Yhä useampi on valmis maksamaan ruuastaan enemmän, ilmaston vuoksi
Suomi on rikas hyvinvointivaltio. Yhä useammat suomalaiset ovat valmiita maksamaan ruuastaan nykyistä enemmän, jos ruoka on tuotettu ilmastoa suojaavalla tavalla.
Kuulutko sinäkin näihin ihmisiin ?
Kommentit (62)
En maksa yhtäännextraa samaan aikaan, kun sallitaan väestöräjöhdys yli maapallon kantokyvyn ja aasia,usa, saastuttaa minkä kerkiää.
Monesti ole sanonut, että vaikka me kaikki suomalaiset muuttaisimme metsään ja järsisimme pelkkiä käpyjä, ei sillä ole minkään valtakunnan vaikutusta. Muut vaan syövät tyytyväisenä meidän pihvit.
No niin eli kyselyn on tehnyt Maaseudun Tulevaisuus -lehti eli vastaajat on olleet pääasiassa maanviljelijöitä. Kyllähän niitä nyt kiinnostaa se, että ihmiset ostais niiden tuottamaa ruokaa eli lähellä tuotettua ja siksi ilmastoa säästävää ruokaa nykyistä kalliimmalla. Lisää tuloja omaan taskuun.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuon tulokseen johtanut kysely tehty jollekin rikkaalle pienelle eliittiryhmälle? Vai kenties kadulla, niin että joutuu omalla naamalla vastaamaan ja vastaa siksi kuten on hienoksi ajateltu?
Stockan Herkussa kaviaarihyllyn vieressä.
Suomalaisten ilmastovelka on maailman suurimpia. Suomessa on poltettu metsää kaskiviljelyn vuoksi satoja vuosia. Samoin Suomessa on poltettu puita, tervan valmistamiseksi. Suomen on maksettava ilmastovelkansa, velka taakkamme on suurempi kuin meitä monin verroin suurempien valtioiden.
Tuollaiset kyselyt pitäis tehdä koko kansalle. Kukaan kaupungissa asuva ei tilaa Maaseudun tulevaisuus -lehteä, eikä kyllä kaikki maalla asuvatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten ilmastovelka on maailman suurimpia. Suomessa on poltettu metsää kaskiviljelyn vuoksi satoja vuosia. Samoin Suomessa on poltettu puita, tervan valmistamiseksi. Suomen on maksettava ilmastovelkansa, velka taakkamme on suurempi kuin meitä monin verroin suurempien valtioiden.
Kuinka suuri taakka mahtaa olla jollain Kiinalla ja USA:lla? Ja ne jatkaa siellä entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Monesti ole sanonut, että vaikka me kaikki suomalaiset muuttaisimme metsään ja järsisimme pelkkiä käpyjä, ei sillä ole minkään valtakunnan vaikutusta. Muut vaan syövät tyytyväisenä meidän pihvit.
Suomalaisen hiilijalanjälki on vuodessa keskimäärin noin 10 000 kg - tai jopa tuplasti tämä, jos lentää usean pidemmän lennon vuodessa. Kestävä taso on tällä hetkellä max 2500 kg/vuosi. Esim. todella monissa Afrikan ja Aasian maissa keskimääräinen hiilijalanjälki on alle 1000 kg/vuosi. Intiassa vähän alle 2000 kg/vuosi ja Kiinassakin hiilijalanjälki on keskimäärin pienempi kuin suomalaisilla (reilut 7000 kg/vuosi).
Lisäksi iso osa esim. Kiinan teollisuudesta tuottaa sitä tavaraa juuri meille länsimaalaisille.
Sillä on siis todellakin väliä, mitä me teemme, vaikkei se tietysti yksinään ratkaise kaikkea.
Jos Suomessa rajoitettaisiin sähkönkäyttöä kotitalouksissa 4 tuntiin päivässä, pääsisimme nopeammin kestävään ilmastonpelastamista edistävään elämäntapaan.
Onko kukaan laskenut, miten paljon voisi säästää luontoa kuormittavaa energiaa, pesemällä vaatteet käsin ja kuivattamalla ne ulkona raittiissa ja puhtaassa ilmassa ?
En ilmaston vuoksi, mutta muista syistä suosin kotimaista ja erityisesti lähiruokaa.
En ole valmis maksamaan ylimääräistä rahaa ilmaston vuoksi.
Ihmisten aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovien kannattaisi mennä mukaan tähän 2 päivä Marraskuuta 2021 Helsingin eduskuntatalolla järjestettävään mielenosoitukseen. Jos eutanasia saataisiin laillistettua suomessa niin se vähentäisi suomen ilmastopäästöjä, vähentäisi luonnonvarojen kulutusta, hidastaisi suomen väestökasvua. Lisäksi loppuisi kuolemansairaiden ihmisten elossa pitäminen vastoin heidän omaa tahtoaan.
Suomalaisia rahastamalla se ilmastohuijaus helpottaa.
Ilmastonmuutos tulee kallistamaan kaikkia kulutushyödykkeitä, halusitte sitä tai ette.:) Turha purnata netissä teurasjätemössönne perään.
Vierailija kirjoitti:
En ole valmis maksmaaan enempää, ennen kuin aasia ja usa liittyy mukaan ilmasto-ohjelmaan.
USA kyllä yritetään tuhota sisältäpäin ja siinä on jossain määrin onnistuttukin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti ole sanonut, että vaikka me kaikki suomalaiset muuttaisimme metsään ja järsisimme pelkkiä käpyjä, ei sillä ole minkään valtakunnan vaikutusta. Muut vaan syövät tyytyväisenä meidän pihvit.
Suomalaisen hiilijalanjälki on vuodessa keskimäärin noin 10 000 kg - tai jopa tuplasti tämä, jos lentää usean pidemmän lennon vuodessa. Kestävä taso on tällä hetkellä max 2500 kg/vuosi. Esim. todella monissa Afrikan ja Aasian maissa keskimääräinen hiilijalanjälki on alle 1000 kg/vuosi. Intiassa vähän alle 2000 kg/vuosi ja Kiinassakin hiilijalanjälki on keskimäärin pienempi kuin suomalaisilla (reilut 7000 kg/vuosi).
Lisäksi iso osa esim. Kiinan teollisuudesta tuottaa sitä tavaraa juuri meille länsimaalaisille.
Sillä on siis todellakin väliä, mitä me teemme, vaikkei se tietysti yksinään ratkaise kaikkea.
Tämäkö oikeuttaa keinoköyhdytyksen? Varsinkin, kun kusinahat heittävät muovijätteen veteen asiaa sen kummemmin miettimättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti ole sanonut, että vaikka me kaikki suomalaiset muuttaisimme metsään ja järsisimme pelkkiä käpyjä, ei sillä ole minkään valtakunnan vaikutusta. Muut vaan syövät tyytyväisenä meidän pihvit.
Suomalaisen hiilijalanjälki on vuodessa keskimäärin noin 10 000 kg - tai jopa tuplasti tämä, jos lentää usean pidemmän lennon vuodessa. Kestävä taso on tällä hetkellä max 2500 kg/vuosi. Esim. todella monissa Afrikan ja Aasian maissa keskimääräinen hiilijalanjälki on alle 1000 kg/vuosi. Intiassa vähän alle 2000 kg/vuosi ja Kiinassakin hiilijalanjälki on keskimäärin pienempi kuin suomalaisilla (reilut 7000 kg/vuosi).
Lisäksi iso osa esim. Kiinan teollisuudesta tuottaa sitä tavaraa juuri meille länsimaalaisille.
Sillä on siis todellakin väliä, mitä me teemme, vaikkei se tietysti yksinään ratkaise kaikkea.
No on se hyvä että Suomessa syntyvyys laskee, kun me ollaan noin kovia kuluttamaan. Itse aion antaa osani tuohon enkä hanki yhtään lasta. Se on selvästi suomalaisena suurin ilmastoteko. Lisäksi en juurikaan matkustele. Eiköhän se riitä ja voin syödä mitä tykkään.
Vierailija kirjoitti:
En ole valmis maksamaan ylimääräistä rahaa ilmaston vuoksi.
Ihmisten aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovien kannattaisi mennä mukaan tähän 2 päivä Marraskuuta 2021 Helsingin eduskuntatalolla järjestettävään mielenosoitukseen. Jos eutanasia saataisiin laillistettua suomessa niin se vähentäisi suomen ilmastopäästöjä, vähentäisi luonnonvarojen kulutusta, hidastaisi suomen väestökasvua. Lisäksi loppuisi kuolemansairaiden ihmisten elossa pitäminen vastoin heidän omaa tahtoaan.
Ne kuolemansairaat ei mahda paljon lentää eikä autoillakaan
Jos polttoaineen hinta nostettaisiin kaksinkertaiseksi, niin sillä rahalla voitaisiin estää ilmastonmuutosta todella hyvin. Saataisiin monia ilmastonmuutos seminaareja ja voitaisiin tutkia ilmastonmuutosta monin tavoin. Voitaisiin rahoittaa ilmastonmuutosta vastustavia tv-ohjelmia, rakentaa ilmastonmuutoksesta varoittavia patsaita.