Millaisen ihmisen seurassa voit olla oma itsesi? Tunnetko tällaisia paljon?

Olen aina samanlainen!

Olen aina oma itseni. 

Lähden siitä periaatteesta että olen minä ja tuo toinen on se mikä on. Joko meillä synkkaa tai sitten ei.

Itsellä se kokemus että rehellisesti aito ihminen on puoleensavetävä, ei sellainen josta huomaa ja vaistoaa näyttelyn ja esittämisen.

Minulla on ystäväpiiri ja läheiset jotka hyväksyvät minut 100% sellaisena kuin olen, ja minä heidät. Täydellisiä emme ole kukaan, mutta emme sitä myöskään odoteta eikä edellytetä.

Työni on hyvin ihmisläheistä (sh). Kyllä koen että myös työssäni minun on oltava aito minä. Työn kuvaan kuuluu tietysti erityinen huomioonotto ja on oltava tuntosarvet herkkinä. Se ei kuitenkaan tarkoita teeskentelyä ja feikkaamista. 

Itse en pidä teennäisitä ihmisistä.

Lisää

Sellainen ihminen on aina mukava tavata. Se voi olla jopa vähän säpsähdyttävää, että uskaltaa olla täysin oma itsensä. Joidenkin kanssa olen pirteämpi kuin oikeasti olisin, joidenkin kanssa puhun hiukan typerämmistä (pinnallisemmista) asioista kuin tekisi mieli, ja joidenkin kanssa olen virallinen. Mutta sitten tulee joku, jonka kanssa voi olla ihan auki. Sellainen jää mieleen.

Kavereista jotkut ovat liian hanakoita puuttumaan asioihini ja kyselemään. Sellaisten kanssa menee puolustuskannalle ja alkaa selittelemään. Tapaamisen jälkeen kokee olevansa ihan lamaantunut.

Tärkeää siis antaa tilaa toiselle. Mutta tietenkin jos toinen ei lainkaan vaikuta kiinnostuneelta niin sitten sitä tietenkin vetäytyy.

Kerskailijoiden kanssa menee myös puolustuskannalle.

Muutaman kaverini seurassa, olen tuntenut heidät 30-40 vuotta

Älykäs ja herkkä mutta ei liian neuroottinen. En tunne.

Veljeni kanssa voin olla oma itseni ja lähes yhtä huoletta siskonikin kanssa. Vanhempieni kanssa se vähän vaihtelee, heillä on ollut tapana arvostella, painostaa ja puuttua asioihin vähän epämiellyttävällä otteella, mutta se on aika paljon hellittänyt. On oikein kiva kun omia vanhempia ei tarvitse enää niin kamalasti jännittää ja hermoilla. Mieheni kanssa voin olla oma itseni, mutta vapautumisen sen suhteen kesti kyllä useamman vuoden. Aivan aluksi olin avoin, mutta jännitin paljon. Ystäviä, joiden kanssa voin olla oma itseni, minulla on pari, mutta heitä ei tule nähtyä edes joka vuosi. Meillä on hyvin erilaiset elämäntilanteet ja jopa mielenkiinnonkohteet, mutta sosiaalisuudeltamme sovimme hyvin yhteen ja vuosien varrella olen alkanut luottaa heihin. Heidän kanssaan on ihana vaihtaa kuulumisia silloin kun heitä tapaa ja tapaamiset venyvät helposti yöhön asti. Muutoin olen yleensä hieman varautunut. Oma itsensä on kenties helppo olla "aina" jos asiasi ovat kuten olla pitää eikä ihmisiä tavatessa jännitä kritiikkiä. Sellaisia ihmisiä on kuitenkin vähemmän, jotka eivät sulje erilaista ulkopuolelle tai oleta liikaa asioita. Jos olet kauempana keskitien (tai -teiden) kulkijasta, vaatii itsetuntoa kohdata ihmisiä omana itsenään. Moni meistä kuitenkin säätää käytöstään sopeutuakseen paremmin ja se on minusta ihan luonnollista, ei mikään häpeän asia.

En koe olevani kenenkään seurassa täysin oma itseni vaikka minulla hyviä kavereita onkin. Kaikenlainen sosiaalisuus vaatii kuitenkin minulta jonkinlaista kompromissia ja hienosäätöä ja roolin vetämistä. Vain yksin koen olevani täysin oma itseni.

Nörtti jolla on mauton ja lapsellinen huumorintaju. Useimpien ihmisten kanssa on pakko esittää vähän kypsempää ja aikuisempaa kuin oikeasti olen.

Yleensä sellaisten ihmisten kanssa on helppo olla, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja ovat empaattisia. Ihan sama minkä tyylinen tai minkälainen muuten on.