Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ojasta allikkoon: olen syönyt neurolepteja ja mielialalääkkeitä 17 vuotta...
05.11.2021 |
Olen syönyt tai vaihtoehtoisesti saanut injektiona neurolepteja ja mielialalääkkeitä 17 vuotta, teini-ikäisestä lähtien.
Tässä mahdollisesti vain osa, mitä on kokeiltu, harmaantuneeseen muistiini perustuen, satunnaisessa järjestyksessä:
- Seroquel/Ketipinor
- Seromex
- Cipralex
- Voxra
- Escitalopram
- Venlaflaxin
- Mirtazapin
- Olanzapin
- Abilify Maintena
- Lito
- Lamictal
Olen ollut lohduton ja aivan päästäni sekaisin. Nyt kuitenkin olen muutoin täysin viallinen. Syitä:
- heikko muisti
- ylipaino, kuitenkin lievä (käsittämätön ruokahalu, laitetaan samaan)
- oppimisvaikeudet
- väsymys
- päätöksenteon vaikeus
- rakastumisen ja rakkaudentunteen mahdottomuus
- päättymätön ripuli
- ja varmaan muuta, en jaksa miettiä
Kyllä, olen "hyvässä hoitotasapainossa", en tarvitse keskusteluapua, en ole vaaraksi itselleni. Olen vakaa, ja helvetin tylsä. Ihan tsombiksi en itseäni sanoisi, koska pystyn tuntemaan syvää kiintymystä, mutta persoonallisuus on kadonnut, kaikki hauska, kaikki kiva. Ja elämänilo.
Oon vaan.
Tämä on tietenkin parempi, koska muuten minua ei olisi varmaan olemassakaan, vaikka tosiasiassa yhteiskunnalle olisi taloudellinen helpotus, ettei minua olisi. Kyllä minä lipumalla ja ajelehtimallakin voin elämäni elää, mutta voisihan se mennä paremminkin.
Puuttuuko kenenkään muun elämästä lääkityksen takia värit?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua näitä, jotka valittaa lääkityksen tuomaa "tsombi-fiilistä" tai tunteettomuutta. Ei se tietenkään ole ihanteellista, mutta mikä on vaihtoehto? Ettekö te enää muista aikaa, millaista oli ilman lääkitystä? Kun KOKO AJAN ahdisti, vitutti, mieli laukkasi hullun lailla, ei ollut aivoilla hetkenkään lepoa, jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntu maailmanlopulta, itkuun purskahduksia 10 kertaa päivässä, rinnassa tunne että jokin painaa, tukehtumisen tunnetta, itsemur_ha ajatuksia viiden minuutin välein, koko ajan vaan pyörii ajatuksena ettei missään oo mitään järkee, mitään ei kannata yrittää, mistään ei tuu mitään....
Puuttuuko teiltä suhteellisuudentaju? Eikö tuo kaikki mielen pahoinvointi ole 10 kertaa pahempaa, kuin tsombina olo tai tunteettomuus?
Olen itse lääkityksellä, enkä mistään hinnasta halua palata entiseen. Lääkityksestä osaan olla kiitollinen, vaikka sivuoireita aiheuttaakin.
Mähän sanoin tuolla, että elämä ilman lääkkeitä ei onnistu. Nyt pystyn elämään suht normaalia elämää, toisin kuin ennen lääkitystä kun hiihtelin psykoosissa.
T. 17
Sun kommenttisi olikin ainoa, jossa oli realismin siementä ja muut vaan purnaa miten tuhoon tuomittua elämä lääkkeiden myötä NYT on, kun on tunteeton tai elämästä puuttuu värit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua näitä, jotka valittaa lääkityksen tuomaa "tsombi-fiilistä" tai tunteettomuutta. Ei se tietenkään ole ihanteellista, mutta mikä on vaihtoehto? Ettekö te enää muista aikaa, millaista oli ilman lääkitystä? Kun KOKO AJAN ahdisti, vitutti, mieli laukkasi hullun lailla, ei ollut aivoilla hetkenkään lepoa, jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntu maailmanlopulta, itkuun purskahduksia 10 kertaa päivässä, rinnassa tunne että jokin painaa, tukehtumisen tunnetta, itsemur_ha ajatuksia viiden minuutin välein, koko ajan vaan pyörii ajatuksena ettei missään oo mitään järkee, mitään ei kannata yrittää, mistään ei tuu mitään....
Puuttuuko teiltä suhteellisuudentaju? Eikö tuo kaikki mielen pahoinvointi ole 10 kertaa pahempaa, kuin tsombina olo tai tunteettomuus?
Olen itse lääkityksellä, enkä mistään hinnasta halua palata entiseen. Lääkityksestä osaan olla kiitollinen, vaikka sivuoireita aiheuttaakin.
Mä tiedän mistä mun oireet johtuu. Mielummin elän ajoittaisten radiolähetysten kanssa kuin etten tee yhtään mitään. Mun toimintaterapeutti moitti mua laiskuudesta (lääke veti jalattomaksi)
Asun nyt toisessa osoitteessa ja semmoisessa pitäjässä jossa et näe kauppaa lukuunottamatta ristinsielua -> vähemmän ääniä.
Jaa, ap.
Mikä sua sitten vaivaa, jos et noista mistään lääkkeistä ole milloinkaan saanut mitään helpotusta ja apua.
Olet luulosairas, joka ei saa mitään apua koskaan mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua näitä, jotka valittaa lääkityksen tuomaa "tsombi-fiilistä" tai tunteettomuutta. Ei se tietenkään ole ihanteellista, mutta mikä on vaihtoehto? Ettekö te enää muista aikaa, millaista oli ilman lääkitystä? Kun KOKO AJAN ahdisti, vitutti, mieli laukkasi hullun lailla, ei ollut aivoilla hetkenkään lepoa, jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntu maailmanlopulta, itkuun purskahduksia 10 kertaa päivässä, rinnassa tunne että jokin painaa, tukehtumisen tunnetta, itsemur_ha ajatuksia viiden minuutin välein, koko ajan vaan pyörii ajatuksena ettei missään oo mitään järkee, mitään ei kannata yrittää, mistään ei tuu mitään....
Puuttuuko teiltä suhteellisuudentaju? Eikö tuo kaikki mielen pahoinvointi ole 10 kertaa pahempaa, kuin tsombina olo tai tunteettomuus?
Olen itse lääkityksellä, enkä mistään hinnasta halua palata entiseen. Lääkityksestä osaan olla kiitollinen, vaikka sivuoireita aiheuttaakin.
Mähän sanoin tuolla, että elämä ilman lääkkeitä ei onnistu. Nyt pystyn elämään suht normaalia elämää, toisin kuin ennen lääkitystä kun hiihtelin psykoosissa.
T. 17
Sun kommenttisi olikin ainoa, jossa oli realismin siementä ja muut vaan purnaa miten tuhoon tuomittua elämä lääkkeiden myötä NYT on, kun on tunteeton tai elämästä puuttuu värit.
Meidän kulttuuriin ei sinällään kuulu värit tai tunteet. Sinällään normi olotila 99% kansasta.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, ap.
Mikä sua sitten vaivaa, jos et noista mistään lääkkeistä ole milloinkaan saanut mitään helpotusta ja apua.
Olet luulosairas, joka ei saa mitään apua koskaan mistään.
Kaikki lääkärit eivät ole päteviä. Johan tuo on nähty vanhuspuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut joogaa?
Joogaa 2suuntaseen?! Kukahan se hullu tässä on.
T. 17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niitten lääkkeitten huono vaikutus, että katoaa kiinnostuvuus ja ilo jonkun verran ja joskus todellakin voimakkaasti siksi suosittelenkin kaikille nuorille jotka sairastuu niin terapia apua, en lääkkeitä tai mielisairaalaa. Sama vika täällä ap.
Vierailija kirjoitti:
Minulla huomattavasti pidempi lista myös melkein nuo kaikki lääkkeet. Väärä diagnoosi oli n.17v. lääkkeiden lopettaminen laukaisi ohutsäieneuropatian ( eli tosi kovat hermokivut)... Nyt diagnoosi myös kaksisuuntainen, mutta en pysty siihen lääkettä aloittamaan kun ne on jo muutenkin minut tuhonnut. Eläkkeelle jouduin ja nyt pitää vaan kärsiä.
Olen tosi pahoillani puolestasi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aika lailla samanlainen lääkelista kokeiltuna. Litoa en ole ikinä syönyt. Bipo + 3 muuta diagnoosia ja olen eläkkeellä. Olen vasta 33v ja onhan tässä elämässä ollut vaikeutta kerrakseen. Minulla myös kissa josta on paljon seuraa ja jota rakastan yli kaiken <3
Mulla myös muisti huonontunut huomattavasti ja oppiminen hidasta. Mutta kun ilman lääkkeitäkään ei pysty elämään. Niiden avulla elämäni on siedettävää. Ennen niitä olin jatkuvasti psykoosissa. Nyt enää masennuksia ja hypomania. On tämä elämä yks s**tanan työmaa!
Sano muuta!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikille aina tota ketipinoriakin kirjotetaan. Ite söin yhden viikonlopun ja keskiviikkona en tienny enää missä maailmoissa olin, tuntui että sekoon. Oli pakko käydä päivystyksessä juttelee, sain sit mielialalääkettä tietenkin ja ataraxia nukkumiseen. Oli kyllä hurjat olot. Ikinä oo harhojakaan kuullut niin sillon kuulin ja olin valmiiks tosi ahdistunut niin ketipinor vaan boostas sitä, sillon olin ihan varma et oon joutumassa osastolle ja kaikkee aivan pimeetä. Dissosisaatio paheni varmaan 95% ku sitä vetelin naamariin, enää ikinä en ota, sen verran karmivaa oli.
Minä itse söin Seroquelia/Ketipinoria kahdeksan vuotta, kunnes löydettiiin tilalle minulle vieläkin tehokkaampi. Silti voin sanoa, että Seroquel pelasti minun elämäni.
Tosi, tosi ikävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, olen siitä puolestasi pahoillani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille aina tota ketipinoriakin kirjotetaan. Ite söin yhden viikonlopun ja keskiviikkona en tienny enää missä maailmoissa olin, tuntui että sekoon. Oli pakko käydä päivystyksessä juttelee, sain sit mielialalääkettä tietenkin ja ataraxia nukkumiseen. Oli kyllä hurjat olot. Ikinä oo harhojakaan kuullut niin sillon kuulin ja olin valmiiks tosi ahdistunut niin ketipinor vaan boostas sitä, sillon olin ihan varma et oon joutumassa osastolle ja kaikkee aivan pimeetä. Dissosisaatio paheni varmaan 95% ku sitä vetelin naamariin, enää ikinä en ota, sen verran karmivaa oli.
Minä itse söin Seroquelia/Ketipinoria kahdeksan vuotta, kunnes löydettiiin tilalle minulle vieläkin tehokkaampi. Silti voin sanoa, että Seroquel pelasti minun elämäni.
Tosi, tosi ikävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, olen siitä puolestasi pahoillani.
Ap
Mitä sait ketiapiinin tilalle? Ite oon syöny sitä 14 vuotta. Mun elämän pelasti myös. Edelleen paras lääke mulle!
T. 17
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua näitä, jotka valittaa lääkityksen tuomaa "tsombi-fiilistä" tai tunteettomuutta. Ei se tietenkään ole ihanteellista, mutta mikä on vaihtoehto? Ettekö te enää muista aikaa, millaista oli ilman lääkitystä? Kun KOKO AJAN ahdisti, vitutti, mieli laukkasi hullun lailla, ei ollut aivoilla hetkenkään lepoa, jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntu maailmanlopulta, itkuun purskahduksia 10 kertaa päivässä, rinnassa tunne että jokin painaa, tukehtumisen tunnetta, itsemur_ha ajatuksia viiden minuutin välein, koko ajan vaan pyörii ajatuksena ettei missään oo mitään järkee, mitään ei kannata yrittää, mistään ei tuu mitään....
Puuttuuko teiltä suhteellisuudentaju? Eikö tuo kaikki mielen pahoinvointi ole 10 kertaa pahempaa, kuin tsombina olo tai tunteettomuus?
Olen itse lääkityksellä, enkä mistään hinnasta halua palata entiseen. Lääkityksestä osaan olla kiitollinen, vaikka sivuoireita aiheuttaakin.
Minä en koskaan ole sanonut, että en pitäisi lääkitystäni parempana vaihtoehtona. Sanoin kuitenkin sen, että lääkityksen avulla elän harmaata elämää, jossa ei ole sävyjä. Sen myös sanoin, että ilman lääkitystä minua ei ehkä olisi olemassakaan.
Siitä voi laskea, arvostanko ja olenko kiitollinen lääkityksestäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut joogaa?
Olen! Se on ihan mukavaa. Pitkäjänteisyys puuttuu, että olisi jotain tuloksia, mutta minun täytyisi ennen kaikkea päästä eroon ajatuksesta, että aina kaikki tekeminen olisi jotenkin tavoitteellista.
Kokeilen vielä uudestaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille aina tota ketipinoriakin kirjotetaan. Ite söin yhden viikonlopun ja keskiviikkona en tienny enää missä maailmoissa olin, tuntui että sekoon. Oli pakko käydä päivystyksessä juttelee, sain sit mielialalääkettä tietenkin ja ataraxia nukkumiseen. Oli kyllä hurjat olot. Ikinä oo harhojakaan kuullut niin sillon kuulin ja olin valmiiks tosi ahdistunut niin ketipinor vaan boostas sitä, sillon olin ihan varma et oon joutumassa osastolle ja kaikkee aivan pimeetä. Dissosisaatio paheni varmaan 95% ku sitä vetelin naamariin, enää ikinä en ota, sen verran karmivaa oli.
Minä itse söin Seroquelia/Ketipinoria kahdeksan vuotta, kunnes löydettiiin tilalle minulle vieläkin tehokkaampi. Silti voin sanoa, että Seroquel pelasti minun elämäni.
Tosi, tosi ikävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, olen siitä puolestasi pahoillani.
Ap
Mitä sait ketiapiinin tilalle? Ite oon syöny sitä 14 vuotta. Mun elämän pelasti myös. Edelleen paras lääke mulle!
T. 17
Sain tilalle Abilifyn (injektio). Vaihdettiin varmaan osittain siksi, että lääkkeen ottaminen on seurattavissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille aina tota ketipinoriakin kirjotetaan. Ite söin yhden viikonlopun ja keskiviikkona en tienny enää missä maailmoissa olin, tuntui että sekoon. Oli pakko käydä päivystyksessä juttelee, sain sit mielialalääkettä tietenkin ja ataraxia nukkumiseen. Oli kyllä hurjat olot. Ikinä oo harhojakaan kuullut niin sillon kuulin ja olin valmiiks tosi ahdistunut niin ketipinor vaan boostas sitä, sillon olin ihan varma et oon joutumassa osastolle ja kaikkee aivan pimeetä. Dissosisaatio paheni varmaan 95% ku sitä vetelin naamariin, enää ikinä en ota, sen verran karmivaa oli.
Minä itse söin Seroquelia/Ketipinoria kahdeksan vuotta, kunnes löydettiiin tilalle minulle vieläkin tehokkaampi. Silti voin sanoa, että Seroquel pelasti minun elämäni.
Tosi, tosi ikävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, olen siitä puolestasi pahoillani.
Ap
Mitä sait ketiapiinin tilalle? Ite oon syöny sitä 14 vuotta. Mun elämän pelasti myös. Edelleen paras lääke mulle!
T. 17
Sain tilalle Abilifyn (injektio). Vaihdettiin varmaan osittain siksi, että lääkkeen ottaminen on seurattavissa.
Ap
Sitä oon sairaalassa syönytkin mutta lopetettiin aika pian. En tiedä miksi. Lääkäri oli vähän hukassa mun lääkityksen kanssa.
T. 17
Olipas tuttuja troppeja! Ei itselleni, vaan läheiselle! Nuo eivät koskaan auttaneet pitkään, joten pari kertaa kärvennettiin vielä aivot! Huonosti siinä tietysti kävi. Elävä kuollut.
Alue: Aihe vapaa
Mähän sanoin tuolla, että elämä ilman lääkkeitä ei onnistu. Nyt pystyn elämään suht normaalia elämää, toisin kuin ennen lääkitystä kun hiihtelin psykoosissa.
T. 17