Pitkät naiset, jotka ovat seurustelleet lyhyemmän miehen kanssa.
Onko täällä pitkiä naisia jotka seurustelevat tai ovat joskus seurustelleet lyhyemmän miehen kanssa? Mitkäs olivat kokemuksenne? Häiritsikö pituusero teitä jollain tavalla? Saman voisi kai kysyä lyhyiltä miehiltä. Oletteko joskus seurustelleet pidemmän naisen kanssa?
Olen hiukan keskivertoa lyhyempi mies, joka on kiinnostunut yhdestä minua pidemmästä naisesta. En ole vielä uskaltanut pyytää häntä ulos. Todennäköisyys on suuri, että hän ei ole pituuden takia ollenkaan kiinnostunut minusta.
Kommentit (28)
Tämän palstan mukaanhan pitkät naiset ja lyhyet miehet eivät kelpaa kenellekään. Ehkä sitten siis toisilleen kelpaisivatkin?
Ensimmäisen avomiehen kohdalla nuorena harmittelin etten voi käyttää korkoja, mutta sittemmin en ole käyttänyt niitä muutenkaan. Mies oli siis jotain 5 senttiä lyhyempi.
Sen jälkeen useimmat suhteet ja viritykset ovat olleet samanpituisten tai lyhyempien kanssa, eroa on ollut reilustikin, päätä lyhyempiä ovat ainakin jotkut olleet.
Vain yhden kerran minusta on kiinnostunut itseäni pidempi mies, siispä ei ole varaa ollut asettaa rimaa. Mutta eipä tuota asiaa ole tullut ajateltua käytännössä että se olisi haitannut. En sitten tiedä niistä miehistä, mikseivät esim. ole olleet tosissaan kanssani, onko heille ollut kova pala, ja suhteista ei siksi ole tullut mitään.
Seurustelin joskos 20senttiä lyhemmän miehen kanssa. Koroilla pituuseroa oli yli 30cm. Itseä ei haitannut pituusero, mutta miestä tais häiritä, kun ryyppäs hirveesti ja haasto kaikille riitaa. Mulla ei myöskään saanut olla pidempiä miespuolisia kavereita. Sanomattakin selvää, että meni vaihtoon aika pian.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 19:44"]
Seurustelin joskos 20senttiä lyhemmän miehen kanssa. Koroilla pituuseroa oli yli 30cm. Itseä ei haitannut pituusero, mutta miestä tais häiritä, kun ryyppäs hirveesti ja haasto kaikille riitaa. Mulla ei myöskään saanut olla pidempiä miespuolisia kavereita. Sanomattakin selvää, että meni vaihtoon aika pian.
[/quote]
Oho! 30cm pituusero koroilla! Keräsittekö paljon katseita?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 19:49"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 19:44"]
Seurustelin joskos 20senttiä lyhemmän miehen kanssa. Koroilla pituuseroa oli yli 30cm. Itseä ei haitannut pituusero, mutta miestä tais häiritä, kun ryyppäs hirveesti ja haasto kaikille riitaa. Mulla ei myöskään saanut olla pidempiä miespuolisia kavereita. Sanomattakin selvää, että meni vaihtoon aika pian.
[/quote]
Oho! 30cm pituusero koroilla! Keräsittekö paljon katseita?
[/quote]
kyllähän niitä tuli, mut mua ei se kiinnostanu. Yleensä feidasinkin oman miehen ja menin omien kavereiden seuraan, kun miehen käytös oli ala-arvoista.
Onhan näitä julkkisparejakin, esim. Leena Harkimo ja miehensä, sekä Lenni-Kalle Taipale ja vaimonsa. Niin ja Ere Kokkonen oli myös huomattavasti vaimoaan lyhyempi.
Olen naimisissa 175 cm pitkän miehen kanssa ja itse olen 180 cm pitkä. Ei häiritse meitä kumpaakaan. Minulla on myös ollut pitkä suhde 188 cm pitkän miehen kanssa ja muutama lyhyempi, joissa miehet olleet minua pidempiä lukuunottamatta yhtä 173 cm miestä.
Pituudella ei ole mitään merkitystä minulle. Ihan muut seikat kiinnostavat miehessä. En tarvitse miestäni tekemään oloani "pieneksi ja siroksi" tai mitään muutakaan yhtä älytöntä.
Ja toisin kuin av-palstalla jankutetaan, olisin oikein hyvin kelvannut itseäni pidemmillekin miehille. Satuin nyt vain rakastumaan tähän kyseiseen itseäni lyhyempään mieheen.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:40"]
Onko täällä pitkiä naisia jotka seurustelevat tai ovat joskus seurustelleet lyhyemmän miehen kanssa? Mitkäs olivat kokemuksenne? Häiritsikö pituusero teitä jollain tavalla? Saman voisi kai kysyä lyhyiltä miehiltä. Oletteko joskus seurustelleet pidemmän naisen kanssa?
Olen hiukan keskivertoa lyhyempi mies, joka on kiinnostunut yhdestä minua pidemmästä naisesta. En ole vielä uskaltanut pyytää häntä ulos. Todennäköisyys on suuri, että hän ei ole pituuden takia ollenkaan kiinnostunut minusta.
[/quote]
Onko sinulla rahaa? Se kompensoi hieman puuttuvaa pituutta. Jos kertoisit pituutesi niin olisi helpompi arvioida mahdollisuuksiasi.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:10"]

Nojoo, myönnetään että olen aika paljon keskipituuden alla loppujen lopuksi. 175 cm
Rahaa ei ole paljon. Olen opiskelija. En usko, että en pystyisi seurustelemaan rahan perässä juoksevan kanssa kun en itse sellainen ole.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 19:41"]
Ensimmäisen avomiehen kohdalla nuorena harmittelin etten voi käyttää korkoja, mutta sittemmin en ole käyttänyt niitä muutenkaan. Mies oli siis jotain 5 senttiä lyhyempi.
Sen jälkeen useimmat suhteet ja viritykset ovat olleet samanpituisten tai lyhyempien kanssa, eroa on ollut reilustikin, päätä lyhyempiä ovat ainakin jotkut olleet.
Vain yhden kerran minusta on kiinnostunut itseäni pidempi mies, siispä ei ole varaa ollut asettaa rimaa. Mutta eipä tuota asiaa ole tullut ajateltua käytännössä että se olisi haitannut. En sitten tiedä niistä miehistä, mikseivät esim. ole olleet tosissaan kanssani, onko heille ollut kova pala, ja suhteista ei siksi ole tullut mitään.
[/quote]
Niin, ja minulle korkokengät eivät ole ongelma. Nainen saa vapaasti käyttää niitä jos haluaa, vaikka olisikin jo paljon pidempi ilman niitä.
Aloittaja taas.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:40"]
Onko täällä pitkiä naisia jotka seurustelevat tai ovat joskus seurustelleet lyhyemmän miehen kanssa? Mitkäs olivat kokemuksenne? Häiritsikö pituusero teitä jollain tavalla? Saman voisi kai kysyä lyhyiltä miehiltä. Oletteko joskus seurustelleet pidemmän naisen kanssa?
Olen hiukan keskivertoa lyhyempi mies, joka on kiinnostunut yhdestä minua pidemmästä naisesta. En ole vielä uskaltanut pyytää häntä ulos. Todennäköisyys on suuri, että hän ei ole pituuden takia ollenkaan kiinnostunut minusta.
[/quote]
Onko sinulla rahaa? Se kompensoi hieman puuttuvaa pituutta. Jos kertoisit pituutesi niin olisi helpompi arvioida mahdollisuuksiasi.
[/quote]
Nojoo, myönnetään että olen aika paljon keskipituuden alla loppujen lopuksi. 175 cm
Rahaa ei ole paljon. Olen opiskelija. En usko, että en pystyisi seurustelemaan rahan perässä juoksevan kanssa kun en itse sellainen ole.
[/quote]
eikös miehen keskipituus ole 178-180cm, eli et hirveästi ole keskimittaa lyhempi.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:30"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 20:10"] [quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:40"] Onko täällä pitkiä naisia jotka seurustelevat tai ovat joskus seurustelleet lyhyemmän miehen kanssa? Mitkäs olivat kokemuksenne? Häiritsikö pituusero teitä jollain tavalla? Saman voisi kai kysyä lyhyiltä miehiltä. Oletteko joskus seurustelleet pidemmän naisen kanssa? Olen hiukan keskivertoa lyhyempi mies, joka on kiinnostunut yhdestä minua pidemmästä naisesta. En ole vielä uskaltanut pyytää häntä ulos. Todennäköisyys on suuri, että hän ei ole pituuden takia ollenkaan kiinnostunut minusta. [/quote] Onko sinulla rahaa? Se kompensoi hieman puuttuvaa pituutta. Jos kertoisit pituutesi niin olisi helpompi arvioida mahdollisuuksiasi. [/quote] Nojoo, myönnetään että olen aika paljon keskipituuden alla loppujen lopuksi. 175 cm Rahaa ei ole paljon. Olen opiskelija. En usko, että en pystyisi seurustelemaan rahan perässä juoksevan kanssa kun en itse sellainen ole. [/quote] eikös miehen keskipituus ole 178-180cm, eli et hirveästi ole keskimittaa lyhempi.
[/quote]
181 taitaa olla nuorten miesten keskipituus nykyään. No, vähän viilasin pilkkua, mutta aika iso osa miehistä ovat tuota pidempiä nykypäivinä.
Pyydä vaan rohkeasti! Ikinä ei voi tietää.
Yritystä vaan rohkeasti kehiin! Mitään et voi menettää ja myös pakit kasvattavat
Kuinka suuri pituusero on kyseessä? Olen itse 173 cm ja olen seurustellut 168-senttisen miehen kanssa. Miekestäni viisi senttiä on ihan mitätön ero. Itseäni kyllä luultavasti häiritsisi yli 10 sentin pituusero..
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:49"]
Kuinka suuri pituusero on kyseessä? Olen itse 173 cm ja olen seurustellut 168-senttisen miehen kanssa. Miekestäni viisi senttiä on ihan mitätön ero. Itseäni kyllä luultavasti häiritsisi yli 10 sentin pituusero..
[/quote]
Nojoo, tarkaa pituutta en tiedä, mutta kyllä se taitaa olla ainakin 10 cm pidempi. Reilusti yli 180 cm kuitenkin.
en ole "pitkä", vain 170, mutta se on silti hieman enemmän kuin poikaystäväni. ei ole ollut pituuserosta sen kummempaa haittaa, kannattaa ehdottomasti yrittää pyytää sitä naista ulos :) et voi mitään menettää. jos olet muuten mukava ja hyvä mies niin lyhyyden voi antaa anteeksi ;)
Kysy vain! Olen vain lähes 180 cm pitkä, joten valitettavasti en taida olla kiinnostuksesi kohde.
Monet pitkät naiset eivät ole kumppanin pituuden suhteen valikoivia. Jostain syystä lyhyet naiset taas ovat.
Mielestäni lyhyyttä kompensoi jos miehellä on leveät hartiat, mutta jos ei ole niin silläkään ei ole mitään merkitystä.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 19:26"]
Eikös pitkät naiset aina halua pidempää miestä, jotta voisivat kerrankin tuntea itsensä pieniksi ja siroiksi?
[/quote]
Miksi nainen haluaisi tuntea itsensä "pieneksi ja siroksi"?