Lue keskustelun säännöt.
Miten kestäisin lapsiperhearkea?
21.12.2014 |
Olen siis tällä hetkellä lapseton.
Eilen kävi lapsiperhe kylässä. Pennut huutaa, meluaa, kiljuu, tutkii laatikoita, rikkoo tavaroita, hölöttää non stop niin että kukaan ei pysty keskustelemaan kenenkään muun kanssa.. repii matot kasaan..
Olen vieläkin aivan voimaton. Miten tuollaista voi kestää päivät pitkät? Ja vaikka omat lepset eivät olisikaan noita tasmaniantuholaisia, tai niitä olisi onnistunut vähän kasvattaa, niin kumminkin niiden kaverit olisi samanlaisia.. Sitten talo täynnä kiljuvia tenavia jotka pahimmassa tapauksessa kiusaavat lemmikkejä..
Oikeasti?? Kannattaako ryhtyä hommaan??
Kommentit (11)
Ei kaikilla ole tuollaista. Jotkut lapset ovat luonteeltaan rauhallisia tai sitten niitä on kasvatettu. Kaikki ei sotke ja riehu. Jotkut kouluikäisetkin on niin kauheita ettei niitä kotiinsa halusi... Mulla on vieläkin pesemättä ikkunat jotka yksi lapsi sotki viikko sitten. Huom siis ei oma lapsi vaan vieras, jonka äitiä nauratti kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 12:32"]Ei kaikilla ole tuollaista. Jotkut lapset ovat luonteeltaan rauhallisia tai sitten niitä on kasvatettu. Kaikki ei sotke ja riehu. Jotkut kouluikäisetkin on niin kauheita ettei niitä kotiinsa halusi... Mulla on vieläkin pesemättä ikkunat jotka yksi lapsi sotki viikko sitten. Huom siis ei oma lapsi vaan vieras, jonka äitiä nauratti kovasti!
[/quote]
Meillä lapsen äitiä nauratti kun lapsi heitti mun kalliin puhelimen meidän olohuoneen ikkunaan :)
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 19:53"]Kannattaa, mutta pidä kumi mukana.
[/quote]
Niin ja se kannattaa laittaa ennen touhuja. Jälkiehkäisynä niin, että sen survoo jo syntyneen ylle eettisesti epäilyttävää ja laitontakin.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 12:32"]Ei kaikilla ole tuollaista. Jotkut lapset ovat luonteeltaan rauhallisia tai sitten niitä on kasvatettu. Kaikki ei sotke ja riehu. Jotkut kouluikäisetkin on niin kauheita ettei niitä kotiinsa halusi... Mulla on vieläkin pesemättä ikkunat jotka yksi lapsi sotki viikko sitten. Huom siis ei oma lapsi vaan vieras, jonka äitiä nauratti kovasti!
[/quote]
Meillä lapsen äitiä nauratti kun lapsi heitti mun kalliin puhelimen meidän olohuoneen ikkunaan :)
[/quote]
Kamalaa! Ei tulisi mieleenkään vaan nauraa tuollaisessa tilanteessa! Tosin pyrkimyksenä onkin kasvattaa oma lapsi, eikä antaa sen tehdä mitä lystää.
Ei se kaikille sovikaan. Niin kuin joku tuossa jo sanoi, siihen tosin tottuu. Mutta nykyään on kyllä hyvä, kun ei tarvitse välttämättä lapsia "tehdä" jos ei halua.
En väitä etteikö itselläkin aika ajoin kiristä ja pahasti. Pääasiassa kuitenkin elämäni onnellisinta aikaa, näiden pienten kanssa. Mutta silloin ennen lapsia, jos olisin ollut vaikka viikon perheessä jossa on pieniä lapsia, niin voi olla että olisi omat jääneet tekemättä :) Onneksi eivät kuitenkaan jääneet.
Tämä on tietysti yksilökohtaista. Mieti tarkkaan haluatko lapsia vai et, yksi elämän suurimmista ja elämää muuttavimmista päätöksista. Muista, ei ole pakko tehdä jos ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa, mutta pidä kumi mukana.
Niinpä. Parikymmentä vuotta elämästä noin keskimäärin, monta erilaista elämäntilannetta lasten kans, ja sittenpä se pesä tyhjenee. Rakkautta, raivoa, ylpeyttä, surua, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, pelkoa, ahdistusta ja koko setti taas alusta loppuun. Ja tulevaisuutta et mistään voi tietää, et arvata. Ja kaikesta huolimatta, kuitenkin ryhdyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän itsestäni, etten kestäisi. Veikkaan, että sinäkin tiedät.
Ei kannata. Tämä on kamalaa. Ja pahenee vaan vuosi vuodelta. Varsinkin kun ovat kaikki jo täysi-ikäisiä, mutta vielä kotona, opiskelevat tai hakevat töitä tms... entistä pahempaa. Se huoli mikä niistä on, ikuisesti, se on kuolemaksi. Ja rahan meno. Ei olisi pitänyt tehdä kolmea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa! Tee vain yksi lapsi jos et montaa jaksa.
Kun ne lapset on siinä, niin siihen tottuu. Siis tapa ajatella ja toimia on minun kohdallani muuttunut niin, että voin keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa, eikä keskustelun tai ajatusten katkeaminen vähän väliä saa enää esille sellaista ärtymystä kuin aiemmin.
Huomasin sen tässä eräänä päivänä, kun tupa oli täynnä lapsia, mukana koiranpentu ja pieni vauva. Koko ajan, ihan koko ajan, jompi kumpi meistä äideistä opasti lapsiaan, lääkitsi kuhmuja, selvitti riitoja, opetti koiranpentua tai lapsia olemaan koiranpennun kanssa. Vauva vaihto syliä aina sen mukaan, kummalla oli akuutimpi tilanne siinä meneillään. Ja meillä oli siinä niin kodikasta ja mukavaa, minusta rauhallistakin. Hyvin ehti juoda kahvia ja vaihtaa kuulumisia. Vielä muutama vuosi sitten olisin tullut hulluksi tuossa tilanteessa.