Rakastan ISOJA lapsiani, ruuhkavuodet olivat HIRVEITÄ
Uusi kollegani kertoi lapsistaan: 1 vuotta ja 3 vuotta. Eivät viihdy hetkeäkään ilman huomiota, yöheräilyt, perässä säntäilyt jne.
Omat lapseni ovat 7 ja 9 ja täytyy sanoa, että viihdyn elämässäni NIIN paljon paremmin, kuin tuossa pahimpaan tenavavipellysaikaan, jotka miellän juuri niiksi ruuhkavuosiksi elämässäni.
Vauva-aika oli aivan hirveää, vaikka tietysti söpöt vauvakuvat näyttävät kivoilta. Totuuden nimissä 99% siitä ajasta oli hampaiden kiristelyä. Sitten se taaperoikä... ei vielä järkeä päässä. Juokset lapsen perässä, ettei se kaada vaasia, liimaa silmiään kiinni, kiipeä kaivoon. Ei silti usko mitään järkipuhetta. Pukemisen kanssa juonittelut, kuravaatteiden pukeminen, hyi saakeli.
Nyt koululaisten lasten kanssa voi heittää juttua, viettää aikaa, leikkiminenkin on kivaa. ja elämä hymyilee.
Summa summarum: joka väittää että pienten lasten kanssa vietetty aika on elämän ihaninta, muistaa taatusti väärin tai on ihan hirveä valepukki!
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
No mitäs tähän voi sanoa? Semmoista se on. Pienten lasten kanssa on rankkaa. Sitten on alakouluikäisten kanssa kiva vaihe. Sitten tulevat murrosikään ja taas on kaikki hankalaa, mutta eri tavalla. Sitten ne lähtee kotoa ja huomaat olevasi yksin.
Niih. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, ja olen samaa mieltä tämän kommentin kanssa!
Taas joku itsekäs, jonka oma kokemus vesittää kaikkien muiden kokeman.
Omat lapseni on jo teinejä ja aikuisia. Jokaisessa ikävaiheessa oli onnen hetket ja myös rasittavuudet.
Pikkulapsiaika oli aivan kamalaa, varsinkin, kun lasten isä oli perässä vedettävä tapaus. Minunkin lapset ovat koululaisia ja elämä tuntuu todella helpolta.
Täysin älytöntä ja vastuutonta tehdä lapsia tähän kuolinkouristelevaan maailmaan. Ihmiskunta tuhoaa itsensä nopeasti tuhottuaan ensin puhtaan luonnon ympäriltään. Sitten tulee sotia ja kärsimystä ja tuskainen loppu.
Riippuuhan se lapsestakin. Oma lapsi oli helppo vauva ja taapero. Ongelmia tuli myöhemmin syömishäiriön ja itsepäisen käytöksen takia. Edelleen saa vääntää 17-vuotiaan kanssa kun ei suostu tajuamaan, että kannattaisi edes joskus kuunnella aikuisia ja heidän neuvojaan. Ei tajua, että aikuisen elämänkokemus on toista luokkaa eikä ilkeyttään neuvoja anneta. Kun esim ei tajua, että 18v. juuri kortin saanut tyttö ei tarvitse mitään suuritehoista autoa. Ei tajua kuinka helposti se lähtee käsistä.
Meidän lapset pieniä, mutta onneksi ei ole mitään ruuhkavuosien muita sekoiluja sotkemassa vaan voidaan olla molemmat kotona ja keskittyä ihan vaan perheeseen. Varmasti rankkaa jos on opiskelut, työt ja taloudelliset ongelmat ja sen sellaiset vielä selvittävänä.
Tämä oli VAIN sinun mielipide, kauheaa kirjoittelua vauva-ajasta, miksi halusit lapsia, vaikka tiesit, että vauva-aika on juuri sitä mitä osata saattaa, järkyttävää tuollainen kirjoittelu tai luulitko, että lapset syntyvät 7-9 vuotiaina. Säälin lapsiasi!
Oli niitä onnen hetkiä silloin ruuhkavuosina, mutta silloin onnellisuutta oli ehkä se 2% ja loput väsymystä ja vitutusta. Kun lapset kasvaa, onnellisuuden määrä kasvaa samalla. Näin ainakin pahimmat ruuhkavuodet jo taakseen jättäneen isukin näkökulmasta.
Ruuhkavuodet eivät ole synonyymi pikkulapsiajalle. Koululaisten harrastuskuskaukset yms. ovat omiaan tekemään ruuhka myöhemmillekin vuosille. :)
Yhden lapsen kanssa ja varsinkin nyt, kun etätyö tuo lisää aikaa päivään, kaikki on kuitenkin paljon helpompaa.
Lapseni ovat 1v, 12v ja 16v.
Kaiken ikäisissä lapsissa on omat juttunsa, helppoutensa, hankaluutensa. Enemmän vaikeuksia on esikoisen kanssa, kipuilut jatko-opinnoista, itsenäistymisestä jne. Paljon isompia juttuja kuin vauvan tai taaperon kanssa.
Nautin nuorimmaisemme, iltatähden, vauva-ajasta ja jokaisesta hetkestä kun hän on vielä pieni. Mitä sitten, vaikka univelkaa onkin ja koti on aina kaaoksessa. Tämä on täyttä elämää enkä vaihtaisi siitä mitään pois. Ja ikääkin minulla on jo 41, eli ei ole nuoruuden jaksamisesta kysymys.
Jos aina odottaa sitä jotain parempaa ja helpompaa aikaa, elämä jää elämättä.
Arvokkainta työtä mitä ihminen voi tehdä.
Ei voi rahassa mitata. Raskasta se on mutta parasta silti.
Minäkin viihdyn elämässäni kun lapset on yli 20v.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat 1v, 12v ja 16v.
Kaiken ikäisissä lapsissa on omat juttunsa, helppoutensa, hankaluutensa. Enemmän vaikeuksia on esikoisen kanssa, kipuilut jatko-opinnoista, itsenäistymisestä jne. Paljon isompia juttuja kuin vauvan tai taaperon kanssa.
Nautin nuorimmaisemme, iltatähden, vauva-ajasta ja jokaisesta hetkestä kun hän on vielä pieni. Mitä sitten, vaikka univelkaa onkin ja koti on aina kaaoksessa. Tämä on täyttä elämää enkä vaihtaisi siitä mitään pois. Ja ikääkin minulla on jo 41, eli ei ole nuoruuden jaksamisesta kysymys.
Jos aina odottaa sitä jotain parempaa ja helpompaa aikaa, elämä jää elämättä.
Joo, täysin samaa mieltä. Kun lapset on 19, 16 ja 14 on sekä ilot että murheet ihan toisennäköisiä kuin silloin kun olivat 5, 2 ja 0.
Mun mielestä ruuhkavuodet vain pahenevat lasten kasvamisen myötä.
Nyt kun lapset ovat 9 ja 12, hoitaminen sinänsä on helppoa, mutta tilalle on tullut kaikki muu oheinen, harrastukset jne.
Pikkulapsilla ei sentään ollut harrastuksia ja nukkuivatkin aikaisin jolloin vanhemmille jäi edes joskus parisuhdeaikaa.
AP:lle: nyt sulla on tosiaankin ihanat hetket käsillä! Ota niistä kaikki irti 😊
Itsellä on jo teinejä ja vaikka ovatkin fiksuja niin aika ennen teini-ikää oli leppoista. Omatoimisia, vanhemmat huipputärkeitä ja kaikki on helposti neuvoteltavissa.
Teinit alkaa irrottautumisprosessin ja katse on jo maailmalla. "Sinun lapsesi eivät ole sinun."
Jep! Itsellä 6v ja 3v ja nyt alkavat jo olla omatoimisia, leikkivät yhdessä jne. Huh. Vaipoista on päästy ja vauvajutuista.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ruuhkavuodet vain pahenevat lasten kasvamisen myötä.
Nyt kun lapset ovat 9 ja 12, hoitaminen sinänsä on helppoa, mutta tilalle on tullut kaikki muu oheinen, harrastukset jne.Pikkulapsilla ei sentään ollut harrastuksia ja nukkuivatkin aikaisin jolloin vanhemmille jäi edes joskus parisuhdeaikaa.
Ja kohta ne ovat teinejä, menevät vielä myöhemmin nukkumaan - ja tietävät mitä tapahtuu, jos vanhempien makkarista kuuluu sängyn narinaa.
Muuten meidän teinimme ovat mukavia ja tosi harmittomia, eivät aiheuta mitään ongelmia tai suurempia huolia.
Mun lapset on nyt 9-15v ja ei kyllä tunnu siltä että elämä olisi tässä yhtään rauhoittunut, sutina on vaan muuttanut muotoaan.
Mun lapset on 40 ja 43. Odotan että parhaat vuodet on kohta edessä.
No mitäs tähän voi sanoa? Semmoista se on. Pienten lasten kanssa on rankkaa. Sitten on alakouluikäisten kanssa kiva vaihe. Sitten tulevat murrosikään ja taas on kaikki hankalaa, mutta eri tavalla. Sitten ne lähtee kotoa ja huomaat olevasi yksin.