Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi lapselleni tuli pahat oppimisvaikeudet?

Vierailija
29.10.2021 |

Minulla on kaksi lasta. Kuopuksen kohdalla tein kaiken raskausaikana mahdollisimman hyvin, ei kerrassaan pienintäkään rikettä elintavoissa. Olin myös täysin terve eikä missään arvoissa ollut vikaa. Synnytyksen jälkeen vauva ähki ja sai ylipainehoitoa. Sairaalassa oli ruuhka ja pieni viive oli vauvan hoitoon viemisessä, kätilö lähti paikalta todella äkkiä vauvan synnyttyä ja jäin ihmettelemään miksi vauva ei ala imeä vaan on jotenkin hankalan kuuloinen. Syytän itseäni, että olisi pitänyt tajuta toimia heti. Synnytys oli raju ja tapahtui lähes syöksynä. En vain tajunnut heti huutaa ja vaatia apua vauvalle. Selviä merkkejä hapenpuutteesta ei ollut, ylipainehoito auttoi heti.

Nyt lapsella, tällä kuopuksella, on isot hahmottamisen vaikeudet ja koulunkäynti vaikeaa. Minulla, lapsen isällä tai muuallakaan suvussa ei ole näin isoja vaikeuksia hahmottamisessa. Pientä pulmaa matikassa on ollut miehen sisaruksilla mutta 90-luvulla luovivat jotenkin läpi.

Mietin, että miksi? Synnytyskö tämän teki? On todella ikävää kun niin moni asia on lapselle tuskaa koulussa, kun ei ymmärrä.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hapen saanti voi vaikuttaa paljon aivoihin, niin saattoi olla synnytys :/

Vierailija
2/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos synnytys oli nopea, oliko syy synnytyksessä? Ei sille aina ole syytä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja oppimisvaikeuksista pitäisi mennä lääkäriin.

Vierailija
4/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos synnytys oli nopea, oliko syy synnytyksessä? Ei sille aina ole syytä.

Sanottiin, että synnytys oli liian raju vauvalle ja ei sopeutunut siksi kohdun ulkopuoliseen elämään niin hyvin. Ap

Vierailija
5/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla synnytys oli hidas (liian) ja lapsi oli arvioitua isompi, jäi jumiin synnytyskanavaan. Oppimis- ja hahmotusvaikeudet täälläkin. Älä syytä itseäsi ap, niiden kans pitää vaan pärjätä, johtui mistä johtui.

Vierailija
6/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa Synnytys vaurioittaa vauvan aivoja. Täällä ei ehditä auttamaan vauvaa tarpeeksi nopeasti ja sektio päätöksissä vitkutellaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa Synnytys vaurioittaa vauvan aivoja. Täällä ei ehditä auttamaan vauvaa tarpeeksi nopeasti ja sektio päätöksissä vitkutellaan.

Suomessakin on 300 000 ihmistä liikaa.

Vierailija
8/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa Synnytys vaurioittaa vauvan aivoja. Täällä ei ehditä auttamaan vauvaa tarpeeksi nopeasti ja sektio päätöksissä vitkutellaan.

Suomessakin on 300 000 ihmistä liikaa.

Työttömyysongelmasta ei päästä, kun jatkuvasti synnytetään lisää ja ihan liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on itselläni pahat oppimisvaikeudet, mutta eipä näillekään mitään erityistä syytä ole. Äitini on aina elänyt terveellisesti, synnytys oli normaali, hapenpuutetta tosin ensin epäiltiin, mutta kuitenkaan sitä ei sitten ollut. Olin kuulemma "hiljainen" kohdussa. Ei näille aina mitään voi.

10/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette tai lapsenne ovat vain keskimääräistä tyhmempiä. Uskotteko että heitä on jopa... puolet! Se sitten aiheutta nämä oppimisvaikeudet ja muut. 

"Piereskelyt ja röyhtäilyt ovat vallan mainioita tapoja näyttää naiselleen että ei ole mitään hätää vaikka hän nyt raivoaakin. Vaatii suurta rohkeutta pieraista sopimattomalla hetkella ja miehen rohkeus vaikeina aikoina tyynnyttää epävarman ja vihaisen naisen." - Anonyymi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on itselläni pahat oppimisvaikeudet, mutta eipä näillekään mitään erityistä syytä ole. Äitini on aina elänyt terveellisesti, synnytys oli normaali, hapenpuutetta tosin ensin epäiltiin, mutta kuitenkaan sitä ei sitten ollut. Olin kuulemma "hiljainen" kohdussa. Ei näille aina mitään voi.

Ja äitini on siis täysin normaali, hänellä ei ole ollut minkäänlaisia oppimisvaikeuksia eikä niitä suvussakaan ole.

Vierailija
12/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina ei ole loydettävissä syytä.

Maailma ei ole reilu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan ei pysty vastaamaan kysymykseesi. Olen pahoillani lapsesi pulmista ja kohtalosta. Elämä on arvaamatonta. 

Nykyään on onneksi tukitoimia ja lasta autetaan koko koulu- ja opiskeluajan. Olen ammatillinen opettaja ja oppimisvaikeudet ovat aika yleisiä. Ryhmässäni on tällä hetkellä kolme erityistä tukea tarvitsevaa. 

Jokainen etenee omien kykyjensä ja taitojensa mukaan. 

Jaksamista arkeen.

Vierailija
14/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla synnytys oli hidas (liian) ja lapsi oli arvioitua isompi, jäi jumiin synnytyskanavaan. Oppimis- ja hahmotusvaikeudet täälläkin. Älä syytä itseäsi ap, niiden kans pitää vaan pärjätä, johtui mistä johtui.

Paljonko lapsesi sai apgar-pisteitä heti aluksi ja myöhemmin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Av:n käyttö raskausaikana voi johtaa tuollaiseen. Otan osaa.

Vierailija
16/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oleen miettinyt sitä että jo kokemus siitä että miten havainnoi ja kerää informaatiota ympäristöstä ja käytttää sitä osana päätelmien teemistä pitäiisi ehkä olla enemmän selkeämpää eikä niin tarinallista. Että esiim se miten vaikka poliisit ratkaisee rikoksia havaitsemalla maailmaa ja kerää informaatiota ja tekee johtopäätelmiä eli selkeä lähtökohta ja kokemus siiitä mihin oliisi hyvä pyrkiä kun puhutaan järjen käytööstä ja unohdetaan ulkoiset ärsykkeeet ja kaivetaan se olennainen esillle. Ja myöös paineensietokyvyssä vaikka joku rummutttelu mikä on sellainen mikä ei ole niin sentimentaaalista vaan enemmän loogista ja rytmikuvioita omaaavaa ja hieeman myös agressiiiivista.

Vierailija
17/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa Synnytys vaurioittaa vauvan aivoja. Täällä ei ehditä auttamaan vauvaa tarpeeksi nopeasti ja sektio päätöksissä vitkutellaan.

Suomi on yksi maailman turvallisempia maita synnyttää ja syntyä.

Vierailija
18/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun vauvalla romahti sykkeet pieleen menneen epiduraalin takia ja jouduttiin tekemäön hätäsektio. Happivajausta oli vähän. Lapsella on laaja-alainen oppimisvaikeus ja epilepsia. Oppimisvaikeus saattaa toki osittain olla tuon epilepsian syytä, kun saattoi ennen lääkitystä tulla useitakin lyhyitä poissaoloja tunnissa. Lisäksi kärsinyt kuumekouristuksista pienenä.

Vierailija
19/19 |
29.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska olet työläinen, et eliittiä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi neljä