Mistä koirarodusta et pidä?
Kommentit (63)
Sairaaksi jalostetuista en niin välitä, mutta eihän se koiran vika ole...
Inisevistä mopseista, joilla ei henki kunnolla kulje, myös kaikki kuolaavat ovat ällöjä.
Sakuista, dobermanneista, tanskandogeista, rotikoista, pitbulleista enkä mistään vartiovietin omaavista koirista. PELKÄÄN niitä ihan hirveesti
"Taistelukoiraroduista", suurin syy varmaan se, kun noiden omistajat ei koskaan ole oikein täyspäisiä..
En pidä kiinanpalatsikoirista, jotenkin se rotu ei vain iske.
En voi sanoa että en pitäisi jostain koirista, mutta kaikki sairaat ja jalostetut rodut säälittävät minua suuresti. Lisäksi ulkonältään eivät viehätä vinttikoirat, tanskandogit, Irlannin susikoirat ja lättäkuonot. Lisäksi olen pikkuhiljaa alkanut kasvattamaan inhoa lapinkoiria kohtaan, koska yksi meilläpäin asuva urpo ei joko osaa kasvattaa koiraansa tai on ottanut todellä häiriintyneen yksilön, jonka meinaa aina päästää meidän koiramme kimppuun "leikkimään". Ja tästä syystä meidän koiramme pelkää kaikkia lapinkoiria ja sen näköisiä nykyään.
Chihuista ja tiibetinspanieleista. Yleensäkään en pienistä räksyttäjistä.
Lisään vielä, että tiedän monia tapauksia, jossa salukit ovat hyökänneet eri rotuisen koiran kimppuun. Eihän ne sille mitään voi, kun se on niiden luonteessa.
ap
Kiinanharjakoirissa on paljon sairaita ja luonnehäiriöisiä. Osa chihuahuoista on todella ärhäköitä ja huonosti koulutettuja, mutta kiltit on mitä ihanampia (naapurin ja mun chihut ainakin).
Saksanpaimenkoirista en pidä lainkaan. Miehellä oli sellanen ja se koira oli ihan seko. Murisi ja purasi mua kädestä moneen kertaan, eikä mies tehny asialle mitään. Yritti olla kunkku. Koko ajan myös hääri jaloissa, vinku aina autossa, kunnon adhd koira kaikenkaikkiaan.
Oon yrittäny ajatella et ei se koiran vika ole, vaan yleensähän vika on omistajassa kun ei osaa kasvattaa. Mutta en voi mitään kun mulla alkaa höyryt tulee korvista ulos aina kun näen sakemannin jossakin.
Saksanpaimenkoira. Meidän kulmilla on muutama, agressiivisia kiskojia jokainen. Etenkin juoppojen/narkkien suosikkirotu, haluavat samanlaisen kuin poliisillakin on. Toinen inhokki on borderterrieri. Raivostuttavia riidanhaastajia jokainen. Ruma kaiken lisäksi, sekä naama että väri.
Mä en tykkää mistään sudennäköisistä, sellaisista tankeakarvaisista pystykorvista.
Pikkuisista ja pörröisistä: bishon frise, coton de tulear, toy puudelit ja sun muut pikku pallerot... Mopsit, bulldogit.
Läskit koirat. Säälittää esim. joku metsäkoira, joka ei ole tarkoitettu olemaan vyöryvä pallo vyöryvän omistajan vieressä.
Olen koirarakas ihminen ja olen elänyt koko elämäni koirien parissa, mutta kaikista roduista ei vain voi pitää. Suurimpana esimerkkinä Pitbullit, jotka saataisi puolestani hävittää kokonaan. Aggressiivisia, tyhmiä ja todella arvaamattomia, kaiken lisäksi järkyttävän rumia koiria. En pelkästään ulkonäön vuoksi ymmärrä, miten kukaan tahtoo sitä kotiaan pilaamaan. Suurin ongelma on kuitenkin hihnan toisessa päässä, koska pitin omistajat mussuttavat joka käänteessä mustin olevan tosi kiltti ja leikkii niin nätisti lastenkin kanssa, lehdet ovat vain pilanneet rodun maineen ja mitä vielä. Sitten ollaan ihmeissään, kun mamin mussukka musti kävikin naapurin pikkukoiran kimppuun. Mikä siinä on niin saakelin vaikea ymmärtää, että vaikka pitti olisikin perheensä kanssa kiltisti, rodulla on suuri taipumus koira-aggressioon vieraita koiria kohtaan?
Lisäksi molossikoirat tanskandoggia lukuunottamatta ja vinttikoirat. Tyhmiä, usein aggressiivisia ja rumia.
Terrierit, varsinkin bullterrieri
En tykkää yhdestäkään niistä penistä, lahkeessa roikkuvista väy-väy-väy-väy-väy-piskeistä, tai oikeammin kyse lienee koulutuksen puutteesta. (Miettikää jos vaikka sakemanni käyttäytyisi sillä tavalla)
Isoista koirista joilta valuu kuolaa suusta solkenaan. :-X
Q