Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä, kun lapsen saattaminen kouluun on vaikeaa?
28.10.2021 |
Kyseessä on alakoululainen, jolla on nepsypiirteitä. Saatan ja haen hänet kävellen koulusta. Lapsi raivoaa välillä minulle, heittäytyy maahan istumaan ja repii kättäni, kun koetan taluttaa häntä. Monesti meinaamme myöhästyä koulusta, vaikka lähdemme hyvissä ajoin ja sitten joudumme hölkkäämään loppumatkan, joka myös monesti keskeytyy kiukutteluksi. Aikuisen näkökulmasta tilanne on erittäin kiusallinen ja inhottava, kun pitää ehtiå itse töihinkin aina saattamisen jälkeen ja ehtiä töistä kotiin hakemaan lasta koulun jälkeen. Mikä avuksi?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, että vielä vuonna -21 Suomessa on niin paljon ihmisiä, joiden asenne on, että menkööt lapsi itse kouluun, oppiipa käyttäytymään. Sanoisitteko samoin sokeasta lapsesta? Menkööt itse, saa luvan pärjätä. Onkohan oikeasti edes sokea, oppiipa näkemään. Neliraajahalvaantunutkin saisi kyllä itse mönkiä kouluun kuin mato?
Miten se muuten oppii selviytymään itse elämässä? Koulusta myöhästyminen ei ole vaarallista. Jos lapsi ei selviä kouluun itse, niin millainen on hänen tulevaisuus selvitä muutenkaan?
No eihän vakavasti vammaiset selviäkään itse, vaan tarvitsevat aikuistuttuaan vanhempiensa, puolisonsa ja/tai yhteiskunnan apua. Ei se sokeakaan ala nähdä tai halvaantunut ala kävellä vaikka sitä kuinka painostaisi ja syyllistäisi.
Itselläni on synnynnäinen vamma oikeassa kädessäni. Hermoja poikki. Käsi on siis käytännössä osittain halvaantunut ja huomattavasti lyhyempi ja voimattomampi kuin toinen käsi. Ja kyllä, olen monilta idiooteilta saanut kuulla elämäni aikana, että kyllä sen käden saa nostettua ylös kuin oikein kunnolla HALUAA! Eli ongelma onkin siinä, etten oikeasti halua nostaa kättäni ylös? Halvaus lähtee pois kunhan vain haluan niin todella? Varmaan se käsi myös kasvaa normaalinpituiseksi tahdonvoimalla?
Sä väität ettet ole pärjännyt yhdellä kädellä elämässä? Jäit eteiseen istumaan kouluun menon sijaan etkä koskaan opiskellut mitään? Eihän vamma katoa vaan sen kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Jos sen kanssa ei tule toimeen on varmasti vielä vähemmän väliä ennättikö kouluun ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, että vielä vuonna -21 Suomessa on niin paljon ihmisiä, joiden asenne on, että menkööt lapsi itse kouluun, oppiipa käyttäytymään. Sanoisitteko samoin sokeasta lapsesta? Menkööt itse, saa luvan pärjätä. Onkohan oikeasti edes sokea, oppiipa näkemään. Neliraajahalvaantunutkin saisi kyllä itse mönkiä kouluun kuin mato?
Miten se muuten oppii selviytymään itse elämässä? Koulusta myöhästyminen ei ole vaarallista. Jos lapsi ei selviä kouluun itse, niin millainen on hänen tulevaisuus selvitä muutenkaan?
No eihän vakavasti vammaiset selviäkään itse, vaan tarvitsevat aikuistuttuaan vanhempiensa, puolisonsa ja/tai yhteiskunnan apua. Ei se sokeakaan ala nähdä tai halvaantunut ala kävellä vaikka sitä kuinka painostaisi ja syyllistäisi.
Itselläni on synnynnäinen vamma oikeassa kädessäni. Hermoja poikki. Käsi on siis käytännössä osittain halvaantunut ja huomattavasti lyhyempi ja voimattomampi kuin toinen käsi. Ja kyllä, olen monilta idiooteilta saanut kuulla elämäni aikana, että kyllä sen käden saa nostettua ylös kuin oikein kunnolla HALUAA! Eli ongelma onkin siinä, etten oikeasti halua nostaa kättäni ylös? Halvaus lähtee pois kunhan vain haluan niin todella? Varmaan se käsi myös kasvaa normaalinpituiseksi tahdonvoimalla?
Sä väität ettet ole pärjännyt yhdellä kädellä elämässä? Jäit eteiseen istumaan kouluun menon sijaan etkä koskaan opiskellut mitään? Eihän vamma katoa vaan sen kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Jos sen kanssa ei tule toimeen on varmasti vielä vähemmän väliä ennättikö kouluun ajoissa.
Oletko pölvästi vai mikä, kun et tajua, että eri vammat aiheuttavat eri vaikeuksia?
Jotkin fyysiset asiat ovat minulle olleet mahdottomia saavuttaa. Opiskeluja käteni vamma ei kuitenkaan estänyt. Mutta esim. pahasti autistinen lapsi ei koskaan tule pärjäämään elämässä itsenäisesti, niin se vain on. Siinä ei mikään auta. Ja vakavista nepsyoireista kärsivän lapsen laittaminen koulutielle yksin voikin olla sitten viimeinen reissu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän vetoaa siihen, ettei osaisi reittiä, vaikka se on lyhyehkö oikeasti.
En tiedä lapsen haasteita mutta lapsen mielessä, etenkin nepsylapsen mielessä ne voi olla esim seuraavia:
Mitä kello on
Ehdinkö ajoissa
Olenko myöhässä
Käännynkö tästä
Vai oliko se seuraava risteys
Menenkö ennen tuota autoa
Odotanko että tuo auto menee ohi
Tuolta tulee taas auto
Kokonainen autojono
Missä välissä minun kuuluu mennä tien yli
Tuolta tuli pyörä
En huomannut
Mitä jos jään ensi kerralla alle
Mitä kello on
En hahmota aikaa
Opettaja suuttuu
En uskalla mennä tien yli kun tulee autoja
Mitä kello on
Myöhästyn
Tuolta tulee muita lapsia
Ne puhuu minulle
En saa selvää kun kaikki huutaa ja puhuu nopeasti
Mitä ne tarkoittaa
Mitä ne haluaa minusta
Hui taas tuli pyörä
Jne.Nepsylapselle lyhytkin koulumatka voi olla kuormittava. Sitten se kuormitus jatkuu siellä koulussa, lapsi pinnistelee joka päivä päivän läpi. Ne on sit asioita jotka alkaa näkymään jossain kohtaa jo kotona illalla (murehtii seuraavaa päivää) tai aamulla (ei haluaisi mennä kouluun)
Tärkeää olisi ymmärtää lapsen haasteet ja tukea niissä. Ja ymmärtää ne nepsyyden kautta, ei verrata samanikäiseen, neuropsykiatrisesti tyypillisesti kehittyneeseen lapseen.
Tämä, todellakin! Meiltä on kouluun kilometri ja tyttö on käynyt samaa koulua ikänsä (10v) mutta silti minun pitää aamulla huolehtia että pukee ja ottaa lääkkeet sekä saattaa koulun portille, jossa avustaja ottaa hänet vastaan. ON kokeiltu yksin kulkemista, ei toiminut yhtään vaan "jäätyi" matkalle.
Älä ota pahalla. Mietin tässä, että miten mahtaa mennä lapsesi tulevaisuus? Mikä on sopiva ikä mielestäsi oikeasti päästää irti ja katsoa miten lapsi toimii itse? Vai onko tulevaisuus asumispalveluyksikkö tms?
“Mikä on sopiva ikä”
No se riippuu lapsesta. Toinen pystyy siihen 7-vuotiaana, toinen 10, kolmas 15. Joku ei pysty koskaan. Nämä lapset kuitenkin kehittyvät koko ajan, vaikka ei kehitykkään sen “yleisen käyrän” tahdissa. Esim. oma asperger ei osaa sitä vielä nyt 9-vuotiaana. Kun kuntoutus etenee ja lapsen kehitys etenee, hän oletettavasti pystyy siihen jonain päivänä. Mutta hän ei opi sitä niin että lykkään hänet sinne matkalle väkisin ja jätän heitteille.
“Onko tulevaisuus asumispalveluyksikkö”
Kyllä, osalla on. Esim. autistinen lapsi voi tarvita enemmän tai vähemmän tukea arkeensa koko loppuelämän. Vaikka se vamma ei näykään päällepäin. Osalla käy jonkinlainen kotihoito, osa jää lapsuudenkotiin, osa on jonkinlaisessa asumispalveluyksikössä tai ihan laitoshoidossa. Kiva kun kysyt, koska selvästi puhut asioista mistä et nyt mitään ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ammattilaisetkin olleet lasten psykaa myöten ratkomassa vastaavaa asiaa nyt 2 vuotta eikä nekään ole osanneet auttaa. Täällä nyt todennäköisesti juuri kukaan ei ymmärrä edes mistä puhut. “Laita se itse menemään kouluun” toimii normilapselle, nepsylapsen kanssa totaalieri jutut.
Sen verran olen lapsestani ymmärtänyt että koulupelko ja kielteisyys liittyy sinne kouluun ja ne pitäisi jotenkin saada ratkaistua. Kun on ollut kausia että lapsi on tuntenut olonsa turvalliseksi koulussa, niin kouluunmenovaikeuksia ei ole ollut. On jopa kulkenut sinne silloin itsenäisesti.
Onko teillä jo virallinen diagnoosi? Sen saaminen on tärkeää, vaikka toisin nykyään väitetään. Se on tärkeää koska se on avain sille että oikeasti saat vaadittua sitä tukea lapsellesi sinne kouluun ja myös teille kotiin (esim nepsyvalmennus, joka on teille oikea apu eikä mikään tavisperheiden perhetyö) ja että se on oikeanlaista ja riittävää.
Itse jouduin jäämään moneksi vuodeksi ensin osittaiselle työajalle ja sen jälkeen kokonaan työelämästä pois, kun taistelin lastani aamuisin sinne kouluun ja päivisin juoksin palavereissa, tutkimuksissa ja terapioissa saadakseni hänelle apua.
Meillä se nepsyvalmennus Aspergerille oli ihan turha. Odotettiin sitä puolitoista vuotta. Lapsen suurin ongelma kotona olivat jumittumiset ja valmentaja sanoi, että ei hän nyt oikein osaa auttaa. Mutta kiva olisi myöhemmin kuulla miten menee. Joo kiitti ja hei.
Kouluun meneminen oli alakoulun lopussa ja yläkoulussa ihan h*lvettiä välillä. Muutenkin sain jatkuvasti valvoa, että tekee tehtävät. Sinänsä fiksu poika ja keskiarvo oli kuitenkin yli seiskan, motivaatio vain oli nolla. Nyt opiskelee kuljetusalaa, josta on todella innostunut. Ei mitään ongelmaa herätä kahden jälkeen yöllä työharjoitteluun.
Nepsyjä on joka lähtöön, mutta Aspergerin kohdalla sanoisin omasta kokemuksestani, että tärkeintä on löytää se lapsen ominaislaatu, se mistä on intohimoisen kiinnostunut. Kun lapsi saa pitää sinulle tuntien esitelmiä vaikka sienistä, olet saanut yhteyden lapseen, vaikka se normimaailmassa tuntuu käsittämättömältä. Voisi sanoa, että lapsi tarjoaa (tyrkyttää) sinulle keinoa saada häneen yhteys, mutta liian usein me aikuiset vain pitäydymme siinä, millaisia pojat/tytöt tässä iässä ovat ja mistä kiinnostuneita ja tuputetaan näitä asioita ja sitten parutaan kun emme saa yhteyttä lapseen. Joskus kannattaa vain kuunnella.
Kaiken kaikkiaan en ymmärrä miten olemme päässeet tähän pisteeseen asti että lapsi on täysi-ikäinen, eikä erityisyyttä juuri huomaakaan. Ihmeitäkin tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, että vielä vuonna -21 Suomessa on niin paljon ihmisiä, joiden asenne on, että menkööt lapsi itse kouluun, oppiipa käyttäytymään. Sanoisitteko samoin sokeasta lapsesta? Menkööt itse, saa luvan pärjätä. Onkohan oikeasti edes sokea, oppiipa näkemään. Neliraajahalvaantunutkin saisi kyllä itse mönkiä kouluun kuin mato?
Miten se muuten oppii selviytymään itse elämässä? Koulusta myöhästyminen ei ole vaarallista. Jos lapsi ei selviä kouluun itse, niin millainen on hänen tulevaisuus selvitä muutenkaan?
Lapselle kannattaa laittaa sellaisia tehtäviä ja haasteita, joista voi selvitä pienellä ponnistelulla. Se, mitä kukin lapsi missäkin iässä osaa, vaihtelee. Joku tekee jotain sujuvasti 6-vuotiaana, toinen 9-vuotiaana. On yksinkertaisesti typerää ja vahingollista vaatia sellaista, mihin ei ole rahkeita. Ihmettelen ylipäänsä tätä asennetta, että jotain pitää osata jossakin iässä. Entä jos ei osaa? Mitä sitten tehdään? Viedäänkö saunan taakse lopetettavaksi? Kas kun kaikenlaisia terapioita ym. on, mutta ne eivät auta simsalabim. Ei esim. autismin kirjolla olevasta tule ns. normaalia, vaikka se kävisi sata terapiaa. Asiat voivat helpottua, mutta eivät ihmiset ole mitään muovailuvahaa. On ihan turha kiukutella ja polkea jalkaa, että kyllä tuossa iässä pitää, kun ei se auta. Ylläri pylläri on aikuisia ihmisiä, jotka eivät "selviä", tarvitsevat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nepsy, adhd, autismi, asperger...mitä näitä muodikkaita diagnooseja ja kasvatuskulttuurin, -ympäristön ja medikalisaation hedelmiä nyt onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, että vielä vuonna -21 Suomessa on niin paljon ihmisiä, joiden asenne on, että menkööt lapsi itse kouluun, oppiipa käyttäytymään. Sanoisitteko samoin sokeasta lapsesta? Menkööt itse, saa luvan pärjätä. Onkohan oikeasti edes sokea, oppiipa näkemään. Neliraajahalvaantunutkin saisi kyllä itse mönkiä kouluun kuin mato?
Miten se muuten oppii selviytymään itse elämässä? Koulusta myöhästyminen ei ole vaarallista. Jos lapsi ei selviä kouluun itse, niin millainen on hänen tulevaisuus selvitä muutenkaan?
Lapselle kannattaa laittaa sellaisia tehtäviä ja haasteita, joista voi selvitä pienellä ponnistelulla. Se, mitä kukin lapsi missäkin iässä osaa, vaihtelee. Joku tekee jotain sujuvasti 6-vuotiaana, toinen 9-vuotiaana. On yksinkertaisesti typerää ja vahingollista vaatia sellaista, mihin ei ole rahkeita. Ihmettelen ylipäänsä tätä asennetta, että jotain pitää osata jossakin iässä. Entä jos ei osaa? Mitä sitten tehdään? Viedäänkö saunan taakse lopetettavaksi? Kas kun kaikenlaisia terapioita ym. on, mutta ne eivät auta simsalabim. Ei esim. autismin kirjolla olevasta tule ns. normaalia, vaikka se kävisi sata terapiaa. Asiat voivat helpottua, mutta eivät ihmiset ole mitään muovailuvahaa. On ihan turha kiukutella ja polkea jalkaa, että kyllä tuossa iässä pitää, kun ei se auta. Ylläri pylläri on aikuisia ihmisiä, jotka eivät "selviä", tarvitsevat apua.
Ei viedä saunan taakse, vaan nykyään yhä useammin huostaanotetaan. Lastensuojelulaitosten lapsista 70% on diagnoosi-lapsia, suuri osa nepsyjä. Muistakaa tämä jos joudutte lastensuojelun kanssa tekemisiin.
Alue: Aihe vapaa
No eihän vakavasti vammaiset selviäkään itse, vaan tarvitsevat aikuistuttuaan vanhempiensa, puolisonsa ja/tai yhteiskunnan apua. Ei se sokeakaan ala nähdä tai halvaantunut ala kävellä vaikka sitä kuinka painostaisi ja syyllistäisi.
Itselläni on synnynnäinen vamma oikeassa kädessäni. Hermoja poikki. Käsi on siis käytännössä osittain halvaantunut ja huomattavasti lyhyempi ja voimattomampi kuin toinen käsi. Ja kyllä, olen monilta idiooteilta saanut kuulla elämäni aikana, että kyllä sen käden saa nostettua ylös kuin oikein kunnolla HALUAA! Eli ongelma onkin siinä, etten oikeasti halua nostaa kättäni ylös? Halvaus lähtee pois kunhan vain haluan niin todella? Varmaan se käsi myös kasvaa normaalinpituiseksi tahdonvoimalla?