Tunnen syyllisyyttä perhetaustani häpeämisestä

Käyn tällä hetkellä läpi todella pahaa identiteettikriisiä - tunnen todella vahvaa huonommuutta, vaikka rationaalisesti ajateltuna minulla ei olisi siihen mitään tarvetta.

Vanhempani ovat naimisissa, ja minulla on hyvin pienellä ikäerolla syntynyt pikkusisko, joka erilaisten mt-ongelmien vuoksi ei ole käynyt koulua päivääkään peruskoulunsa päättämisen jälkeen.

Vanhempani ovat kumpikin koulutukseltaan merkonomeja ja aina työskennelleet koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Perheemme tulot ovat siis varsin matalat, noin 50 000 euroa vuodessa. Myös isovanhempani molemmin puolin ovat vahvaa työväenluokkaa, ja etenkin äitini oli ns. 'Avainkaulalapsi'.

Mutta paljon suurempaa katkeruutta tunnen siitä ns. Henkisestä köyhyydestä perheessämme.

Perheemme ei ikinä matkustellut, emmekä ikinä käyneet yhdessä ravintolassa syömässä. Emme syöneet yhdessä kotonakaan, eikä ruokaan muutenkaan juuri panostettu. Lapsuudenkotimme on vanha, pieni ja hyvin sekalaisesti ja sotkuisesti sisustettu, siskollani ei ollut edes omaa huonetta.
Vanhempani pukeutuvat hyvin homssuisesti. Ei tule edes sanomalehteä, kun he eivät ole kiinnostuneita ajastaan saati politiikasta tai kulttuurista. Vanhempieni kanssa on hyvin vaikeaa keskustella, sillä heillä ei ole juuri minkäänlaista yleissivistystä, eikä liioin käytöstapojakaan. Ei ole koskaan ollut ystäväperheitä.

Häpeän kokeminen näistä pinnallisista asioista johtuu siitä, että tunnen katkeruutta saamastani lapsuudesta, vaikka tiedän sen olevan turhaa!
Koen, että olen jäänyt paitsi hyvin paljosta, ja että vanhempani ovat olleet huonoja vanhempia. Minulla ja siskollani ei ole ollut lainkaan rajoja, ja olemme molemmat masentuneet teini-iässä. Ei olla ikinä saatu harrastaa mitään kahden vuoden tanssitunteja enempää, meistä ei ole kauheasti lapsuuskuviakaan. Koskaan ei kyselty läksyjä, ei annettu seksivalistusta, ei soiteltu perään.

Vertailen itseäni aivan liiaksi "tavalliseen" keskiluokkaiseen arkeen.

Kirjoitan asiasta, sillä haluaisin todella saada uusia näkökulmia sekä konkreettisia esimerkkejä ja malleja, kuinka hyväksyä oma perhetausta. Tällä hetkellä mielessäni pyörii vain erilaiset skenaariot toiseen maahan muuttamisesta jotta voisin unohtaa "epäonnistuneet" vanhempani.

Välttelen parisuhteen luomista, sillä en pystyisi esittelemään vanhempiani kumppanille.