Miksi korkean osaamistason ihmiset ei saa nyt töitä?
En tajua, ennen joka hakemus johti haastatteluun ja vähintään loppufinaaliin, nyt ei pääse edes haastatteluun. Mitä on tapahtunut? Hakemukset ova siis kunnossa, urakonsulttu ollut apuna, osaaminen kohdillaan.
Onko nyt ”erikoiset ajat” vai onko 40+ ikä jo alkanut ikäsyrjintään oikeuttavaksi? Todella hämmentävää. (En ole pk-seudulta vaan muu iso kaupunki).
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti, minun korvaan särähtää tuollainen 'korkean osaamistason ihminen', lähtökohtaisesti sillä jo mollataan muita osaamistasostaan, että on vähempiarvoista tai heikompaa, eihän se niin voi olla, pitää rakentaa uskottavuus muille avuille kuin osaamistasolle, motivaatio on tärkeintä työn tekemisessä, ollut aina.
1. Motivaatio ei tuo mukanaan osaamista, joten hyvälläkään motivaatiolla ei voi tehdä työtä, jota ei osaa tehdä ja jota ei pysty omaksumaan vain vähän näkemällä miten se tehdään. Toisilla tällainen osaaminen on jo koulutuksen ja valmiin työkokemuksen kautta, eli kyllä, he ovat osaavampia, korkeamman osaamistason henkilöitä kuin jotkut toiset.
2. ja vielä tärkeämpi pointti: kaikki työt eivät ole sisällöltään yhtä haastavia. Kun on vaikkapa tehnyt yritysten miljoonalainojen parissa sitä korkean osaamistason työtä, aika harvaa kiinnostaa eli motivoi siirtyä availemaan jotain lasten kultapossutilejä.
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti, minun korvaan särähtää tuollainen 'korkean osaamistason ihminen', lähtökohtaisesti sillä jo mollataan muita osaamistasostaan, että on vähempiarvoista tai heikompaa, eihän se niin voi olla, pitää rakentaa uskottavuus muille avuille kuin osaamistasolle, motivaatio on tärkeintä työn tekemisessä, ollut aina.
Tällä palstalla suurin osa on elämäm kolulaisia jotka ei kestä tosiasiaa että akateemiset ja korkeakoulutetut nyt vaan OSAA erikoisosaamista. Koulutus vaikuttaa tosi paljon.
Luin juuri porilaistuneesta kasvatustieteiden tohtorista, 47 v, joka ei sitten millään saa vakituista työpaikkaa. Ja ne pätkätyötkin on aina toisessa maakunnassa, yleensä Helsingissä, yliopistolla. Satakunnassa on vähiten korkeakoulutettuja suhteessa koko väestöön. Porikin on entinen teollisuus- ja työläiskaupunki. Täällä akateemisuus on lähinnä kartettava asia. Tohtorius, muu kuin lääketieteen, on jo ihan liikaa. Yhteen tämän tohtorin hakemaan paikkaan oli palkattu tradenomi. 🙄
Vapaat työpaikat menevät lisäksi lähes poikkeuksetta paikallisille. Siis ei riitä, että olet asunut 10 v, vaan suku pitää olla satakuntalainen. 😁
Yhtä merkitsevä kriteeri on myös oikean puolueen jäsenkirja tai tunnettu myönteisyys siihen suuntaan.
Joo… naurattaa nää ”yksikään koulutus ei ole parempi kuin muiden eikä ole olemassa korkeaa osaamista”. Haluan nähdä tällaisen kouluttamattoman av mamman tekemässä esim omaa työtäni immateriaalioikeuden ja patenttilainsäädännön parissa. Jokainen osaa!

Miksi kukaan palkkaisi tohtoria tradenomin työhön? Todennäköisesti työ on sisällöltään sellaista, mikä menisi merkonomipohjaltakin, mutta tradenomeista on niin järisyttävä ylitarjonta, että niitä saa kaupan kassallekin.
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapula = pätkätyöläisåuöa, nollatunti-työntekijäpula ja pienipalkkaisten pula
Akateemisista on valtava, todella paha, YLITARJONTA.
Ihmekös tuo. Käsiä heiluttelemalla ei asiat oikein etene.
Vierailija kirjoitti:
Joo… naurattaa nää ”yksikään koulutus ei ole parempi kuin muiden eikä ole olemassa korkeaa osaamista”. Haluan nähdä tällaisen kouluttamattoman av mamman tekemässä esim omaa työtäni immateriaalioikeuden ja patenttilainsäädännön parissa. Jokainen osaa!
Kukaan ei huomaisi teidän "työssä" mitään eroa, koska olette täällä aamusta iltaan.
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapula = pätkätyöläisåuöa, nollatunti-työntekijäpula ja pienipalkkaisten pula
Akateemisista on valtava, todella paha, YLITARJONTA.
Ja samaan aikaan putkareista ja sähkäreistä kova pula.
Vierailija kirjoitti:
Vähä niiku koodaripula. Kauhee pula, mut kukaan ei mielellää haluu junnuja töihin. :D
Junnuja 2-4 vuoden kokemuksella jostain tietystä ohjelmointikielipaketista junior asemaan (eli aloittelijan palkka) mutta käytännössä senior vastuulla. Ei ihme ettei suomen ohjelmistoala lähde lentoon ja tuotoksetkin tuppaa olemaan ylihintaista myöhässä olevaa kökköä jota käyttäjät kiroaa pitkin lehtien palstoja.
Vierailija kirjoitti:
Joo… naurattaa nää ”yksikään koulutus ei ole parempi kuin muiden eikä ole olemassa korkeaa osaamista”. Haluan nähdä tällaisen kouluttamattoman av mamman tekemässä esim omaa työtäni immateriaalioikeuden ja patenttilainsäädännön parissa. Jokainen osaa!
Osaaminen on sitä että hanskaa sen työ mitä tekee, ja on alakohtaista että minkälaista osaamista vaaditaan, joissakin vaaditaan ihmissuhdetaitoja, itseasiassa se on juristin tärkein työkalu.
Työvoimapula on vain punavihreiden ja Kokoomuksen keksimä juttu. Kumpikin haluaa tuliaisia Suomeen mutta eri syistä, ensimmäinen rikastuttamaan ja jälkimmäinen halpatyövoimaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo… naurattaa nää ”yksikään koulutus ei ole parempi kuin muiden eikä ole olemassa korkeaa osaamista”. Haluan nähdä tällaisen kouluttamattoman av mamman tekemässä esim omaa työtäni immateriaalioikeuden ja patenttilainsäädännön parissa. Jokainen osaa!
Kukaan ei huomaisi teidän "työssä" mitään eroa, koska olette täällä aamusta iltaan.
Mä olen juuri palaverissa, joka ei ihan suoraan kosketa minua, eli en voi olla täällä äänessä. Minun on kuitenkin tärkeä tietää mitä täällä puhutaan, joten olen kuulolla.
Toisella silmällä voin palstailla.
Koulutus kannattaa! :)
Pulaa ei ole kuin tuotannon työpaikoista, koneistajista ja rasvanäpeistä. Niistä huutava pula! Vaikuttaa teknologiassa osien saatavuuteen ja työstöaikatauluhiin.
Asiantuntijat saavat pähkäillä tosissaan mistä päivittäisen leipänsä kiskovat. Itsekin paperilla inssi, mutta niin vain ruuvit pyörii välillä konehallin puolella käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vähä niiku koodaripula. Kauhee pula, mut kukaan ei mielellää haluu junnuja töihin. :D
Junnuja kyllä halutaan. Niillä junnuilla pitää vain olla kulloiseenkin tilaanteeseen tarvittavien modernien teknologioiden suvereeni hallinta sekä vähintään 5 vuoden työkokemus juuri ko. teknologioista. Palkkapyyntö toki korkeintaan vastavalmistuneen tasolla ja ikää ei saa olle paljon 20 vuodesta enempää.
Itse opiskelin lähes 40v uuden tutkinnon yliopistossa ja ennen valmistumistani mut soitettiin koulutusta vastaavaan työhön, työhön, johon ei ollut mitään aiempaa kokemusta.
Eli kyse on lähes aina siitä, että hakijalla ei ole oikeanlaista koulutusta/osaamista.
Perinteiset asiantuntijatyypit on paitsiossa nykyään, pitää olla verkostoitunut, suhteita, perhe sekä somessa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on joo ihan tosi ja ilmiö totta. Tän voi jokainen urakonsultti vahvistaa. Syyt ovatkin sitten monimutkaiset tai osin hämärän peitossa.
Sen huomaan itse (olen HR-alalla) että on tullut aivan liian tätkeäksi valintaperusteeksi some-näkyvyys. Sitä yleensä yli 40v ikäisillä ei ole, enkä siis itsekään kohkaa somessa. Monet firmat hyväksyvät heikomman osaamisen, kunhan pitää kovaa ääntä somessa. Sitten taas kovan tason osaaja, joka ei ole somessa, tippuu jatkosta.
Tämä on käsittämättömän huono peruste (siis sone-näkyvyys) mutta ilmeisesti nyt rekrytoijat ovat itse milleniaaleja somevöyhöttäjiä, ja tiputtavat jatkosta kaikki sellaiset jotka eivät edusta samaa genreä heidän kanssaan.
Sinulle some-näkyvyys on huono peruste, mutta se on merkittävä alusta nykyään. Tyttäreni on HR-alalla ja somen osaajana hyvin tärkeä ihminen työnantajalle, koska somessa tavoittaa asiakkaat ja tehtäviin sopivat ihmiset.
Maailma muuttuu ja tehtäväkuvat laajenee. Itse olin IT-alalla ja kova osaaja, mutta se tarkoitti jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Ilman sitä ei pysy kovana osaajana.
Avointen työpaikkojen määrä on myös romahtanut. Siis esim omalla alalla omalla työnhakualueella oli ennen 3-4 avointa paikkaa KUUKAUDESSA, nyt on ollut 1 puolessa vuodessa. Minäkin ihmettelen että mitä on tapahtunut?
Itse otin osa-aikaisen "duunarityön", koska akateemisia hommia ei saanut (olin noin puoli vuotta työttömänä). Palkka on pieni, mutta työ ei kuormita ollenkaan. Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen.
Ikäsyrjintä alkaa nykyisin naisilla jo 40+. Syynä ovat nuorempien rektytoijien mielikuvat, joita jopa oma pääministerimme ruokkii. Aina kun kohtaa vanhempia rekrytoijia, on ihan eri asenne nähtävissä.
Toinen syy on se, että jos on työtön, on heti epäilyttävä. Työttömyys on tehokkaasti saatu leimattua työttömien syyksi tässä maassa.