Miten löytää kipinä liikuntaan?

1. Valitse mikä tahansa liikuntamuoto josta pidät, esim. ryhmäliikunnat, jooga, kuntosali, uinti, kehonpainoharjoitteet, lenkkeily, pallopelit, uinti, tanssi
2. Päätä tehdä sitä vähintään kerran viikossa
3. Pysy päätöksessäsi ja ylitä se usein, voit olla ylpeä itsestäsi :)
4. Sen lisäksi kävele, pyöräile ja siivoa ahkerasti

Kato peilii

Sain pahan rasitusvamman neljä vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole löytänyt treenausintoa. Vamma on hoidettu kuntoon. Miten saisi aloitettua treenit taas?

Pyöräile töihin. Ei ole niin raskasta kuin juoksu, mutta ei tarvitse odotella bussia, hikoilla kulkuneuvossa talvitakissa, haistella vieressä istuvaa alkoholistia jne. Tulee hyvä olo, kun pääsee kovaa!

Ja kappalejaot näköjään katosivat, pahoittelut siitä. -ap

No siitä liikunnasta pitäisi vain yksinkertaisesti tulla tapa. Voi lähteä liikkeelle vaikka ei aina innostaisikaan. 

Ei siitä liikunnasta välttämättä tule tapaa, kohta kymmenen vuotta olen yrittänyt. Tärkeintä on aloittaa riittävän usein. Vähintään joka maanantai.

Lähde heti töiden jälkeen liikkumaan,ota kamat töihin mukaan,tai liiku aamulla ennen töiden alkua. Syö pieni välipala töissä, niin jaksat lähteä liikkumaan heti töiden jälkeen. Hyödynnä työmatkat,kävele,juokse,pyöräile,jos mahdollista.

Etsi sellainen laji josta pidät. Minä inhoan liikuntaa, silti harrastan sitä 10-15 tuntia viikossa. Minulle vähiten vastenmielisiä lajeja ovat asiointireissut pyörällä tai kävellen (siis että matkalla on jokin tarkoitus, olipa se kaupassa, apteekissa tai kirjastossa käynti), kuntopyörän polkeminen televisiota katsellen ja luontopoluilla kävely. Sinulle mieluisa laji voi olla ihan jokin muu, vaikka uinti, tanssi, kuntosaliharjoittelu tai jokin joukkuepeli.

Siis minähän kävelen töihin ja takaisin, mutta tuo kilometrin matka ei auta mitään eikä ole kunnon kohotuksen kannalta kovin merkittävä. Kiitos vinkeistä :D -ap

No mulle ei liikunnalla ole painon kannalta kuin pieni merkitys, mutta terveys kiinnostaa. Jos sinäkin saisit kipinän kun luet vaikka uhkaavista sairauksista, joita liikkumattomuus aiheuttaa. Itse pelästyin veritulppaa, kun on muitakin riskitekijöitä(sukurasite, tupakka, hormoniehkäisy) sen lisäksi että istuin kaiket päivät töissä ja kotona. Lopetin tupakan kiskomisen, tai vähensin 2 päivässä ja käyn lenkillä ja välillä uimassa. Painon kanssa mulla ei ole koskaan ollut ongelmia, mutta nykyään olen kiinteämpi. Eli tuollainen kävely auttaa vartaloonkin jo 2kk jälkeen, hävittää selluliitia ja turvotusta sekä minulla maha ei pömpötä niin mitä ennen. Soitan aina kävellessä jollekin kaverille tai kuuntelen hyvää musiikkia, jos ilma on muuten surkea. Kauniilla ilmalla nautin vaan maisemista ja fiiliksestä. Kyllä se pitää pakottaa itsensä alkuun, mutta kun siitä tulee tapa, niin lähteminen sinne onkin ihan itsestäänselvyys pian.

Minua motivoi sykemittari. Saan tallennettua suoritukset nettiin ja on kiva seurata, että esimerkiksi  sauvakävelylenkillä alkaa keskisyke tippua, vaikka matka ja aika pysyvät samana, kunto siis nousee.

Samoin se antaa palautetta harjoituksen rasittavuudesta ja aktiivisuudesta muutenkin. Kai sen avulla saisi tehtyä harjoitusohelmiakin, mutta menen kuitenkin oman aikatauluni mukaan.

Kalorien kulutuksen seuraaminen helpottaa ostopäätösten tekemistä. Pieni pussi pähkinöitä tai suklaalevy tarkoittaa tunnin raskasta crosstrainer-harjoittelua. 

Mä liikun ihan siitä ilosta, että pystyn sen tekemään. Siinä sitä on motivaatiota.

Itse sain alkukipinän Youtube-videoiden avulla. Esim. Jillian Michaelsilla on paljon kivoja lyhyitä ja tehokkaitakin jumppaohjelmia netissä.

Mene töihin jalan ja kuvittele että joku hullu kirvesmurhaaja on perässäsi ja ala juosta täysiä ennen kuin Se saavuttaa sinut. Huuda samalla kun juokset. Keuhkot vahvistuvat entisestään.

Kyllähän se itselläkin on motivaatio aika ajoin vähän hakusessa. Toivoisin että olisin sellainen ihminen, jonka olisi siis "ihan pakko" liikkua, saisi siitä huikean fiiliksen (jo sen aikana, ei vain sen jälkeen) ja joka rakastaisi edes jotain urheilulajia, mieluiten olisi villinä useamman perään. Mutta ei, minä rakastan vain sohvalla köllöttelyä. =D Mutta ymmärrän, että pakko on liikkua, että pysyy kunnossa. Minua ajaa siis vain pakko, ei halu, enkä sille voi mitään. Tämän olen hyväksynyt. Sellainen sisäinen pakko ja rakkaus urheiluun varmaan olisi pitänyt syttyä jo lapsena, jospa olisi silloin löytänyt sen oman lajinsa, mistä tykkää ja olisi ehkä jopa hyvä, tai ainakin haluaisi kehittyä. No lapsena enkä nuorena en ole liikuntaa harrastanut (onnekseni en silti ole ikinä ollut ylipainoinen), vasta iän myötä olen oivaltanut sen tärkeyden. En sen ihanuutta kyllä vieläkään.



Muutamia lajeja olen kokeillut, sen verran tiedän, että ryhmäjumpat eivät ole mun juttuni missään muodossa, joten en pakota itseäni niihin. Kun taas joku jalkapallo tai muu joukkuepeli voisi ollakin, jos löytyisi kiva porukka, jossa se liikunta on vaan kiva lisä muuhun mukavaan yhdessä olemiseen. Mutta toisaalta, olen aika introvertti, niin olen hyväksynyt myös sen, että tällaistakaan porukkaa en tule löytämään (etsimään). Myös jotenkin ahdistun sovituista aikatauluista, ja se tunne, että tunnin päästä PITÄÄ lähteä johonkin sovittuun, ei ole mulle sen väärti. Kamalasti tässä on pitänyt hyväksyä asioita ja omaa vajaavuuttaan... Mutta näin ollen on löytynyt sen sopivin laji - kuntosali.


Kyllästyin joitakin vuosia sitten lopullisesti prakaavaan kroppaan ja halusin saada itseäni parempaan kuntoon, tämä oli se ensimmäinen motivaattori (kuten sinäkin, ap, nyt työstät asiaa). Palkkasin personal trainerin, jonka kallis hinta motivoi myös... =D Tehtiin mulle räätälöity saliohjelma ja ekat kerrat käytiin yhdessä, sitten aloin käydä yksin ja jossain vaiheessa taas yhdessä, katsottiin edistymistä yms. Tässä vaiheessa motivoi se, että haluan saavuttaa sitä edistymistä. No, pt-kerrat loppuivat ja niin siitä jäi mulle pysyvä harrastus!


En edelleenkään koe sitä tunnetta, että PAKKO päästä salille, mutta olen totisesti huomannut sen edut. Välillä saatan pitää kuukaudenkin tauon, jos ei huvita mennä (ihanaa kun ei ole pakko tehdä mitään!), mutta toisaalta, huomaan sen kuukauden aikana selkäkipujen lisääntyvän ja plösön olon alkavan vaivata mieltäni. Ensimmäisen kerran jälkeen jälleen on lihakset niin kipeänä - mikä taas motivoi käymään vähintään sen kerran viikossa (yleensä käyn 2-4 kertaa, mutta jos joku viikko jää vain yhteen kertaan, niin ajattelen sen silti olevan parempi kuin se kuukauden tauko taas), ettei lihakset ehdi unohtaa reeniä... Ja luonnollisesti voiman lisääntyminen on tuonut motivaatiota, kun näkee, ettei siellä ihan turhaan heilu ja hikoile. En minä mitään fitness-kroppaa edes tavoittele, siihen reenini ovat liian heppoisia, sitäpaitsi, en ole valmis luopumaan niin paljosta tavoitellakseni edes jotain, johon en koskaan tule pystymään. Jokunen salikerta menee ihan penkin alle ja lähes itkettää, miten PASKAA tää on (juu ei ole rakkautta liikuntaan =D ) - ja sitten seuraava kerta voi ollakin jo ihan hyvä reeni. Senkin edun olen huomannut, että mitä useammin käyn salilla, sitä pienemmän merkityksen ne paskat reenikerrat saavat. Ja sitä pienemmäksi kasvaa kynnys lähteä, kun siitä tulee tapa. Ei sillai mieti enää, että huvittaako tänään lähteä vai ei, kun ne salipäivät on ennalta päättänyt ja vaan lähtee sen kummemmin kyseenalaistamatta mikä on fiilis. (Paitsi oon minä silläkin tavalla itselleni armollinen, että jos tosiaan ei huvita lähteä, esim. menkkojen aikaan, niin en mene. Kunhan näitä kertoja ei kerry liikaa, ja tästä syystä en yleensä pysähdy edes miettimään asiaa.)



Sen olen myös huomannut, että mulle ei sovi ollenkaan iltapäivän tai illan salikäynnit. Kai mun kroppani vaan on sellainen, että iltaa kohden se alkaa jumittaa. Käyn siis aamuisin ennen töitä, tulee virkeä olo työpäiväksi, lisäksi tykkään syödä aamupainotteisesti, joten salin jälkeen on kiva vetää kunnon aamupala töissä. Työpäivän jälkeen saa sitten mennä sinne rakkaalle sohvalleen taas köllimään... Iltaisin en myöskään tykkää syödä mitään, joten mulle sopii tää aktiivisen aamun ja laiskan illan kombo.



Sori, tästä taisi tulla aika pitkä sepustus... =D Kuitenkin tsemppiä ap, toivottavasti löydät jostain sen kipinän, ja muista, että vaikka se ei olisi eikä koskaan tulisi olemaan mikään sisäinen palo liikkua, niin pienesti pakotettukin kipinä on ihan hyvä, pääasia että tulee lähdettyä. =)

Kiitos sinulle 17 kun vastasit noin kattavasti! :) toivotaan että löytäisin sen lajin.. mulla oli ratsastus pienenä henkireikä, mutta en taida enää sopia sinne 12-kesäisten joukkoon :D

Samaa mieltä, että kun löytää mieluisan lajin, sitä jaksaa tehdä. Liikkuessa pitää olla hauskaa, ei se saa olla vastenmielistä. Minä harrastan erilaisia lajeja ja olen hyvässä kunnossa, mutta en voi sietää juoksemista ja uimista. En siis ikinä juokse tai ui. Käyn myös yleensä aamulla/aamupäivällä, virtaa on silloin enemmän. 

Sinulle 18, kyllä ratsastusta voi aikuisetkin harrastaa. Hevosharrastus on siitä kiva, että hevosten kanssa voi touhuta monenlaista - hoitaa, ajaa, ratsastaa, hypätä esteitä, käydä maastossa.. voi käydä kerran viikossa tunneilla tai touhuta päivittäin oman hevosen kanssa.
Tallilla ei koskaan tule vain istuttua vaan yleensä siellä vierähtävät tunnit ovat jatkuvaa liikkumista.

terveisin aikuinen joka on ollut onnellinen hevosenomistaja pian neljän vuoden ajan :)

Minäkin olen aloittanut elämäntaparemontin noin kaksi kuukautta sitten. Aloittelen melko hitaasti, jotta sohva ei ala liikaa kiinnostaa. Teen päivittäin tunnin reippaan kävelylenkin. Kauniit maisemat ja raikas ilma motivoivat. Myös se saa liikkumaan, kun lihomisen myötä ennen hyvin istuvat, kauniit vaatteet näyttävät nykyisin kamalilta päälläni. Ehkä sinälin ap saisit innostusta vaikkapa vaatteiden avulla? Eihän niitä toki tarvitse koko ajan shoppailla. Mutta voisi olla mukavaa mahtua johonkin kivan näköiseen ja tavoitekoon mukaiseen vaatteeseen.