Lue keskustelun säännöt.
Miten saan normaalin suhteen ruokaan?
19.01.2015 |
Olen ikuinen jojoilija. Saatan olla vaikka puoli vuotta dieetillä ja paino tippuu kyllä ihan hyvin, mutta dieetin loputtua kilot tulevat korkojen kera takaisin. Minulla ei ole itsekuria. Mietin painoani pakkomielteisesti koko ajan. Rakastan epäterveellistä ruokaa. Minulla ei ole kultaista keskitietä. Joko kituutan todella vähällä ruualla, tai sitten mässään aivan jäätävät määrät.
Vihaan itseäni ja ulkonäköäni, olen kuvottavan näköinen. Haluaisin vain olla kaunis. En ole seurustellut viiteen vuoteen, koska häpeän itseäni niin paljon. Olen oikeastaan jo tottunut ajatukseen, että olen loppuelämäni yksin. En usko, että minuun voi kukaan rakastua.
Olen ollut lapsesta lähtien ylipainoinen, ja minua kiusattiin siitä peruskoulussa. Teini-ikäisenä laihduin 25 kiloa ja olin todella itsetuhoinen. Oksensin tahallani ja viiltelin. Mutta toisaalta jollain tapaa haluaisin takaisin siihen järkyttävän pahaan oloon, koska silloin laihduin todella paljon. Nykyään olen siis taas jäätävä läski.
Eli siis MITEN saan kaiken tämän jälkeen suhteeni ruokaan normaaliksi? En edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Jokaisen suupalan kohdalla takaraivossani on ääni "olet ällöttävä läski". Mutta silti syön. Ja jälkeenpäin tulee kamala olo. Tekisi melkein mieli alkaa oksentaa uudestaan. :(
-n23
Kommentit (16)
Hei!
Tällaiseen kysymykseen ei periaatteessa nopeaa ja lyhyttä vastausta ole, mutta halusin kuitenkin jotain apua antaa.
Itselläni on samanlainen historia kuin sinulla, pelottavan paljonkin itseasiassa. Ongelmasi ovat selvästi monisyisiä, mutta jostain on parantuminen aloitettava.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Intuitive Eating -liikkeeseen, joka "hoitaa" nimenomaan suhdetta ruokaan ja syömiseen, sekä omakuvan kehittämiseen. Aiheesta on kirjoitettu paljon kirjallisuutta ja nettisivuja löytyy myös.
Suosittelen aloittamaan vaikka tästä: https://www.intuitiveeating.com
Myös Geneen Roth on kuuluisa kirjailija, johon kannattaa tutustua. Mm. Oprah on suositellut häntä moneen otteeseen.
Aloita vaikka noilla, jos niistä olisi apua. Minulle ainakin oli. Siitä on nyt kaksi vuotta aikaa, kun itse aloitin kys. syömistyylin (kyseessä EI OLE dieetti, vaan filosofia) ja haluan sanoa sinulle, ettei elämäsi tarvitse olla tuollaista ikuisesti. Olen elävä esimerkki siitä. On hienoa, että haluat päästä asian kanssa eteenpäin ja se jo pelkästään on hatunnoston arvoinen asia.
Pidän sulle peukkuja ja vastaan kysymyksiisi, jos jotenkin vaan voin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on avutonta touhua! Sen sijaan, että valitatte täällä, käyttäkää konettanne tiedon etsimiseen. Hankkikaa tietoa ravinnosta ja sen vaikutuksesta kehoon.
Nouskaa sieltä lysähtäneestä asennosta istumaan suorassa ja olkaa päättäväisiä.
Kyllä se pää tulee siinä mukana.
Kun tietoa on saatu, käyttäkää se hyväksenne ja ryhtykää hoitamaan itseänne oikealla ruualla.
Nyt joku tietty tulee valittaa, että olen tyly. En kirjoita tätä pahalla enkä tylyyttäni. Joskus vaan tuntuu, että ihmisillä totuus unohtuu.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:25"]
Kyllä on avutonta touhua! Sen sijaan, että valitatte täällä, käyttäkää konettanne tiedon etsimiseen. Hankkikaa tietoa ravinnosta ja sen vaikutuksesta kehoon.
Nouskaa sieltä lysähtäneestä asennosta istumaan suorassa ja olkaa päättäväisiä.
Kyllä se pää tulee siinä mukana.
Kun tietoa on saatu, käyttäkää se hyväksenne ja ryhtykää hoitamaan itseänne oikealla ruualla.
Nyt joku tietty tulee valittaa, että olen tyly. En kirjoita tätä pahalla enkä tylyyttäni. Joskus vaan tuntuu, että ihmisillä totuus unohtuu.
[/quote]
Olen kyllä sitä mieltä, että ensiksi pitäisi saada pää kuntoon.
Moni jojottelija tietää mitkä ovat hyviä ja huonoja ruokia ja mitä ne aiheuttavat. Tietävät myös miten ja mitä syömällä laihtuisivat. Se vain ei ole helppoa kaikille. Mä sanoisin heitä ruokaholisteiksi.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:42"]
Moni jojottelija tietää mitkä ovat hyviä ja huonoja ruokia ja mitä ne aiheuttavat. Tietävät myös miten ja mitä syömällä laihtuisivat. Se vain ei ole helppoa kaikille. Mä sanoisin heitä ruokaholisteiksi.
[/quote]
Monikaan ei tiedä, mitkä ovat hyviä tai huonoja ruokia. Eikä tiedä, miten keho toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa hankkiutua terapiaan! Kokemuksella tätä lämpimästi suosittelen.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:49"]
Kannattaa hankkiutua terapiaan! Kokemuksella tätä lämpimästi suosittelen.
[/quote]
Olen käynyt joskus aikaisemmin terapiassa ja ravitsemusterapeutilla, mutta en jostain syystä saanut niistä oikein apua. Tuntui, että minua ei ymmärretty. Varsinkin ravitsemusterapeutti oli aika yhtä tyhjän kanssa, se vain neuvoi minulle, kuinka paljon margariinia leivän päälle saa laittaa. Mutta ehkä pitäisi yrittää uudelleen. En enää jaksa tätä samaa joka päivä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:22"]
Hei!
Tällaiseen kysymykseen ei periaatteessa nopeaa ja lyhyttä vastausta ole, mutta halusin kuitenkin jotain apua antaa.
Itselläni on samanlainen historia kuin sinulla, pelottavan paljonkin itseasiassa. Ongelmasi ovat selvästi monisyisiä, mutta jostain on parantuminen aloitettava.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Intuitive Eating -liikkeeseen, joka "hoitaa" nimenomaan suhdetta ruokaan ja syömiseen, sekä omakuvan kehittämiseen. Aiheesta on kirjoitettu paljon kirjallisuutta ja nettisivuja löytyy myös.
Suosittelen aloittamaan vaikka tästä: https://www.intuitiveeating.com
Myös Geneen Roth on kuuluisa kirjailija, johon kannattaa tutustua. Mm. Oprah on suositellut häntä moneen otteeseen.
Aloita vaikka noilla, jos niistä olisi apua. Minulle ainakin oli. Siitä on nyt kaksi vuotta aikaa, kun itse aloitin kys. syömistyylin (kyseessä EI OLE dieetti, vaan filosofia) ja haluan sanoa sinulle, ettei elämäsi tarvitse olla tuollaista ikuisesti. Olen elävä esimerkki siitä. On hienoa, että haluat päästä asian kanssa eteenpäin ja se jo pelkästään on hatunnoston arvoinen asia.
Pidän sulle peukkuja ja vastaan kysymyksiisi, jos jotenkin vaan voin.
[/quote]
Täytyypä tutustua. Kiitos!
ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:49"]
Kannattaa hankkiutua terapiaan! Kokemuksella tätä lämpimästi suosittelen.
[/quote]
Olen käynyt joskus aikaisemmin terapiassa ja ravitsemusterapeutilla, mutta en jostain syystä saanut niistä oikein apua. Tuntui, että minua ei ymmärretty. Varsinkin ravitsemusterapeutti oli aika yhtä tyhjän kanssa, se vain neuvoi minulle, kuinka paljon margariinia leivän päälle saa laittaa. Mutta ehkä pitäisi yrittää uudelleen. En enää jaksa tätä samaa joka päivä.
ap
[/quote] Itsekin olen molemmissa käynyt, ja nimenomaan psykoterapiasta apua saanut. Ravitsemusterapeutilta en kyllä mitään apua saanut, kyllä todellakin tiedän mitä voin syödä ja kuinka paljon ja mitä taas en.. Just tuommoista lässytystä margariinin määrästä jne. Mutta kannattaa koittaa tuota terapiaa uudestaan, siihenkin vaikuttaa paljon itse terapeutti ja moni muukin asia. Kunhan vain valitset hyvän, mukavan, kiinnostuneen terapeutin, uskon että sinnikkyytesi palkitaan. Paljon tsemppiä sinulle! <3 -8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ravitsemusterapeutit eivät ole oikein hyviä ammattilaisia silloin, jos ruokaan suhtautumisessa on ongelmia. Heillä on kyllä ravitsemuksesta tietoa ja osaavat sitä jakaa, mutta jos ongelma ei ole tiedon puute vaan se, että ei vain osaa lopettaa vaikka sokerin mättämistä, niin ei heillä ole siihen mitään keinoja. (Paitsi tietysti se ajatus, että jos syö kunnolla ja säännöllisin väliajoin, niin verensokerin heilahtelujen takia ei tule sokerihimoja. Se ei vain taida riittää kaikille.)
En tiedä, miten muilla terapeuteilla sitten. Varmaan julkisella puolella ei kauheasti ole varaa hoitaa syömisongelmia niin kauan kuin ihminen on muuten työkykyinen?
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:16"]
Mä olen ihan samanlainen, mutta laihtuessa mä olen onnellinen ja iloinen ja olen naimisissa. Mies rakastaa mua tälläisenä kuin olen. Enkä ole edes kaunis tai fiksu eli jos mä saan miehen, niin silloin myös sä saat. Ihan varmasti! Aukaiset vain silmäsi, alat ajattelemaan postiviisesti ja hymyilet paljon. Syömisongelmaan mä en tiedä ratkaisua, mutta sun pitää ihan ekana opetella rakastamaan itseäsi! Älä ajattele, että olet kamala läski, joka lihoo koko ajan. Ala hymyilemään peilikuvallesi. Usko pois se auttaa ajan kanssa.
[/quote]
Joo positiivisuus on tärkeää, sen olen oppinut. Olen itseasiassa pakottanut itseni ajattelemaan positiivisemmin monista asioista. Mutta paljon on vielä tekemistä, ja välillä lipsun vanhaan ajatteluun.
Olisi jotenkin helpompaa, jos joku ymmärtäisi, että oikeasti tämä vaivaa minua koko ajan. Olen hyvälle ystävälleni kertonut näistä asioista, mutta hänen vastauksensa on "höpö höpö, et sä mikään läski oo". Mutta tiedän että hän ei vain halua pahoittaa mieltäni yms. Mutta se on kuin sanoisi linnun olevan kala. :(
Ja kaikista vaikeinta minulle on ajatella, että olisin koskaan kenenkään rakkauden arvoinen. Aina, jos joku mies osoittaa kiinnostusta, ahdistun valtavasti ja työnnän hänet pois. Helpompaa niin, kuin pettyä myöhemmin... Sydänsuruja en ainakaan tähän kaipaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ajatellut samoin. Eikä asiaa auttanut yhtään, kun mies vieressä kehui kauniiksi. Tuli vain oikeastaan pahempi olo. Inhosin itseäni yli kaiken. En halunnut nähdä kavereita, koska olin läski. Oli aivan katastrofi, jos miehen työkaveri näki mut, koska ajattelin, että säälii miestäni, kun joutuu olemään tälläisen ruman ryhävalaan kanssa. Joskus jopa autoa ajaessani käänsin pään muualle, jos joku tuttu tuli vastaan, koska en halunnut näyttää liikaleukanaamaani kenellekään.
Mulla on edelleen ongelmia, mutta olen alkanut käymään kuntosalilla. Löysin aivan mahtavan kuntosalin, josa tulee tunne, että mä olen todellakin tervetullut sinne ja musta pidetään (vaikkakin vain asiakkaana). Kaikki ihanan postitiivisia ja kannustavia. Jopa monet asiakkaat ovat tosi ystävällisiä, auttavat eikä ainakaan mulle kukaan ole nyrpistellyt naamaansa tai katsonut kuinka kamalissa rytkyissä yritän hyllyä muiden mukana.
Mä siis käyn ryhmätunneilla, kuntosalin puolelle en ole vielä uskaltautunut. Aloitin ensin spinningillä ja pikkuhiljaa kasvatin kuntoani ja nyt olen uskaltautunut monelle uudelle tunnille ja oikeasti piristynyt paljon, kun huomaan kunnon kasvavan ja tiedän, että tän läskin alla on lihaksia. Ehkä mä jonain päivän saan myös ruoka-asiat kuntoon ja sitten mä ehkä alan näyttää itsenikin mielestä ihan kivalta.
Tämä meni vähän oman elämän selostukseksi, mutta tarkoitin tällä, että sullakin on toivoa. =)
Joo olen kyllä tosissani miettinyt terapian aloittamista taas. Mutta se aloitus on varmaan hankalinta... Koen ahdistavana sen, että kerron ongelmistani jollekin tuntemattomalle. En myös jotenkin siinä tilanteessa osaa ilmaista itseäni. Ja sitten ahdistun, kun minut ymmärretään väärin... On niin ahdistavaa ja lannistavaa, kun pystyy aistimaan jonkin henkisen muurin, mikä sinun ja toisen ihmisen välillä on. Ja kun toisella on jotenkin kysyvä ilme ja tiedät, että se ei tajua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 15:49"]
Mä olen ajatellut samoin. Eikä asiaa auttanut yhtään, kun mies vieressä kehui kauniiksi. Tuli vain oikeastaan pahempi olo. Inhosin itseäni yli kaiken. En halunnut nähdä kavereita, koska olin läski. Oli aivan katastrofi, jos miehen työkaveri näki mut, koska ajattelin, että säälii miestäni, kun joutuu olemään tälläisen ruman ryhävalaan kanssa. Joskus jopa autoa ajaessani käänsin pään muualle, jos joku tuttu tuli vastaan, koska en halunnut näyttää liikaleukanaamaani kenellekään.
Mulla on edelleen ongelmia, mutta olen alkanut käymään kuntosalilla. Löysin aivan mahtavan kuntosalin, josa tulee tunne, että mä olen todellakin tervetullut sinne ja musta pidetään (vaikkakin vain asiakkaana). Kaikki ihanan postitiivisia ja kannustavia. Jopa monet asiakkaat ovat tosi ystävällisiä, auttavat eikä ainakaan mulle kukaan ole nyrpistellyt naamaansa tai katsonut kuinka kamalissa rytkyissä yritän hyllyä muiden mukana.
Mä siis käyn ryhmätunneilla, kuntosalin puolelle en ole vielä uskaltautunut. Aloitin ensin spinningillä ja pikkuhiljaa kasvatin kuntoani ja nyt olen uskaltautunut monelle uudelle tunnille ja oikeasti piristynyt paljon, kun huomaan kunnon kasvavan ja tiedän, että tän läskin alla on lihaksia. Ehkä mä jonain päivän saan myös ruoka-asiat kuntoon ja sitten mä ehkä alan näyttää itsenikin mielestä ihan kivalta.
Tämä meni vähän oman elämän selostukseksi, mutta tarkoitin tällä, että sullakin on toivoa. =)
[/quote]
Mahtavaa, että olet päässyt eteenpäin, ja että olet löytänyt liikunnan. Tsemppiä eteenpäin! :)
Itselleni julkisesti liikunnan harrastaminen on pahin pelko, en voisi kuvitella mitään kamalampaa, kuin kuntosalin tai ryhmäliikuntatunnit. Minua siis kiusattiin läpi peruskoulun, varsinkin liikuntatunneilla. :/ Jotenkin siitä on kai jäänyt traumat. Liikunnanharrastamiseni on tällä hetkellä yksin kotona verhot kiinni tehtyjä punnerruksia, kyykkyjä, vatsoja yms.. Ei siis kovin kivaa. Unelmoin lenkkikaverista. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta olisi kivaa jos olisi joku kaveri kenen kanssa mennä lenkille ihan rennosti.
ap
Mä olen ihan samanlainen, mutta laihtuessa mä olen onnellinen ja iloinen ja olen naimisissa. Mies rakastaa mua tälläisenä kuin olen. Enkä ole edes kaunis tai fiksu eli jos mä saan miehen, niin silloin myös sä saat. Ihan varmasti! Aukaiset vain silmäsi, alat ajattelemaan postiviisesti ja hymyilet paljon.
Syömisongelmaan mä en tiedä ratkaisua, mutta sun pitää ihan ekana opetella rakastamaan itseäsi! Älä ajattele, että olet kamala läski, joka lihoo koko ajan. Ala hymyilemään peilikuvallesi. Usko pois se auttaa ajan kanssa.