Mikä vika miehen pitkissä hiuksissa?
Olen jo pitkään miettinyt sitä, miksi aika iso osa naisista ei pidä pitkätukkaisista miehistä. Itse olen siis pitkätukka, kutrit on pitkät, tuuheat, melko blondit ja luonnonkiharat. Luonnollisesti aina puhtaat kun näyttäydyn julkisesti. En myös ole esimerkiksi mikään hippi tai minkään muunkaan alakulttuurin edustaja, pukeudun yleensä aika asiallisesti ja siististi. Voisin olettaa näin arvaamalla, että ongelma on suurin piirtein sama kuin miehillä jotka eivät pidä siilistä naisella, siis liian kaukana "normista".
Voisitteko kertoa miksi ette pidä pitkistä hiuksista miehellä? Oliko arvaukseni oikeassa?
Kommentit (23)
Mä ainakin tykkään. Miehelläni onkin ollut jo päälle kymmenen vuotta pitkä tukka. :)
Ei mitään vikaa, mutta tuo sun kuvailema kuulostaa kyllä melko kauhealta, sori vaan. Pitkillä hiuksilla ja pitkillä hiuksilla on eroa.
En tykkää, koska ne eivät mielestäni ole miehekkäät. Eivät edusta maskuliinisuutta. (Alitajuisesti pitkät hiukset ovat haitta tappelussa, kun mies puolustaa perhettään hyökkääjiltä)
Ne eivät ilmennä maskuliinista valtaa. En ole huomannut pitkiä hiuksia koskaan kellään presidentillä esimerkiksi. Tai jonkun maan pääministerillä.
Kaljuko ilmentää.. sori vaan mutta sulla ei taida olla minkäänlaista omaa valtaakaan jos kaljua tottelet kaljun takia.
Pitkät hiukset tekee naismaisen vaikutelman.
Mun mielestä ne ei vain sovi miehelle. Ehkä juuri tuosta feminiinisestä syystä.
En ole koskaan nähnyt pitkätukkaista miestä joka olisi mielestäni komea.
Minä tykkään miehellä pitkistä hiuksista. Harmittaa edelleen kun oma mieheni meni pätkäisemään hiuksensa lyhyiksi.
Aina ei tietenkään voi kaikkia miellyttää, ymmärrän sen. Enemmän kuin omaan lettiini käyvä kritiikki, mua kummastuttaa se aika yleinen pitkien hiusten osakseen saama vihamielisyys. Sen vastakohtana on tietenkin se, että monesti vaikka baari-iltoina joku tahtoo välttämättä käydä letittämään mun "ihania hiuksia", ja sitten taas toisaalta niitä myös dissataan jopa yllättävän rajusti. Mua ei siis suuresti sorreta, mutta oon yllättynyt siitä että palaute on joskus niinkin rajua kuin se on. Ennen tukan kasvatusta en saanut oikeastaan mitään ulkonäköön liittyvää palautetta julkisesti vierailta.
Olen kai nyt se AP.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 18:11"]
Ne eivät ilmennä maskuliinista valtaa. En ole huomannut pitkiä hiuksia koskaan kellään presidentillä esimerkiksi. Tai jonkun maan pääministerillä.
[/quote]
Kyllä ne muutama sata ja tuhat vuotta sitten ilmensivät. :)
Ja aloittajalle: eivät ne kaikille sovi, mutta jos sopivat, ne tosiaan sopivat!
Minulla oli aikanaan pitkät hiukset, kun katselen valokuvia joissa minulla ne on, niin kyllä hävettää. En käsitä mitä silloin päässä liikkui?
Pitkät hiukset ei vaan sovi miehille, sorry!
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 18:25"]
Aina ei tietenkään voi kaikkia miellyttää, ymmärrän sen. Enemmän kuin omaan lettiini käyvä kritiikki, mua kummastuttaa se aika yleinen pitkien hiusten osakseen saama vihamielisyys. Sen vastakohtana on tietenkin se, että monesti vaikka baari-iltoina joku tahtoo välttämättä käydä letittämään mun "ihania hiuksia", ja sitten taas toisaalta niitä myös dissataan jopa yllättävän rajusti. Mua ei siis suuresti sorreta, mutta oon yllättynyt siitä että palaute on joskus niinkin rajua kuin se on. Ennen tukan kasvatusta en saanut oikeastaan mitään ulkonäköön liittyvää palautetta julkisesti vierailta.
Olen kai nyt se AP.
[/quote]
Jos joku nainen haluaa baari-iltana letittää sun "ihania hiuksia", niin flirttaa tälle naiselle takaisin. Kukaan nainen ei mene seksuaalisesti neutraalin vieraan miehen hiuksia letitteleen. Siinä on iskemisen paikka ;)
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 18:27"]Minulla oli aikanaan pitkät hiukset, kun katselen valokuvia joissa minulla ne on, niin kyllä hävettää. En käsitä mitä silloin päässä liikkui?
Pitkät hiukset ei vaan sovi miehille, sorry!
[/quote]
Niin sulle ei sopinut mutta muille voi sopia..
En ole koskaan oppinut pitämään miesten pitkistä hiuksista ja tuskinpa tulen koskaan pitämäänkään. Yleensä pitkät hiukset eivät ole edes millään tapaa hyvän näköiset, vaan lähinnä ohut liuhuletti. Vain harva osaa myös kantaa pitkiä hiuksiaan selkä suorana ja koko yleisilme tulee luihuksi tai sitten elähtäneeksi printtipaitaiseksi rokkikukoksi. Ei nappaa ei.
Miksi et pidä semmoista kampausta, että just menee korvien taakse esim Brad Pittillä ollut. Voi olla tosi hyvännäköinen, jos sulla blondi, paksu, kihara tukka. Tai sitten sellainen epätasaisesti leikattu surffitukka vähän kun Selänteellä voisi toimia? Siis mikset valitse jotain välimuotoa, kun pitkä tukka on vähän hippi ja naismainen. Ihan vaan ystävällisenä vinkkinä :)
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 18:37"]Miksi et pidä semmoista kampausta, että just menee korvien taakse esim Brad Pittillä ollut. Voi olla tosi hyvännäköinen, jos sulla blondi, paksu, kihara tukka. Tai sitten sellainen epätasaisesti leikattu surffitukka vähän kun Selänteellä voisi toimia? Siis mikset valitse jotain välimuotoa, kun pitkä tukka on vähän hippi ja naismainen. Ihan vaan ystävällisenä vinkkinä :)
[/quote]
Siis tuo välimallihan on se kaikkein hirvein. Näyttää siltä, että on unohtanut leikata tai kasvatus kesken. Joko lyhyt tai sit se jonka saa kunnolla ponnarille
Hmm, kumma juttu, jokaisella näkyy olevan oma mielipiteensä. Kai se on pakko vain suosiolla tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja leikata tämä pois yksinkertaisesti heti kun kyllästyn pitkätukkailuun.
Kiitoksia vastauksista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Juuri tätä halusinkin :)
AP
Minä kuolaan pitkien hiusten perään! :) Tietenkin miehen pitää olla muutenkin hyvännäköinen, mutta pitkätukka voittaa minulla 10-0! Ja kyllä kiitos myös alakulttuureille.
Vertailun vuoksi Twilightin pitkätukkainen poika, paljon paremman näköinen pitkillä hiuksilla! (En keksinyt nyt muita esimerkkejä hiuksensa leikanneista miehistä, heh. )
http://www.haircutsstyle.net/jacob-black-hairstyles-of-the-twilight-movies/
Mä en edes vilkaise kahta kertaa lyhyttukkaisia miehiä :D Pitkät hiukset kiinnittää aina huomion, kadullakin on pakko katsoa pitempään kun tulee joku pitkälettinen mies vastaan. AP, sun hiukset kuulostaa ihanilta, älä vaan leikkaa niitä pois :)
Ei minua haittaa, jos miehellä on pitkä tukka -kunhan se sopii kokonaisuuteen ja on hyvässä kunnossa, niin mikä ettei.