Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi aamupäivät lapsen kanssa on kauheita?

Vierailija
23.10.2021 |

Kolmevuotiaani aamupäivät on joka päivä yhtä itkua ja kiukkua. Ja aamut myös. Hän nukkuu yöt ihan hyvin ja saa herätä siihen aikaan kun herää eli ei kiskota kesken unien aamulla ylös. Aamupalaa ei oikein koskaan ole suostunut syömään, ei vaikka se olisi mitä, kokeiltu on kaikki mitä keksitään, jopa pulla. Mikään ei mene. Ei heti herättyä mutta ei tunninkaan päästä.

Aamut ja aamupäivät menee kiukutellessa ja itkiessä, mihinkään ei pysty keskittymään minuuttia kauempaa, riehuu väsyneenä ja itkee kun se kielletään, ulkona itkee että ei jaksa kävellä ja haluaa kotiin. Puolen päivän jälkeen muuttuu ihan erilaiseksi, keskittyy hyvin, on iloinen ja rauhallinen, ulkona jaksaa vaikka mitä.

Lounastakaan ei saa alas ennen puolta päivää. Ongelma on että olen itse puoleen päivään mennessä jo ihan hermoraunio ja myös se että oikein mitään ei pysty tekemään ennen klo 13 koska mikään ei onnistu. Lounas on tarjottava vasta klo 12 jälkeen jotta lapsi syö sitä ja tämä käytännössä sanelee kaikki meidän menemiset, yhtään mitään ei kannata edes yrittää ennen klo 13. Arvaatte varmaan että päiväkotipäivät on katastrofeja. Mutta tämä on ollut tällaista melkein alusta saakka.

Oisko neuvoja miten saada aamupäivät paremmiksi?

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Herätkää vasta klo 12.

Vierailija
2/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aamupala mukaan autoon ja ajelkaa johonkin. Toimii meillä erittäin huonon syöjän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aamupala mukaan autoon ja ajelkaa johonkin. Toimii meillä erittäin huonon syöjän kanssa.

Ei lapsi syö aamupalaa niinkään, aitomatka vain on niin rasittavaa kiukkua että meidän aikuisten pää ei enää kestä sitä. Iltapäivällä retket sujuu kyllä hyvin. Ap

Vierailija
4/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saisiko lapsen juomaan jotain energiapitoista? Kuulostaa siltä, että lapsella on nälkäkiukku, joten jotain energiaa pitäisi saada menemään alas. Juotava jogurtti? Sokerimehua, jos ei mikään muu mene. Kun saa mahaansa jotain ja olo paranee, saattaisi suostua syömään jotain muutakin. 

Onhan lapsi käytetty lääkärissä? Voisiko tuon syömättömyyden takana olla jotain sairautta tai vaivaa? Refluksia, allergiaa?

Vierailija
5/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka pitkät yöunet nukkuu? Nukkuuko päiväunia? Syökö illalla kunnolla ennen nukkumaan menoa?

Vierailija
6/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ottanut asian neuvolassa puheeksi? Tosiaan vaikuttaa siltä että lapsella on nälkä vaikka ei suostukaan syömään. Onko aamupalasta tullut tahtojen taistelu jolla lapsi „kiristää“ sua?

3v:n kanssa voi jo kokeilla sopimusta: Tarjoa aamupalaksi muutamaa eri vaihtoehtoa ja lapsi valitsee minkä niistä syö. kun aamupala on onnistuneesti syöty, tehdään jotain kivaa yhdessä mitä lapsi haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hankkikaa diagnoosi niin helpompi hoitaa. Tai ainekin ymmärtää.

Vierailija
8/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs läksit niin kikkelis kokkelis vaan, mun aamut on aina ihania. t. vela

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saisiko lapsen juomaan jotain energiapitoista? Kuulostaa siltä, että lapsella on nälkäkiukku, joten jotain energiaa pitäisi saada menemään alas. Juotava jogurtti? Sokerimehua, jos ei mikään muu mene. Kun saa mahaansa jotain ja olo paranee, saattaisi suostua syömään jotain muutakin. 

Onhan lapsi käytetty lääkärissä? Voisiko tuon syömättömyyden takana olla jotain sairautta tai vaivaa? Refluksia, allergiaa?

Lievä refluksi joka kuulemma varsin yleinen ja niin lievä että ei mitään hoitoa siihen ole. Allergioita ei ole koskaan kukaan epäillyt. Minustakin aamut ja aamupäivät on pelkkää nälkäkiukkua ja nälästä johtuvaa väsymyskiukkua, mutta kun ei syö, vähän maitoa juo, ei edes mehua. Ap

Vierailija
10/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitkät yöunet nukkuu? Nukkuuko päiväunia? Syökö illalla kunnolla ennen nukkumaan menoa?

Nukkuu yöllä 12 h, ei enää päiväunia. Syö kunnon iltapalan kyllä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko ottanut asian neuvolassa puheeksi? Tosiaan vaikuttaa siltä että lapsella on nälkä vaikka ei suostukaan syömään. Onko aamupalasta tullut tahtojen taistelu jolla lapsi „kiristää“ sua?

3v:n kanssa voi jo kokeilla sopimusta: Tarjoa aamupalaksi muutamaa eri vaihtoehtoa ja lapsi valitsee minkä niistä syö. kun aamupala on onnistuneesti syöty, tehdään jotain kivaa yhdessä mitä lapsi haluaa.

Oli jo vauvana tällainen, puhuin jo kun oli parikuinen neuvolassa että aamut vaikeita kun ei maito kelpaa. Ja olen puhunut sen jälkeenkin useamman kerran neuvolassa. Ei sieltä mitään kantaa asiaan otettu eikä neuvottu, yksi lastenlääkärilähete saatiin ja sen erikoislääkärin mukaan erityistä vikaa ei löydy vaan lapsi terve. Ap

Vierailija
12/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen vanhaan olisi istutettu pöydässä kunnes suostuu syömään, meni siinä sitten vaikka monta tuntia. Tai esim. kävelytetty kadulla kunnes suostuu syömään.

2020-luvun humaanin positiivisen kasvatuksen aikana tuo ei enää taida onnistua ilman lasua, joten keinot millä tilanteen voi ratkaista taitavat olla hyvin vähissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki ajat ovat kauheita.

Vierailija
14/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitäs läksit niin kikkelis kokkelis vaan, mun aamut on aina ihania. t. vela

Ilmeisesti äidillesi ei ollut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
16/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokeile kuurona apteekista saatavaa gaviscon kuuria. Helpottaakin olo kun refluksi on paremmassa tasapainossa ja lapsi saa syötyä.

Tätä voi antaa vaikka jo refluksivauvalle (meille lääkäri määräsi).

Vierailija
17/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli kuurina käytössä lääkärin määräämänä Losec Mups. Lapsella ei ollut refluksidiagnoosia, vaan satunnaista närästysoireilua, joka vatsatautien yhteydessä rasitti ruokatorvea.

Vierailija
18/18 |
23.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oheisessa linkissä vinkkejä: https://www.hameenlinna.fi/sosiaali-ja-terveys/lasten-nuorten-ja-perhei…

”Lapsi kannattaa ottaa mukaan suunnitteluun ja ruoan valmistukseen. Hänelle voi antaa pieniä, tärkeitä tehtäviä esim. pöydän kattamisessa. Lasta voi monin tavoin houkutella ja kannustaa maistamaan eri ruokia.”

Voitte siis edellisenä päivänä jo suunnitella mitä syötäisiin aamulla, esim. puuro, pannukakut tms. ja lapsi saa auttaa ruuan valmistuksessa aamulla.

Sitten voitte käyttää palkitsemista esim. niin, että aina kun lapsi maistaa jotain (jogurtti, murot, leipä tms.) niin hän saa kiinnittää keräilyalustaan kuvan. Tarpeeksi kuvia kerättyään hän saa palkinnon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kolme