pitää jaksaa juurta jaksaen perustella mitä haittaa tulevaisuudessa asiasta voi olla, eikä voi vain sanoa että sinähän teet ne läksyt tai itket ja teet (tai että et pääse ulos ennen tms).
Sen vielä sanon että äitini on koulutukseltaan psykologi joten ilmeisesti summerhilliläinen kasvatus oli eräänlainen kiinnsotava ihmiskoe hänelle ;) Perustuen teoriaan että ego kehittyy vähemmän pelokkaaksi ja puolustautuvaksi, jos ulkomaailma ei kasvuvaiheessa taistele sitä vastaan ja pakota siten kehittämään kovaa kuorta. Vastustus synnyttää vastustusta, lapsi jota pakotetaan joutuu vähintään henkisesti taistelemaan sitä vastaan mikä lisää sisäistä ristiriitaa ja erilaisia ongelmia. Mutta niin, meillä siis toimi erinomaisesti tuollainen kasvatus ainakin. Omien lasteni kanssa olen pitkälti samoilla linjoilla, mutta en varmasti niin metodologisen tarkka kuin äitini oli.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:09"]Onko täällä niitä, jotka ovat peruskäytöstavat ym. oppineet, mutta kotona ei vaadittu juuri mitään? Esim ei vahdittu, että läksyt tehdään, opetettu tekemään kotitöitä, opetettu, että ylipäätään asioiden eteen pitää ponnistella jne? Minun miehelläni on tämä tausta. Tuntuu, että käytöstapojen ym sosiaalisten normien opettelu aikuisena vielä luonnistuukin, mutta mieheni edelleen haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ponnistele, vaikka vähäinen yrittäminen ihan oikeasti itseä ja omaa elämää haittaa. Ja kotityöt ja kodin siistinä pitäminen, niistä en viitsi edes aloittaa...
[/quote]
Minä olen juuri tällainen. Ainoa asia mikä opetettiin oli, että edestäsi löydät kaikki ja jokainen on oman onnensa ja pärjäämisensä seppä. Eihän se muuta vaatinut kuin kattila käteen ja hommiin omaan kotiin muutettuani. Kerran valvoin liian myöhään ja väsytti koulussa. En valvonut toista kertaa. Ja monia muita juttuja. Vastuuntuntoinen olen ja olen aina pärjännyt ja menestynyt. Kokkaan ja siivoan paremmin kuin lapsuudenkodissa koskaan. Minulle vapaa kasvatus sopi. Omat lapseni selkeästi tarvitsevat vähän enemmän ohjausta ja oikeaan suuntaan tökkimistä. Joku vähemmän ja joku selkeämmät rajat. En kasvata omiani liukuhihnalla vaan lapsen temperamentin ja älykkyyden sekä itseohjautuvuuden mukaan. -3-
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 12:51"]
Käytöstavat puuttuivat kun ei niitä opetettu kotona.
Puhuin aina muiden päälle, En osannut kiittää , pyytää anteeksi, tai keskustella vieraiden kanssa.
Kaikki piti opetella itse parikymppisenä ja se oli vaikeaa.
[/quote]
Sama. Minulle ei ole opetettu, että vanhempia pitää kunnioittaa. Siitä on kyllä tullut vaikeuksiakin.
Käytöstapoja on pitänyt opetella ja välillä kantapään kautta. Olen huono osoittamaan muodollisesti myötätuntoa tai myös kivoja eleitä.
Muistan, kun teininä käyttäydyin huonosti kioskinmyyjää kohtaan, kun sanoin hänelle samoin, kuin äitini olisi sanonut suoraan minulle. Myyjä suuttui minulle, ihan hyvä, että sain huomata toimineeni väärin. Olin myös vielä sellainen teininä asioidessa, joka ei osannut välttämättä tervehtiä, kiittää ja hyvästellä asiointitilanteissa.