Olenko kylmä ja itsekäs?

Ap - miten nuo esimerkit liittyvät ystävä tai uusiin tuttavasuhteisiisi? Selittää uusille ihmiselle heti mieskuvioistasi? Epäilen, tärkeämpää kun on se, miten suhtaudut näihin muihin ystäviin. Faktahan nyt on se, että kovia ihmisiä on olemassa ja harva heistä nyt varmaan itseään kovana pitää.

Saatat ollakin kylmä ja itsekäs, mutta se ei tästä selviä. Pelottava varmasti olet kavereillesi, mutta tosiaan myös kovasti erilainen heihin nähden, mutta tuskin niinkään omantyyppisiisi ihmisiin nähden. Mutta kyllähän siinä sivullisille tulee mieleen, kohdellaanko heitä yhtä pikaisesti jos eli kun he mokaavat.

Oletko kaikissa asioissa yhtä ehdoton ja selkeä?

Omissa esimerkeissäsi ei nyt sinänsä ollut mitään erityistä syytä pitää sinua kylmänä ja itsekkäänä, mutta jos alat kuitenkin "olla tilanteessa, jossa minulla ei ole kavereita, ei miestä, ei minkäänlaista sosiaalista elämää" niin olisi ihan mielenkiintoista kuulla myös se entisten kavereidesi puoli tarinasta. 

Sen verran olen itse kuitenkin maailmaa ja ihmisiä nähnyt, että tiedän kyllä, että välillä hyvät ihmiset kiusataan 'porukoista pois', mutta toisaalta paljon on myös näitä, jotka lähtökohtaisesti syyttävät omista ongelmistaan vain muita ja peiliin katsominen on kauhistus. Viestistäsi ei oikein pysty päättelemään kumpaan kastiin kuulut.

Et oikeastaan antanut liian päteviä esimerkkejä siitä, miten kohtelet ystäviäsi. Mitä teet, jos joku heistä eroaa? Mitä teet, jos sairastuu? Tykkäätkö itse heidän kuvistaan tai soitatko itse heille.

Ei anna sinusta "ystävänä" hyvää kuvaa, kun näissä esimerkeissä mollasit kavereitasi. Syy saattaa myös löytyä besserwisseriydessä. Harva tosiaan arvostaa, jos jollain on aina vastaus valmiina: joskus haluaa vain jakaa huolensa.

Hitto, pitkät pätkät kirjoitin, mutta onnistuin sitten tuhoamaan koko tuotokseni.

Niin, jos kaveri on eronnut niin olen mielestäni yrittänyt olla tukena. Esim. pakannut kapsäkkini ja lähtenyt parinsadan kilsan päähän lohduttamaan kaveria. Olen toki mielessäni saattanut joskus miettiä, että älä nyt tuon perään itke, mutta en sellaista koskaan tietenkään ääneen sanoisi. En tee ohareita, pidän sovitusta kiinni. En esitä, että vaikkapa se varattujen naiminen olisi mielestäni huippusiistiä, mutta en sano myöskään että olet huono ihminen tms. Enemmän se on nykypäivänä tosiaan niin, että minä olen se yhteydenpitäjä ja mulle taas voidaan ilman tunnontuskia tehdä niitä ohareita.

Monesti se kaverien käytös tuntuu minusta aivan järjettömältä, aivan päättömältä. Siis vaikka tuo että jos joku haiseva spurgu tulee hiplaamaan niin sille ei uskalleta sanoa että suksii kuuseen (en sano itsekään noin vaan pyydän ihan kohteliaasti poistumaan) vaan ilmeisesti halutaan niin paljon miellyttää että alistutaan tuollaiseenkin. Tai juuri tuo että kaveri asettuu exäni toilailuista kertoessani exäni puolelle ja minä, yllättäen jätetty, olenkin se tarinan kovasydäminen pahis ja mies se kaltoinkohdeltu raukka. Tällä siis yritän selittää tuota kaverien mollaamista, en vaan ymmärrä heidän toimintaansa. Eivätkä he ilmeisestikään minun. Ja kyllä, minua vihastuttaa välillä myös se, että jos paikalle tulee MIES tai joku vanha hoito tekstaa niin minä olen ilmaa ja sitten vietetään ilta puhelinta näppäillen ja juostaan baarista toiseen sen miehen perässä ("ai ei se ollut täällä vaik se sano no ehkä ne on vaihtanu paikkaa, oota mä tekstaan sille, hei nyt se vastas ne onkin sielläjasiellä, lähetään hei heti sinne..otetaan taksi.."Ei ku nyt ne onkin tuollanoin, mennäänki sinne"..ja taksi ympäri ja miehen etsiminen jatkuu.. Itse pitäisin alentavana tuollaista, jos miestä ei sen vertaa kiinnosta että ilmoittaa menemisistään niin ei sitten tarvitse kyllä nähdäkään.)

Ja kun sitä negaa tulee kylmyydestä ja kovuudesta sekä niiltä kavereilta että ventovierailta eli asetelma on maailma vastaan minä niin olen alkanut miettiä että olenko sittenkin väärässä, pitäisikö olla kiltimpi, joustavampi? Olenko epänormalai kun en halua olla exän kanssa tekemisissä. Pitäisikö minun olla, olisiko se niin sanottu normaali ihminen? Pitäisikö minun hymyillä sille sitä vaativalle vieraalle miehelle, niinkö "kuuluu" käyttäytyä? Mä itse sanoisin, että monilla kavereilla on paha kiltin tytön syndrooma, he ovat liian riippuvaisia miesten suomasta huomiosta, he antavat toisten kävellä ylitseen. Mutta kun he ovat niitä hyväksyttyjä ja suosittuja ja haluttuja ja hauskoja ja kivoja ja minä se kylmä ilonpilaajapaska niin en tiedä, pitäisikö sitä vaan yrittää muuttaa suhtautumistaan ja käytöstään? Ajatella, että se hymypyyntö onkin ihanaa ja piristävää flirttailua ja totta kai voin suoda kauniin hymyn vanhalle miehelle? Eikä niin että mitä hel-vet-tiä tuo spuge yrittää, menisi pois ja vähän äkkiä.

Eli sinulla ja kavereillasi on tapana panna varattujen miehien kanssa. Tämä kertoo teistä paljon, minä en moisia tyyppejä katselisi ystäväpiirissäni. Ehkä siinä syy miksi kaverit on kaikonneet.

Ap on normaali ja järkevä, kaverit taas ihme tossukoita. Hanki parempia kavereita, olet ajautunut huonojen seuraan.

Moni mies kyttää nimenomaan niitä alistumisen osoituksia. Pitää olla huulipunaa ja korvarenkaita ja kantapää tikun nokassa, koska ne viestivät nöyrtyvää miellyttämisenhalua. Hymyileminen on vielä tärkeämpää. Jos kehtaat vaatia ihmisenarvoista tilaa ja mukavuutta ympärillesi, se säikyttää kavereittesi tyyppiset miehet pois, eli ehkä 90 prosenttia seuraa etsivistä. Se spuge yritti kertoa tämän sinulle, mutta ei hentoine ihmissuhdetaitoineen siinä tilassaan osannut.

On kyllä olemassa sellaistakin hymyä, joka on oikeasti rentoa ja iloista vaikka et elintilastasi luovukaan. On myös olemassa miestyyppi, johon se puree parhaiten.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 03:07"]Hitto, pitkät pätkät kirjoitin, mutta onnistuin sitten tuhoamaan koko tuotokseni.

Niin, jos kaveri on eronnut niin olen mielestäni yrittänyt olla tukena. Esim. pakannut kapsäkkini ja lähtenyt parinsadan kilsan päähän lohduttamaan kaveria. Olen toki mielessäni saattanut joskus miettiä, että älä nyt tuon perään itke, mutta en sellaista koskaan tietenkään ääneen sanoisi. En tee ohareita, pidän sovitusta kiinni. En esitä, että vaikkapa se varattujen naiminen olisi mielestäni huippusiistiä, mutta en sano myöskään että olet huono ihminen tms. Enemmän se on nykypäivänä tosiaan niin, että minä olen se yhteydenpitäjä ja mulle taas voidaan ilman tunnontuskia tehdä niitä ohareita.

Monesti se kaverien käytös tuntuu minusta aivan järjettömältä, aivan päättömältä. Siis vaikka tuo että jos joku haiseva spurgu tulee hiplaamaan niin sille ei uskalleta sanoa että suksii kuuseen (en sano itsekään noin vaan pyydän ihan kohteliaasti poistumaan) vaan ilmeisesti halutaan niin paljon miellyttää että alistutaan tuollaiseenkin. Tai juuri tuo että kaveri asettuu exäni toilailuista kertoessani exäni puolelle ja minä, yllättäen jätetty, olenkin se tarinan kovasydäminen pahis ja mies se kaltoinkohdeltu raukka. Tällä siis yritän selittää tuota kaverien mollaamista, en vaan ymmärrä heidän toimintaansa. Eivätkä he ilmeisestikään minun. Ja kyllä, minua vihastuttaa välillä myös se, että jos paikalle tulee MIES tai joku vanha hoito tekstaa niin minä olen ilmaa ja sitten vietetään ilta puhelinta näppäillen ja juostaan baarista toiseen sen miehen perässä ("ai ei se ollut täällä vaik se sano no ehkä ne on vaihtanu paikkaa, oota mä tekstaan sille, hei nyt se vastas ne onkin sielläjasiellä, lähetään hei heti sinne..otetaan taksi.."Ei ku nyt ne onkin tuollanoin, mennäänki sinne"..ja taksi ympäri ja miehen etsiminen jatkuu.. Itse pitäisin alentavana tuollaista, jos miestä ei sen vertaa kiinnosta että ilmoittaa menemisistään niin ei sitten tarvitse kyllä nähdäkään.)

Ja kun sitä negaa tulee kylmyydestä ja kovuudesta sekä niiltä kavereilta että ventovierailta eli asetelma on maailma vastaan minä niin olen alkanut miettiä että olenko sittenkin väärässä, pitäisikö olla kiltimpi, joustavampi? Olenko epänormalai kun en halua olla exän kanssa tekemisissä. Pitäisikö minun olla, olisiko se niin sanottu normaali ihminen? Pitäisikö minun hymyillä sille sitä vaativalle vieraalle miehelle, niinkö "kuuluu" käyttäytyä? Mä itse sanoisin, että monilla kavereilla on paha kiltin tytön syndrooma, he ovat liian riippuvaisia miesten suomasta huomiosta, he antavat toisten kävellä ylitseen. Mutta kun he ovat niitä hyväksyttyjä ja suosittuja ja haluttuja ja hauskoja ja kivoja ja minä se kylmä ilonpilaajapaska niin en tiedä, pitäisikö sitä vaan yrittää muuttaa suhtautumistaan ja käytöstään? Ajatella, että se hymypyyntö onkin ihanaa ja piristävää flirttailua ja totta kai voin suoda kauniin hymyn vanhalle miehelle? Eikä niin että mitä hel-vet-tiä tuo spuge yrittää, menisi pois ja vähän äkkiä.
[/quote]

Nro 19 tässä, kuulostaa tasapainoiselta ja hyvältä. Liikut vaan tosiaan väärässä porukassa, koska tosta saa olla vielä paaaaljon paljon huonompi kaveri, jotta porukkaan ei huolittaisi.Ehkä kannattaa hankkia uusi harrastus ja katsoa mitä sen parista löytyy? Matkailu myös avartaa. Kerran kyllästyin, kun oli liikaa paskoja kavereita, ja muuyin kahdeksi vuodeksi Turkuun. Sitten takas kotikaupunkiin ja ainoastaan tosiystävät jäljellä + pari uutta Turusta.

Tunne lukkosi on hyvä kirja. Uskon että oot kun minä nuorempana.. kyllä se empatia on siellä jossain mutta sun suojamuurit on ihan järkyt. Suosittelen purkaa ennenku jäät yksin kun selvästi asiasta olet huolissasi.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 00:17"]

Minua on näistä piirteistä syytetty oikeastaan koko aikuisikäni ja tähän saakka olen ollut varauksetta sitä mieltä, että minä olen oiekassa ja muut kovasti väärässä. Alan kuitenkin olla tilanteessa, jossa minulla ei ole kavereita, ei miestä, ei minkäänlaista sosiaalista elämää. Eli minusta ei pidetä. Mietinkin nyt johtuuko tämä tästä kylmyydestäni ja kovuudestani ja itsekeskeisyydestäni ja ehdottomuudestani, joista minua toistuvasti syyttävät niin tutut kuin ventovieraatkin? Alla muutamia esimerkkejä. Toivoisin teidän kommenttejanne! Sen tiedän, että olen vähän besserwissertyyppiä, koen siitä huonoa omatuntoa ja yritän parhaani mukaan opetella pitämään suuni kiinni vaikka tietäisin paremmin :)

1) Olemme baarissa kavereiden kanssa. Tuntematon 50v (olen itse 30) alkoholisoituneen oloinen mies alkaa lässyttää minulle että hymyile tyttö hymyile niin näytät nätimmälle ja tulee lopulta luokseni sivelemään poskeani että annas nyt vähän sitä hymyä. En hymyile vaan tuijotan miestä ilmeisesti aika tiukkailmeisenä ja pyydän poistumaan/väistän itse pois. Ei kiinnosta yhtään tuhlata aikaa tämän jurpon viihdyttämiseen eikä hymyilytä kyllä yhtään ja se kosketus ällöttää. (Kaverit taas heittävät tällaiselle läppää ja väläyttelevät sitä hymyä ja jaksavat uhrata aikaa tähän.)

2) Olen harrastanut joskus seksiä varatun miehen kanssa (tietämättäni yleensä, pari kertaa tietoisesti), mutta en osaa heitä arvostaa ja homma jäänyt aina kertapanoon. Deletoin yhteystiedot saman tien enkä pidä näihin mitään yhteyttä. Pidän näitä äijiä vastenmielisinä. En yleensä tervehdi jos törmään jossain vaan kohtelen niin kuin ilmaa. (Kaverit jaksavat roikuttaa näitä tällaisia säätöjä mukana takstailemalla satunnaisesti, sopimalla tapaamisia baariin silloin kun mies on ilman vaimoaan liikkeellä. Parhaat ovat roikuttaneet yhtä miestä perässään jopa 10 vuotta. Jos naimissa oleva mies ottaa yhteyttä ja haluaa tavata niin lähdetään "treffeille". Jos nähdään miehen puoliso niin tästä naisesta yritetään heti keksiä kaikkia vikoja (rumempi kuin minä, iso perse, ärsyttävä nauru, ei mikään järjenjättiläinen).)

3) Exäni jätti minut törkeästi, mutta on sittemmin alkanut ottaa yhteyttä, että mitä kuuluu ja tuletko saunomaan jne. Minä koen saunomisehdotukset pildensaantiyrityksiksi ja pidän miestä harvinaisen hölmönä kun kuvittelee että minua voi pompotella miten tykkää eli ensin heittää pihalle ja sitten käskyttää luokseen ja vetäistä jne. En vastaa, deletoin viestin. (Kaverien mielestä mies on tullut ehkä katumapäälle tai haluaa ainakin olla tosi ystävällinen ja minun pitää vastata ystävällisesti ja empaattiseen sävyyn ja miksen muka voisi miehen kanssa ihan vaan kaverina saunoakin ja kun se kuitenkin oli NIIN hyvä mies. ja on tosi itsekästä ja kylmää jättää mies epätitoisuuteen eikä vastata mitään.)

Äh, noita löytyisi tosi paljon, mutta viesti on kai jo nyt kilometrin pituinen! Kommentteja?

[/quote]

Vaikutat todella järkevältä, toisin kuin kaverisi noissa tilanteissa. Tiedät varmaan itsekin sen, sama mitä muut siihen sanovat.

Eiväthän nuo tilanteet liittyneet empatiaan ja kylmyteen mitenkään. Puolensa kannattaa pitää.

Musta kuulostat vaan järkevältä ja itsenäiseltä. Tollasia laumaeläimiä, kuten sun kaverit, se monesti pelottaa.

Ajattelet ja toimit kuten itseään ja omia rajojaan kunnioittavan kuuluukin.

Mun mielestäni kuulostat vain tylyltä tai tosikolta. Järkeviä ratkaisuja (joita olet tehnyt) voi tehdä leppoisallakin mielellä. Ehkä sun pitäisi pohdiskella puliukon "hymyilisit enemmän"-kommenttia vähän tarkemmin. Aika moni nuorempikin mies voisi sanoa sinulle saman.

Ei nuo esimerkit nyt mitaan varsinaista sinusta kerro, ovat vaan tilanteita elamastasi ja meilla kaikilla on vastaavaia. Jos sinulla todellakaan ei ole ystavia, ni se sitten kertoo enemman. Osaatko olla ystava, antaa ihmisille erityisesti lasna oloa ja aikaa. Ei meista kukaan puli-ukoille hymyile. 

kakkosesimerkki täyttä paskaa, muuten ok

Jee, eli kaksi ekaa ovat "mun puolella". Tilanne nyt vaan on sellainen että tämä omien rajojen kunnioitus ym on johtanut siihen ettei musta pidetä. Olen joskus tosi kateellinen kavereilleni, heillä puhelin piippaa, miehiä pyörii ympärillä, jokainen FB-päivitys saa 20 tykkäystä, he ovat haluttua seuraa. Minä en. Sitten taas toisaalta kun muistan, että niin no heillä siellä puhelimessa piippaa ne naimisissa olevat miehet pildenhimoissaan niin mietin ettei kyllä ole sen arvooista - menettää itsekunnioitustaan sen vuoksi, että haluaa olla haluttu.

Mitä tuohon hymyilyyn tulee niin siitä olen saanut kuulla koko elämäni. perusilmeeni on ilmeesti jotenkin veemäinen, vaikka peiliin katsoessani näytän mielestäni ihan tavalliselta. Ja en vaan osaa sellaista missien hammashymyä, se ei tule luonnostaan. Valokuvissakaan en osaa hymyillä yhtään. Vaihtoehdot on naama peruslukemilla, pieni vino hymynkare suu kiinni tai sitten täysillä nauraminen. En vaan voi sille mitään. (Ja nuo kommentoivat miehet, olivat sitten nuoria tai vanhoja, saavat vaan karvat pystyyn. En minäkään kommentoi toisten ominaisuuksia että oletpa lihava, laihduta vähän niin näytät paremmalta. Tai onpa sulla ruma tukka, mene parturiin niin olet söpömpi.)

5) Mä olen ns ystäväihminen. En ole koskaan riidellyt kenenkään ystävän/kaverin kanssa, olen lojaali, olen yleensä valmis auttamaan tarvittaessa. Puhelimessa juoruaja en ole, mutta livenä tapaan/tapaisin kavereita enemmän kuin mielelläni. Joskus olen miettinyt että olen ehkä liiankin kiltti tai alistuva mitä kaverisuhteisiin tulee. Pidän ystävyyssuhteita tosi tärkeänä asiana.

6) Miksi esimerkki 2 on paskaa?

Jos kunnioitat omia rajojasi ja pidät niistä kiinni, niin miksi ihmeessä mietit kaverreitten piippaavia kännyköitä ja mahdollisia varattujen miesten viestejä? Ja jos ne tyypit ovat kavereitasi, niin miksi sanot, ettei sinulla ole kavereita tai ettei sinusta pidetä?  Hanki itsekunnioitus sen vittuuntuneen perusnaamasi rinnalle ja nauti elämästäsi. Valitse myös ystäväsi/miehesi ihan oman pääsi mukaan.

Kenenkään velvollisuus ei ole pitää kenestäkään. Suurimmalle osalle ihmisistä on aivan sama, panetko varattua vai vapaata ja samalla se, millä tavoin niitten kanssa viestit. Baarideekujen kommentit voi aina jättää omaan osastoonsa. Suinulla on lupa suhtautua niihin aivan kuten suhtaudutkin. Joku toinen ottaa rennommin, sinä et. Luota itseesi ja siihen mitä olet, äläkä narise.