Miksi nuo pubikonsertit alkavat niin myöhään?
Esiintyjät vasta 22 tai pahimmillaan 23. Höh, mulla jää menemättä, kun halua mennä jo 23 nukkumaan. En jaksa valvoa, nytkin tekisi mieli mennä, mutta kun aloitetaan vasta n. 23. Kaiken lisäksi noin, eli ei välttämättä edes silloin.
Kommentit (6)
Siksi että sitä alkoholia keretään myydä enemmän, se alkoholin myyntihän sen kuppilan pitää pystyssä.
Tästä johtuu sekin, että ihmisille sanotaan että keikka alkaa klo 22 ja alkaakin vasta 23 jälkeen, eikä se aina ole kiinni esiintyjästä (toisin kuin luullaan).
Johtuu alkoholipolitiikastamme ja siis sen myötäisestä hintatasosta. Siellä baarissa ole kukaan ennen puoltayötä, kotona otetaan pohjia. Siis turhaa laittaa esiintyjääkään 'aikaiselle' ajalle, kun ei raaskita tulla vielä klo 21 mitään katsomaan/kuuntelemaan.
Se kun on niin, että mainonta ja halpa viina tekee kaikista alkoholisteja. Pitäis nää baaritkin kieltää.
Minä kävin muinaisella 90-luvulla Tavastian keikoilla, ja niiden alkamisaika venyi pikkuhiljaa klo 24:een. Viimeinen bussi kotiin lähti muistaakseni vähän yhden jälkeen ja usein keikka oli silloin vielä kesken. Lakkasin lopulta käymästä, kun en enää viitsinyt maksaa konsertista, jota en kuule kokonaan. Viinarahoja minulta ei ole kukaan saanut, kun en sitä myrkkyä juo.
Nr.4: logiikka on vähän outo. Kyllä kai sinne paikalle tultaisiin aikaisemmin, jos keikka alkaisi esim. klo 22. Tuskin on raaskimiseta kyse. Jos on pakko ottaa pohjia, ne voi ottaa jo vaikka klo 18. Itse en tykännyt liikkua myöhään (varsinkaan talvipimeällä), joten menin noille keikoille jo klo 21 aikoihin. Siinä sitten istuskelin yksin kolmisen tuntia...
No itsestä ainakin näyttää siltä, että se porukka alkaakin valua sinne paikalle vasta sitten kun esiintyjät tulevat. Ei siellä juuri ketään ole ollut, jos on klo 20 menty odottelemaan. Eli ei tuo alkoholin myynti siitä ainakaan lisäännyt, vaan porukka ehtii paremminkin ottaa enemmän pohjia kotonaan. Se aiheuttaa myös sen, että me, jotka menemme kuuntelemaan esiintyjää ja kuitenkin muutaman ottaisimme, emme mene ollenkaan. Kun ei sekään innosta, että porukka tulee paikalle jo valmiiksi kännissä. Ap. Nyt olisi hyvä esiintyjä, puolituttu, ei tosin mikään kuuluisa (vielä), ja olisi haluttu mennä katsomaan. Ei jaksa, liian myöhään.
No, kun se baariin lähtö-aika kun on vaan venynyt myöhäisemmäksi koko ajan, kun se on halvempaa juoda kotona. Sit baarissa riittää se 1-2 sidua/bisseä. Eli mitn vastaaja 5 pitää vastaaja 4:sen logiikkaa outona, jos kerran itsekin istuu kolme tuntia yksin baarissa :D
Samaa mieltä. Turhan myöhään varsinkin viikolla.