Sinä jolla on ollut suuri suru, miten olisit toivonut toisten suhtautuvan

Olen psykologina kuunnellut surevia ihmisiä. Osalla suru on niin suuri ja lohduton, etteivät he ole tyytyväisiä mihinkään ihmisten reaktioihin. Loukkaantuvat, jos joku on sanonut otan osaa, loukkaantuvat, jos ei huomioida, loukkaantuvat, jos huomioidaan liikaa. Aina eivät osaa itsekään sanoa miten olisi toisten pitänyt toimia.

Suuri suru on sanaton.

Alkuun halusin olla rauhassa ja yksin. Töihin palatessa työkaverit osasivat olla lähellä mutta antoivat tilaa. Silloin jo jaksoin olla seurassa. Ihmiset reagoivat niin eritavoin että vaikeaa sanoa mikä kullekin on se sopivin. Tarvitaan tuntosarvia ja sensitiivisyyttä huomata surevan tarpeet. Ja sittenkään ei välttämättä kelpaa.

Toivon, ettei kukaan olisi hylännyt. Joillekin lapsen kuolema on niin vaikea asia, että kadulla kohdatessa meni toiselle puolelle, ettei tarvitse edes moikata tai jos yhteisten tuttujen luona oli "pakko" nähdä niin leikki, etten ole olemassa. Se suretti.

Ihan perusosanotto riittää. Ja aina voi kysyä toiselta suoraan, miten haluaa toisen kohtaavan (haluaako puhua vai olla puhumatta, jaksaako nähdä ja tehdä asioita niin kuin ennen). Musta on ollut hyvä kun joku on sanonut suoraan, ettei osaa sanoa mitään. Hälle sanoinkin, ettei tähän sanoja ookaan.

Se, mitä toivoisin, ettei tehtäisi niin olisi toisen surun "ratkaiseminen". On vaikeaa kun toinen on surullinen  ja ihmiset helposti haluavat keventää oloa tai "ratkaista" toisen surua. Eli älä sano, että "voithan sä saada lisää lapsia" tai "onhan sulla hyviä asioita elämässä, kuten terveys" jne.  Ei näillä suru katoa, parempi vaan olla hiljaa ja hyväksyä, että raskas, surullinen asia on tapahtunut ja sille ei mitään voi.

Ihmiset toimii minusta parhaiten silloin kun jatkavat sitä omaa normaalia elämäänsä. En erityisesti jaksanut puhua menetyksestä ja välillä tuntui ihan hyvältä puhua ihan jostain muusta ja jättää suru edes hetkeksi taka-alalle. Toisaalta myös tuntui pahalta ne ihmiset jotka selvästi kartteli kun ei selvästikään tienneet miten pitäisi suhtautua.