Lue keskustelun säännöt.
Olenko outo äiti kun en pelkää lapseni puolesta?
27.10.2021 |
Tuntuu, että täällä varsinkin usein näkee tekstejä joista voisi ymmärtää jatkuvan huolen kuuluvan äitiyteen, mutta itse en ole oikein koskaan huolissani lapsestani.
En siis tunnista äitiyden jatkuvaa huolta, vaikka sen pitäisi ilmeisesti kuulua äitiyteen?
Vai onko muitakin joita ei pelota tai huoleta lapsensa puolesta?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Aika luonnotonta että ei ole mistään huolissaan, kyllä mä ainakin jarrutan monesti lapsia heidän tekemisissä.
Rajat on eri asia. Ja tottakai lapsia pitää vahtia ja varoittaa. Silti aina joskus sattuu jotain. Elämässä sattuu jotain ennemmin tai myöhemmin. Jää auton alle, joutuu kiusatuksi, alkaa käyttämään huumeita, tulee vahinkolapsia, avioero, sairaus, mielenterveysongelmia.
Ja me elämme vielä rauhanaikana ehkä maailman parhaassa maassa.
Sitä asiaa kannattaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kasvattaminen on maailman vaikein asia. Miten kasvattaa terveitsetuntoisia rehellisiä itseään ja toisia kunnioittavia yksilöitä?
Tähän lisäksi vielä, että jokainen lapsi on erilainen. Mikä toimii toisella, ei toimi toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika luonnotonta että ei ole mistään huolissaan, kyllä mä ainakin jarrutan monesti lapsia heidän tekemisissä.
Rajat on eri asia. Ja tottakai lapsia pitää vahtia ja varoittaa. Silti aina joskus sattuu jotain. Elämässä sattuu jotain ennemmin tai myöhemmin. Jää auton alle, joutuu kiusatuksi, alkaa käyttämään huumeita, tulee vahinkolapsia, avioero, sairaus, mielenterveysongelmia.
Ja me elämme vielä rauhanaikana ehkä maailman parhaassa maassa.
Sitä asiaa kannattaa miettiä.
Miksi rajat ovat eri asia? Eikö rajat ja lait ole juurikin sitä että ollaan huolissaan tilanteista joihin ihmisiä ajaantuu, eikö niitä tilanteita yritetä ennaltaehkäistä?
Pelkääminen on enemmän alempien sosiaaliluokkien juttu. Toimintakykyiset ja kasvatustyönsä hoitavat vanhemmat kyllä saavat lastensa päähän taottua sen verran järkeä, ettei tarvitse heidän puolestaan koko ajan pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika luonnotonta että ei ole mistään huolissaan, kyllä mä ainakin jarrutan monesti lapsia heidän tekemisissä.
Minkä tyyppisissä tekemisissä?
Sellaista mikä on lapselle haitallista, kyl meillä noudatetaan ihan ikärajoja pelejen ja päihteiden suhteen, noudatetaan lakia, mopolla ja autolla ei ajeta ilman korttia muualla kuin omalla pellolla, vaikka osaakin hyvin... Ei saa varastella vaikka kaverit niin tekis, oon neuvonut että ei lähde edes mukaan kauppaan jos tietää että toiset ritsaa... Pidetään kotiintuloajat ja soitetaan perään jos on myöhässä.. oon nähnyt paljon näitä vanhempia joita ei mikään huoleta, ei niistä lapsista pidetä myöskään huolta.
Meillä on varmaan aivan ylikiltit lapset, koska mikään noista ei vaikuta kauhean todennäköiseltä.
Se kyllä huolettaisi, jos oma lapseni ajelisi moottoriajoneuvolla pellolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika luonnotonta että ei ole mistään huolissaan, kyllä mä ainakin jarrutan monesti lapsia heidän tekemisissä.
Rajat on eri asia. Ja tottakai lapsia pitää vahtia ja varoittaa. Silti aina joskus sattuu jotain. Elämässä sattuu jotain ennemmin tai myöhemmin. Jää auton alle, joutuu kiusatuksi, alkaa käyttämään huumeita, tulee vahinkolapsia, avioero, sairaus, mielenterveysongelmia.
Ja me elämme vielä rauhanaikana ehkä maailman parhaassa maassa.
Sitä asiaa kannattaa miettiä.
Miksi rajat ovat eri asia? Eikö rajat ja lait ole juurikin sitä että ollaan huolissaan tilanteista joihin ihmisiä ajaantuu, eikö niitä tilanteita yritetä ennaltaehkäistä?
Lapselle pitää asettaa rajat. Jos jatkuvasti on huolissaan lapsesta, se vie itseltä voimia. Pitää keskittyä elämään tässä hetkessä ja nyt.
Minulla oli sairas lapsi, kun hän oli pieni. Ehkä tämä asia on opettanut minulle, että en jää murehtimaan. Jotta pysyisi toimintakykyisenä pitää optimoida tätä elämää tässä ja nyt.
Ehkä se, että murehtiminen ei auta. Pitää tehdä jotain konkreettista. Miten ehkäistä ongelmia mahdollisimman tehokkaasti? Se ei ole voivottelu.
Itse kärsin jatkuvasta pelosta, joten en osaa samaistua. Vauvaakin olen neuroottisesti vahdannut nukkuessaan, että hengittäähän se vielä (no en sentään yöllä sen aikaa kun itsekin nukun). Asiaan voi vaikuttaa se, että olen menettänyt sisaruksen kun olin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en pelkää kovin paljon. Johtuu siitä, että lapsi on ollut pienenä sairas ja hänelle on tehty monta leikkausta. Kaiken kokemamme jälkeen, en pelkää hänen puolestaan tavallisia asioita. Ehkä ajattelen niin, että hänet olisi otettu pois minulta, jos olisi tarkoitettu niin.
Miten niin tarkoitettu? Uskotko todella että jossain on joku yliluonnollinen julmuri-diktaattori joka päättää keneltä kuolee lapsi ja keneltä ei?
Vierailija kirjoitti:
Pelkääminen on enemmän alempien sosiaaliluokkien juttu. Toimintakykyiset ja kasvatustyönsä hoitavat vanhemmat kyllä saavat lastensa päähän taottua sen verran järkeä, ettei tarvitse heidän puolestaan koko ajan pelätä.
Siltikin ns. hyvien perheiden lapsilla lähtee jotain vikaan aina välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelko ja huoli on syyseuraussuhde siihen että ihminen toimii jollain tavalla. Esim korona on ollut iso huolenaihe ja tästä on seurannut kaikenlaisia rajoitteita ja rokotteita. Ei todellakaan ole mikään alemman luokan asia, päinvastoin he eivät ehkä näe kokonaisuuksia kun eivät ole ikinä joutuneet niitä ajattelemaan, kun katse pysyy omassa navassa...
Vierailija kirjoitti:
Itse kärsin jatkuvasta pelosta, joten en osaa samaistua. Vauvaakin olen neuroottisesti vahdannut nukkuessaan, että hengittäähän se vielä (no en sentään yöllä sen aikaa kun itsekin nukun). Asiaan voi vaikuttaa se, että olen menettänyt sisaruksen kun olin lapsi.
Joskus tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pelkääminen vie energiaa, jonka voisit käyttää vauvan hyväksi.
Lapseni oli sydänleikkauksessa. Sellaisina hetkinä ei voi oikeastaan vaikuttaa mihinkään. Sitä vain ajattelee, että lapsi on leikkaussalissa, jossa lääkärit ja hoitajat tekevät parhaansa. Aina voi sattua jotain. Pieni virhe.
Noita virheitä voi elämässä sattua. Sille ei voi mitään. Pitää vain hyväksyä, mitä elämä antaa ja koittaa tehdä parhaansa.
Senkin ajan kun olet huolissasi, voit leikkiä lapsen kanssa.
Huolestuminen on oikeastaan aika passiivista. Siinä ei tee mitään muuta kuin on huolestunut. Ehkä se helpottaa omaa syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelko ja huoli on syyseuraussuhde siihen että ihminen toimii jollain tavalla. Esim korona on ollut iso huolenaihe ja tästä on seurannut kaikenlaisia rajoitteita ja rokotteita. Ei todellakaan ole mikään alemman luokan asia, päinvastoin he eivät ehkä näe kokonaisuuksia kun eivät ole ikinä joutuneet niitä ajattelemaan, kun katse pysyy omassa navassa...
Ja tässäkin on ollut huoli omasta asemasta. Oman elintason laskusta, ja kaikesta mikä liittyy oman itseensä ja lähipiiriin.
Jos korona olisi riehunut pelkästään Aasiassa, tuskin sille olisi korvia lopsautettu.
Tästä päättelenkin, että huolissaan olo itsekästä. Se on tarkoitettu vain hyvittelemään omaa syyllisyyttä.
Riippuu myös lapsen sukupuolesta. Pojat ottavat enemmän riskejä ja kuolevat helpommin tapaturmaisesti. Kannattaa tehdä useampi lapsi niin huoli lapsen kuolemasta voi vähän helpottaa, jos yksi kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mies vainoaa tytärtäsi ja uhkailee, voit olla varma, että nyt pelkäät.
En mäkään mutta ei ole ollut aihetta. Muutama hullu hihhuli häiritsemässä ei paljon hetkauta. Kattelen vaan että v...un pässit ja siinä kaikki. Paitsi jonkin verran olen ihmetellyt kuinka avoimesti ja helposti tässä yhteiskunnassa voi toteuttaa toisen fyysistä terveyttä haittaavaa rikollista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet onnekas, sinulle ei varmaan ole koskaan sattunut läheisen menetystä. Omalle kohdalleni on ja olen aina huolissani lapsistani, jos sovitusti eivät tule kotiin tai heistä ei kuulu mitään vaikka olisi pitänyt. Muuten en ole.
Siis toki tuollaisissa tilanteissa huolestun hetkellisesti, mutta tarkoitin sellaista yleishuolta joka monilla on (pärjääkö lapsi maailmassa, mitä jos jotain tapahtuu vaikka kaikki on hyvin nyt jne).
Moni sanoo, että tuo yleishuoli tulee heti kun lapsi syntyy ja vainoaa loppuelämän.
Ap
Minulle ei ole jäänyt käsitystä siitä, että huoli olisi jatkuvaa. Tällä palstalla on useita äitejä, jotka omalta osaltaan tuovat huolta lapsestaan esiin. Meidän perheessä on tapahtunut menetyksistä suurin, emme kuitenkaan pelkää muiden lasten kohdalla menetystä.
Me luotamme omaan vanhemmuuteen ja lapsilla on hyvä itsetunto. Yhden lapsen kohdalla on myös ollut koulukiusaamista, siitä selvittiin järeillä otteilla. Lapsi toki itse vielä välillä pelkää, on tiettyjä tilanteita, joista yhdessä keskustelemme ja vahvistamme lasta.
Vanhemmuus tarkoittaa vastuuta lapsesta, lapsi ei pärjää ilman huolenpitoa. Voisiko kyse kuitenkin olla tästä?
Sinussa ei ole mitään outoa. Outoa on heissä, jotka pelkäävät lapsensa puolesta. Ei ole ihan tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän niitä lapsia silloin tee, jos huolettaa miten rapistuvalla maapallolla pystyy elämään.
Jos alkaisi huolestumaan, ei täällä ehtisi tehdä muuta.
Niin, kuka ehtiikään? Matalampiälyiset eläimet jatkavat toimiaan kuten ennenkin, kun eivät koko asiasta ole kuulleet eivätkä siitä mitään ymmärtäisikään.
Juuri päinvastoin. Älykkäämmät tajuavat, ettei pelko auta mitään. Toiminta auttaa, jos joku. Älykkäämpi voi myös päättää olla kiinnittämättä huomiota pelkoihinsa, koska ne lähinnä haittaavat elämää.
Vierailija kirjoitti:
Sinun lapsena olisi varmaan helpompaa kuin sellaisen jonka perässä roikutaan lapsena, teininä ja vielä aikuisiällä. Nimim.kokemusta on.
No eipä se elämä sen paremmin välttämättä mene silloinkaan...
Hyvä ketju. Kiitti.