Kuka aikoo mennä syömään puolalaista kanaa KFClle?l
KFC aikoo käyttää annoksissaan halpaa puolalaista broilerin lihaa voittojen maksimoimiseksi, vaikka siellä tuotannon ongelmia riittää. Kanoille mätetään syöttää antibiootteja ja salmonella on yleistä.
Eipä kyllä houkuttele kokeilemaan.
Kommentit (195)
Tuollaiset firmat kierrän kaukaa.
No en muutenkaan osta suomalaista lihaa jossei ole pakko.
Kävin viimeksi KFC:llä juuri Puolassa eli söin sitten varmaan kotimaista kanaa. Eikös sitä pitänyt suosia? No joo, vitsi vitsinä, myydäänhän suomalaisissa kaupoissakin ties mitä ulkomaalaisia lihoja, en kyllä yleensä osta.
Ostan aina ulkomaista ruokaa jos on tarjolla. Suomessa testataan ruoka ja varsinkin ulkomaalainen tarkasti ettei vaan pääsisi hyllyyn. Kurkun hinta 3 kertaistui ja sitä ei jostain syystä saa ulkomaisena. Juuston hinta on ollut 4, 45e/kg ja suomalaisen 7e joten valinta on helppo. Sama epäsuhta lähes kaikissa elintarvikkeissa ja jopa maidossa. Suomaliset maksavat vientitukea jotta suomesta viedään ruokaa. Aivan älytöntä.
Ap unohti, että puolalaisille broilereille syötetään hormoneita. Ja joo, tiedän, että vilskettä KFC:ssä tulee olemaan, mutta en aio astua paikkaan toistamiseen. Lontoossa kävin kerran siellä työskennellessäni ja oli liian rasvaista mun kulutustottumuksiin. Mutta niinhän siellä näytti olevan enemmän sitä köyhempää porukkaa ”syömässä”. Ja sen kyllä huomasi vyötärönympäryksestä.
en aio, ikinä en ulkolaista kanaa ole ostanut enkä syönyt. Enkä tule niin tekemäänkään.
Ei kai mättöruokaloihin mennä mitään kanaa syömään. Sika ja nauta, sitten hauta.
Kaikki jotka syötte ulkolaista lihaa sahaatte omaa oksaanne pidemmällä aikavälillä.
Sertifikaatti? My ass. Huomioon ottaen puolalaisen tuotannon ongelmat. Salmonella, antibiootit ja hormonit.
"KFC käyttää vain sertifioiduilla tiloilla tuotettua kananlihaa. Samanlainen sertifiointijärjestelmä on monella muullakin pikaruoka- ja ravintolaketjulla.
KFC:n toimitusjohtaja Janne Einola toivoo, että yhtiön aterioissa voitaisiin käyttää suomalaista lihaa mahdollisimman pian.
Einolan mukaan prosessi suomalaisten siipikarjatuottajien kanssa sertifioinnin saamisesta on parhaillaan menossa. Sertifioinnin saamisen edellytyksenä ovat tiukat laatuvaatimukset niin lihan tuotannon, kanojen elinolojen kuin terveysturvallisuudenkin osalta."
Vierailija kirjoitti:
Ostan aina ulkomaista ruokaa jos on tarjolla. Suomessa testataan ruoka ja varsinkin ulkomaalainen tarkasti ettei vaan pääsisi hyllyyn. Kurkun hinta 3 kertaistui ja sitä ei jostain syystä saa ulkomaisena. Juuston hinta on ollut 4, 45e/kg ja suomalaisen 7e joten valinta on helppo. Sama epäsuhta lähes kaikissa elintarvikkeissa ja jopa maidossa. Suomaliset maksavat vientitukea jotta suomesta viedään ruokaa. Aivan älytöntä.
Väärin ulkomaista ruokaa ei tarkasteta Suomessa. Ne tarkastaa miten tarkastaa siellä lähtömaassa itse. Tulli ottaa satunnaisia näytteitä muutamia satoja vuodessa riskituotteista.
En! Syön vain suomalaista lihaa ja kasviksia.
Vierailija kirjoitti:
Hesburgerin kanahampurilaisen lihan alkuperämaa Viro, kananugettien EU, kanatortillan lihan alkuperämaa Puola...
Itse käytän ainoastaan kotimaista lihaa, tarkalleen ottaen riistaa, jonka alkuperän tiedän varmasti, koska ammun sen itse ja käytän eläimen ns loppuun saakka. Koira saa aina mm sydämen ja maksan, syömäliha meille, nahka ja turkki vaattureille tai vaikka eläinten täyttäjälle. Yhtään mitään ei mene siitä eläimestä ns hukkaan tai edes tunkiolle. En todellakaan tue ulkomaista lihatuotantoa, en edes kotimaista.
Ei kiitos... Olen syönyt kerran Latviassa, ei ollut mulle tuttu ketju entuudestaan. Nugeteista yms yleisesti ottaen pidän.
Otettiin joku iso purkki erilaisia "herkkuja", taisi olla siipiä ja paria eri nugettia jos muistan oikein. Se oli kuin olisi jotain jätettä vaan dumpattu. Päältä näytti "ihan okei", mutta pohjalla oli kuin kaikki ois yhtä suurta siipikarja-leivite-kökköä. Jäi syömättä loppuun. Muutenkin sotkuista ja ärsyttävää syötävää.
Kyllä pari ravintolaa sopii Suomeenkin, mutta ei tarvis mitään menestystarinaa olettaa.
urheilijoiden kannattaa olla tarkkana niissä on niin paljon hormooni jäämiä että narahdatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesburgerin kanahampurilaisen lihan alkuperämaa Viro, kananugettien EU, kanatortillan lihan alkuperämaa Puola...
Itse käytän ainoastaan kotimaista lihaa, tarkalleen ottaen riistaa, jonka alkuperän tiedän varmasti, koska ammun sen itse ja käytän eläimen ns loppuun saakka. Koira saa aina mm sydämen ja maksan, syömäliha meille, nahka ja turkki vaattureille tai vaikka eläinten täyttäjälle. Yhtään mitään ei mene siitä eläimestä ns hukkaan tai edes tunkiolle. En todellakaan tue ulkomaista lihatuotantoa, en edes kotimaista.
Tämä on kyllä oikein hyvä periaate. Ei kylläkään mahdollista ihan jokaiselle suomalaiselle lihansyöjälle, joten ymmärrän myös kotimaisen lihatuotannon tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Puolakin on EU-maa ja standardit ovat korkealla, Suomesta puhumattakaan.
Olen käynyt kymmenillä kotieläintuotantotiloilla ympäri Pohjois- ja Keski-Eurooppaa, ja näistä maista nimenomaan Puolan tautitilanne oli pahin ja antibioottien käyttö holtittominta.
Ruoka on lääke. Jos et ymmärrä sitä, syöt myöhemmin lääkettä kuin ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap unohti, että puolalaisille broilereille syötetään hormoneita.
Väittäisin, että broilereille ei syötetä hormoneita missään päin Eurooppaa, ei edes pahimmissa p**sreikämaissa. Mutta antibiootteja kyllä käytetään suruttomasti monessa maassa. Pääsääntöisesti, mitä etelämpään ja idempään mennään, sen enemmän.
No en kyllä aio. Ihan kauheaa "ruokaa köyhille ihmisille -Ameriikan resepteillä".
Nämähän on kunnostautuneet kanojen rääkkämisessä siellä kotomaassaankin niin tokkopa niitä Puolalaisten broilerikasvattamoiden eettiset ongelmatkaan kinostaa.
Voi kun ihmiset miettisi joskus hetken mitä kulutusvalinnoillaan kannattavat :'(