Kypsät vammaisäidit
Jotenkin vammaisten lasten vanhemmat ovat paljon kärsivällisempiä, pitkämielisempiä ja jalompia kuin me monet muut. Äiti saattaa sanoa että lapsi tuli juuri oikeaan kotiin, meillä on resurssit hoitaa tämä. Kuka ei ole kaunainen ja kitkerä näistä. Upeaa. Me kun valitamme joka pienestä.
Kommentit (4)
Joo niillä on kyllä niin kiiltävät sädekehät, että aivan kateeksi käy!
Kai sinä kakkonen tiedät, että vammaisiakin on monta erilaista. Kaikki eivät suinkaan ole ymmärtämättömiä, vaan ihan normaalilla älyllä varustettuja. Ja nekin jotka eivät kommunikoi sanoi, saattavat silti ymmärtää paljon enemmän kuin luulet.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 13:12"]Suurin osa niistä feikkaa ulospäin, todellisuus on ihan jotain muuta. Ihan hiljan oli meidän kaupungin lehdessä juttu yhdestä perheestä, jossa on vammainen lapsi ja jonka tunnen hyvin. Jutusta sai juuri tuollaisen kuvan kuin ap kertoi mutta kun itse tunnen perheen, tiedän että todellisuus on ihan toista. Tuossa perheessä vanhemmat saavat ihan samoja raivareita kuin kaikki muutkin, ovat ihan yhtä lyhytpinnaisia kuin normaalien lastenkin vanhemmat jne. Vammaisen lapsen onni on, ettei ymmärrä mitään niistä riidoista jotka koskevat häntä itseään.
[/quote]
Yhden perusteella väität kaikkien feikkaavan.
Suurin osa niistä feikkaa ulospäin, todellisuus on ihan jotain muuta. Ihan hiljan oli meidän kaupungin lehdessä juttu yhdestä perheestä, jossa on vammainen lapsi ja jonka tunnen hyvin. Jutusta sai juuri tuollaisen kuvan kuin ap kertoi mutta kun itse tunnen perheen, tiedän että todellisuus on ihan toista. Tuossa perheessä vanhemmat saavat ihan samoja raivareita kuin kaikki muutkin, ovat ihan yhtä lyhytpinnaisia kuin normaalien lastenkin vanhemmat jne. Vammaisen lapsen onni on, ettei ymmärrä mitään niistä riidoista jotka koskevat häntä itseään.