paha tosiaan saa palkkansa.
Olin naimisissa miehen kanssa jota aloin vihaamaan todella. Mies nöyryytti, sanoi jatkuvasti vaihtavansa minut parempaan naiseen, painosti seksiin ja kerran jopa raiskasi. Mistään ongelmista ei suostunut puhumaan. Hän pitkään kohteli minua huonosti ja vakuutteli etten kelpaa kellekkään. Yritimme lasta (VIRHE, tiedän), mutta en tullut raskaaksi. Syytin itseäni koska mies hoki aina että vika on minussa.
-
Lopulta aloin ryyppäämään. Minua ei kiinostanut enää mikään, mutta mies muuttui. Hän alkoi kohtelemaan minua paremmin. Mutta aina kun yritin puhua menneestä ja tuskasta josta siksi kärsin, hän ei suostunut puhumaan vaan pakeni.
-
Huomasin hiljalleen, että miehet alkoivat kiinnostua minusta, jopa tämän miehen ystävät. Tutustuinkin paremmin yhteen häneen ystäväänsä ja rakastuimme. Jätin ex mieheni ja vuodatin kaiken sen tuskan vuosien takaa hänelle. Kerrankin hän kuunteli.
-
No, koska ex joutui käsittelemään kaikki tekonsa, seksiin pakottamisen, nöyryyttämisen ja kaiken sen muun, hän sekosi. Myöhemmin hänelle todettiin psykoosi ja hän masentui erosta. Melko pian tulin raskaaksi vahingossa (olin todellakin luullut että vika on minussa). Ex kävi tutkimuksissa ja selvisi ettei hän saa lapsia luultavasti koskaan.
-
Nyt vielä vuosienkin jälkeen yhteiset kaverit kertovat hänen itkevän edelleen perääni. Hän oli aina varma että saa paremman, mutta kukaan ei tunnu huolivan häntä viikkoa pidemmäksi. Olen kuulemma ainoa nainen jota hän on koskaan rakastanut ja puhuu aina kaikille miten ei koskaan voi tietiää vaikka palaisimme yhteen. EI TODELLAKAAN KOSKAAN PALATA!
-
Ja en kirjoita tätä siksi, että exän elämä kiinnostaisi minua. Vaan siksi, ettei todellakaan tarvitse itse aina nähdä niin suurta vaivaa kostolle. Paras tapa on kun jättää kokonaan taakseen tuollaiset ihmiset. Turhan pitkään kesti ennen kuin tajusin ansaitsevani muuta, mutta odottamalla sain itselleni ihanan ja rakastavan miehen joka kohtelee hyvin.
-
Millaisia kokemuksia teillä on vastaavanlaisista tilanteista, joissa joku sai ansionsa mukaan? Ei tarvitse olla parisuhde.
Kommentit (13)
Kyllä olit taas hienon miehen löytänyt. Onnitteluni. Oliko taas pettämätön naisen "vaisto" käytössä, kun valintaa teit?
Joo, paras kosto sille menneisyyden vittumaiselle ihmiselle on kyllä oma onnellisuus ja elämässä eteenpäin pääseminen.
Kaikkea hyvää ap:lle <3
Uskon, että elämä opettaa ja antaa kaikille ansionsa mukaan takaisin. Joidenkin kohdalla odottelen tätä...
Äitini katsoi haukkua minua lihavaksi ( ihan normaalipainoinen olen) ja muutenkin on ollut laskin äiti ikinä. Toivoin kostoa. Äiti sairastui joulun alla vakavaan masennukseen ja sai päivittäin useita pahoja paniikkikohtauksia. Hah hah haa !!!. Voi kuullostas lapselliselta, mut so fucking what.. Olen 32 v ja helvetin onnellinen äitini nykyisestä olotilasta. Sitä saa mitä tilaa, todellakin !!
[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 02:04"]Kyllä olit taas hienon miehen löytänyt. Onnitteluni. Oliko taas pettämätön naisen "vaisto" käytössä, kun valintaa teit?
[/quote]
Mitäpä väliä sillä on kun ap pääsi siitä luuserista eroon :) Johan tuo kertoi että liian pitkään meni mutta kannatti koska sai paremman puolison. Ei ole helppoa lähteä kun toinen hokee ettei kelpaa kellekkään, silloin ajattelee että onpahan edes se paska suhde. Ihan oikein kävi sille mulkulle kuitenkin!
Omalla kohdalla kävi näin
:
Minua kiusattiin koulussa vuosia, nimiteltiin ja tavaroitani rikottiin. Haikuttiin rumaksi paskaksi ja nolattiin monesti koulussa. Nyt minulla on hyvä työpaikka, ihana puoliso, olen terve ja hyvässä kunnossa, olen jopa aika kaunis. Yksi kiusaaja on narkkari jolla pelkkää velkaa ja toisen kiusaajan mies lähti nuoremman mukaan ja tästä naisesta tuli kuihtunut pubiruusu joka ei oikein tunnu kelpaavan kellekkään.
Siis jaksoi haukkua lihavaksi ja on ollut paskin äiti ikinä.. Helvetin lumia.
[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 02:12"]Uskon, että elämä opettaa ja antaa kaikille ansionsa mukaan takaisin. Joidenkin kohdalla odottelen tätä...
[/quote]
Jatkam vielä, että en toivo pahaa vaan sitä, että ihmiset kohtaisivat tekojensa seuraukset. Sen, että itsekkyys ei ole mikään ihanne ja toisten nöyryytys rohkeutta.
Väkivaltainen narsistimieheni kuoli.
Kuullostaa ehkä kamalalta mutta se oli todellinen helpotus. Ei suostunut eroon ja vannoi ettei koskaan jätä mua vaikka halusin erota. Kuolema korjasi tilanteen
Maailmassa paha saa aina palkkansa ja moni palkalla pärjäilee. Toiset ovat kuin lauennut ansa joka hiljaa odottelee.
Kummius ei toteutunut toivotulla tavalla. No sitten tämä eräs äiti itse ei päässyt kummiksi ja
muutakin häikkää oli.
Provoilijoille ja muille päänsä aukojille ! : En aio tulla kommentoimaan omasta kokemuksestani enempää, tahdon vain lukea muiden kokemuksia.
Ap