Meillä oli lapsuudessani lemmikkikettu.

Asuimme kaupungin laitamilla ja siinä oli lähellä metsä. Kerran sitten pihalla oli selvästi vielä melko nuori ketun poikanen. Koska perheellämme oli koiria, niin meillä oli koiranruokaa ja ketulle vietiin koiranruokaa johon oli sekoitettu jauhelihaa ja toisessa kupissa vettä. Kettu söi hyvällä halulla ja se pysyi pihassa. Sitä ruokittiin säännöllisesti. Se jäi asumaan pihaan ja sai olla vapaana. Se olisi saanut lähteä pois jos olisi halunnut mutta se pysyi pihassa monta vuotta kun se sai säännöllisesti ruokaa ja vettä. Se oli selvästi uros, ainakaan sen ei huomattu koskaan saaneen pentuja ja hoitaneen niitä. Sille annettiin nimi ja se oli tavallaan kesy. Se ei pelännyt meitä, siis vanhempiani ja meitä lapsia mutta ei sentään päästänyt meitä koskettamaan itseään. Se asui ja pysyi pihassamme kunnes eräänä päivänä se löytyi sieltä kuolleena. Sitten se haudattiin sinne pihalle. Yhä käydessäni lapsuudenkodissani muistelen sitä ja siellä on pihalla kivi joka sen haudalle laitettiin muistomerkiksi.