Aiheuttaako lapsen uhma muissa raivoa?

No etpä ole ainoa. Tosin omat lapseni eivät koskaan paljon uhmanneet, mutta olivat vaan niin vilkkaita ja omissa maailmoissaan, että mikään normaali viestintätekniikka ei heihin uponnut. Olin joskus niin vihainen, että tönin ja läpsin lapsia ihan vaan saadakseni heidän huomionsa... Juu, aina en ollut edes vihainen, vaan ihan epätoivoinen kun mikään ei mennyt jakeluun. Hirveitä vuosia nuo pikkulapsivuodet, ainakin meidän perheessä oli. Nyt kun lapset jo koululaisia, nuo muistot on kuin painajaisesta.

Kyllä se herättää negatiivisia tunteita tuo uhmailu ja tahtominen, joten et ole ainoa! Mutta, mietin kuitenkin että saatko nyt tulevaisuutta ajatellen vahinkoa aikaiseksi tuollaisella suhtautumistavalla? Mua suututtaa ja v***taa melkein joka kerta kun uhmakohtaus tulee. Mutta olen ajatellut, että mun on pakko pitää mielipiteeni ja vanhemman oikeudella todella sanoa ja muutenkin kertoa lapselle että ei, hän nyt ei saa tahtoaan lävitse. Uskoisin sen luovan turvallisuuden tunteen lapselle kun hän tietää että aikuinen päättää. Tottakai meillä pienissä asioissa lapsi saa päättää, miten toimii, mutta ei uhmaamisen ja kiukuttelun aikana vaan kun toimii rauhassa.

Mietin, että ei ehkä ole hyvä antaa lapselle periksi joka kerta esimerkiksi päiväkodista lähdettäessä? Ja ajattelen niinkin, että jos joskus sitten oma pinna katkeaa ja lapselle ärähtää, mitä siitä? Lapsi oppii sen ettei aikuisillakaan aina jaksaminen riitä ja mitä vaan ei saa sanoa ja tehdä.

Jaksamista sulle, toivottavasti tilanteesi helpottaa, ja eiköhän se helpota, kun uhmavaihe menee taas ohi!