Jos olisi aikakoneeseen vain yksi yhdensuunnan lippu, niin lähtisitkö menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
Miten kauas? Perustelut? Kavereita tai perhettä ei voisi ottaa mukaan.
Kommentit (24)
Menneisyyteen muutama vuosi, ja sitten sijoittaisin sopiviin pörssiosakkeisiin ja olisin kohta miljardööri.
Tulevaisuuteen.
Kiinnostaa aivan valtavasti miten maailma tulee muuttumaan tulevina vuosikymmninä.
Miten digitaalisuus kehittyy ja lääketiede ja onko se robotiikka todellakin tulevaisuudessa niin suurta kuin on ennustettu.
Lisäksi kiinnostaa, miten pitkälle päästää avaruuden "valloittamisessa", ja mitä sieltä löytyy ja tuleeko turistimatkoista muille planeetoille totta.
Kikkailija kirjoitti:
Menisin pari viikkoa taakse päin ja tekisin voittavan lottorivin. Mikään ei muuttuisi, mutta tilillä olisi miljoonia. Tämä tuskin tosin oli aloituksen idea.
Kun aikamatkustus keksitään niin kaikki tekevät näin, eli silloin 10 miljoonalla saa kahvikupin
Joskus 70-80-luvulla ainakin omassa elämänpiirissä ( perusduunariperheen lapsena keskikokoisessa kaupungissa) usko tulevaisuuteen oli vahva ja tavallaan ihmisten perusoletus, että asiat tulevat kehittymään aina vain parempaan suuntaan ja tuohon pääsi mukaan kunhan ei nyt täysin sössinyt elämäänsä.
Ehkä jonnekin tonne aikuiseksi.
Menneisyyteen ehdottomasti. Menisin muuten 90-luvulle, mutta tämä aika tulisi liian pian takaisin, joten sanotaan että 70-luvun alkuun, jolloin kuolisin ajoissa. Ai mutta perhettä ei saanut mukaan? Ehkäpä sitten menisin 2000-luvulle aikaan, kun lapset oli pieniä. Tekisin ehkä toisenlaisia valintoja, jos tietäisin mihin tämä maailma menee.
Menneisyyteen, koska tiedän millaista aikaa se on. Tulevaisuus näyttää koko ajan yhä huonommalta, joten sinne en haluaisi matkustaa edes näin sekunti kerrallaan...
Voisin mennä vaikka 70-80-luvun taitteeseen, tosin valitettavasti näin miltei 47-vuotiaana eläkkeelle pääsisi vasta 90-luvun lama keskellä, joten ehkä pitäisikin mennä vielä 70-luvun puolelle, niin pääsisi eläkkeelle vaikka vuonna 1990.
Juu menneisyyteen.
Tulevaisuudesta ei voi tietää. Nyt näyttää siltä, ettei tulevaisuus tule kovin valoisa olemaan keskipitkällä aikavälillä. Olisi ikävää valita aikakausi väärin ja päätyä keskelle maailmansotaa tms.
Menisin 70-luvulle, Kekkosen aikaan. Silloin kaikki oli vielä hyvin. Ottaisin ison asuntolainan, koska silloin se oli todella kannattavaa ja ostaisin asunnon Helsingistä sellaiselta alueelta, missä sen arvo on noussut moninkertaiseksi.
Tulevaisuuteen 3031 vuoteen menisin, koska silloin suojaikäraja on laskettu 14v.
Jos voisin ottaa mukaani kaiken sen tiedon, mitä minulla nyt on, ja tehdä elämässäni erilaisia valintoja kuin ensimmäisellä kerralla tein, valitsisin menneisyyden. Muussa tapauksessa kieltäytyisin kunniasta kokonaan.
Uudestaan en haluaisi elää samaa menneisyyttä, minkä kerran jo elin. Tulevaisuuteeni taas haluan olla itse vaikuttamassa, joten en mielelläni hyppäisi mitään ajanjaksoa yli.
Tulevaisuus voi olla jo aika hourula kun opittua kieltä voi käyttää kun jokin on sitten tavattoman loukkaavaa ja miten lapsia puhutellaan kun sukupuoliakaan ei ole enään
Menisin kymmenen vuotta taaksepäin, sietäisin sen, että olen nähnyt leffat ja kuullut biisit seuraavat 10 vuotta kun ehtisin sijoitella kryptoihin paremmin kuin nyt. Ei olisi mitään ongelmaa tehdä parilla tonnilla pari sataa miltsiä sukanvarteen. Oikeastaan jo vuosikin taakse riittäisi samaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos voisin ottaa mukaani kaiken sen tiedon, mitä minulla nyt on, ja tehdä elämässäni erilaisia valintoja kuin ensimmäisellä kerralla tein, valitsisin menneisyyden. Muussa tapauksessa kieltäytyisin kunniasta kokonaan.
Uudestaan en haluaisi elää samaa menneisyyttä, minkä kerran jo elin. Tulevaisuuteeni taas haluan olla itse vaikuttamassa, joten en mielelläni hyppäisi mitään ajanjaksoa yli.
Tuo ensimmäinen kappale. Menisin menneisyyteen jos saisin olla nuori itseni mutta samalla tiedolla ja elämänkokemuksella kuin nyt. Tosin silloin en olisi saanut rakkaita lapsiani, koska olisin valinnut toisen miehen lasteni isäksi, ja saanut jotkut muut lapset.
Tulevaisuuteen hyppäisin mielenkiinnosta, miten ihmiskunta on ratkaissut tämän päivän ongelmat, toteutuivatko pahimmat kauhukuvat vai sopeuduimmeko ja kehityimmekö.
80 luvun hyviin vuosiin ja sitten kultaiselle 90 -luvulle. Olisi kyllä paineet estää 2000-luvun alun tapahtumat.
Kauas menneisyyteen ehkä. Esim joku rautakausi tai vaikka 1700-luku tai jotain siltä väliltä. Tiedän, että siellä olis kamalaa ja vaikeaa, mutta olen utelias 🙃
Vierailija kirjoitti:
Kikkailija kirjoitti:
Menisin pari viikkoa taakse päin ja tekisin voittavan lottorivin. Mikään ei muuttuisi, mutta tilillä olisi miljoonia. Tämä tuskin tosin oli aloituksen idea.
Kun aikamatkustus keksitään niin kaikki tekevät näin, eli silloin 10 miljoonalla saa kahvikupin
Eipäs, vaan sillä oikealla rivillä saa kaksi senttiä. Jakajia kun riittää.
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuteen.
Kiinnostaa aivan valtavasti miten maailma tulee muuttumaan tulevina vuosikymmninä.
Miten digitaalisuus kehittyy ja lääketiede ja onko se robotiikka todellakin tulevaisuudessa niin suurta kuin on ennustettu.
Lisäksi kiinnostaa, miten pitkälle päästää avaruuden "valloittamisessa", ja mitä sieltä löytyy ja tuleeko turistimatkoista muille planeetoille totta.
Totuus: eläisit totalitarismi-valvontayhteiskunnassa sosiaalisine pisteineen. Aikamatkailijana todennäköisesti herättäisit huomion ja joutuisit koulutusleirille. Hienosti valittu! Mutta näitpä bing bing jihuu videopelejä ja välkkyviä valoja
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuteen.
Kiinnostaa aivan valtavasti miten maailma tulee muuttumaan tulevina vuosikymmninä.
Miten digitaalisuus kehittyy ja lääketiede ja onko se robotiikka todellakin tulevaisuudessa niin suurta kuin on ennustettu.
Lisäksi kiinnostaa, miten pitkälle päästää avaruuden "valloittamisessa", ja mitä sieltä löytyy ja tuleeko turistimatkoista muille planeetoille totta.
Sinun voisi olla huomattavasti vaikempi pärjätä tulevaisuudessa, sillä sinä et voisi tietää mihin suuntaan maailman kehittynyt ja moni teknologinen keksintö voisi olla täysin vieras. Sinähän voisit joutua johonkin takapajuiseen diktatuuriin, jossa palvottaisiin "rakastettua johtajaa" tai maapallon ilmasto olisi muuttunut niin sietämättömäksi että ihmiset olisi muuttaneet maan alle.
Menneisyydessä sinulla olisi etuna tietoa monista tulevista tapahtumista. Tosin sinun matkasi menneisyyteen tulisi väistämättä muuttamaan tuleviakin tapahtumia aivan kuten kaaosteorian perhosefekti olettaa. https://areena.yle.fi/audio/1-50266142
Sinä voisit tahtomattasi viedä maailmanhistoriaa parempaan tai pahempaan suuntaan.
Menisin pari viikkoa taakse päin ja tekisin voittavan lottorivin. Mikään ei muuttuisi, mutta tilillä olisi miljoonia. Tämä tuskin tosin oli aloituksen idea.