Leikkaan itseäni kynsisaksilla, kun ahdistaa

Mä teen samaa :D Kaipa se on hieman outoa, mutta väliäkö sen.

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/?x217839=3576232

Vapaaksi viiltelystä

Psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviita on kirjoittanut itsehoito-oppaan melko yleisestä, mutta huonosti tunnetusta ilmiöstä, itsensä viiltelystä. Vapaaksi viiltelystä-opas on tarkoitettu viiltelijöille sekä heidän läheisilleen. Se on käytännönläheinen työkirja myös terveydenhuollon ammattilaisille.

Kirjan lukuisat harjoitukset pohjautuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, jonka mukaan uskomukset, ajatukset, tunteet ja toimintatavat ruokkivat toisiaan. Oleellista on tunnistaa haitalliset ajatuskulut ja katkaista ajoissa itseään ruokkiva kehä, joka johtaa viiltelyyn. Toipuminen on mahdollinen vasta, kun viiltelijä tunnistaa sekä myöntää ongelman ja haluaa lopettaa itsensä vahingoittaminen.

Itsensä viiltely ei ole ainoastaan ”teiniangstisten goottityttöjen muoti-ilmiö”, vaan historiallisesti vanha ilmiö, jota esiintyy eri-ikäisissä ja erityyppisissä tilanteissa elävien ihmisten keskuudessa. Vapaaksi viiltelystä -kirjassa kerrotaan muun muassa akateemisesta, keski-ikää lähentyvästä miehestä, joka vahingoittaa itseään säännöllisesti.

Viiltelijä harvoin yrittää riistää itseltään henkeä, päinvastoin, hän yrittää helpottaa voimakasta ahdistustaan. Lisäksi vastoin yleistä oletusta, viiltely tapahtuu yleensä selvin päin. Oman veren näkeminen tuntuu voimaannuttavalta kokemukselta. Viiltely on kuitenkin vakava ilmiö, ja se on yleinen syy nuorten sairaalahoitoon Suomessa. Viiltelijä ei yleensä kerro teoistaan kenellekään, mikä vaikeuttaa hoidon aloittamista.

Lisääntynyt ilmiö

Arvioiden mukaan viiltely on lisääntynyt vauraissa länsimaissa. Sitä esiintyy kuitenkin kaikissa kulttuureissa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Keskimäärin itsensä vahingoittaminen alkaa teini-iässä, mutta voi jatkua vuosikymmeniä. Viiltelystä voi kehittyä vaikea riippuvuus, jonka taustalla on neurobiologisia syitä. Viiltelijöiden aivojen välittäjäainepitoisuuksien on huomattu olevan poikkeavia. Tällaiset henkilöt ahdistuvat ja stressaantuvat helposti pienistäkin vastoinkäymisistä. Tutkimusten mukaan sosiaalinen eristyminen aiheuttaa neurobiologisia vaikutuksia. Myös erilaiset traumat altistavat itsensä vahingoittamiselle. Hyväksikäytetty tai lapsena hylätty hakee aikuisena kivusta hallinnantunnetta tai rangaistakseen itseään. Koulukiusaaminen, vanhempien päihteidenkäyttö ja tunnekylmä koti altistavat itsensä vahingoittamiselle.

Viiltely toimii hieman samalla periaatteella kuin päihteet: kipu vie pois negatiivisia tunteita ja vapauttaa kehossa endorfiineja, jotka puolestaan tuottavat hyvänolontunnetta. Kaikki eivät kuitenkaan saa viiltelystä euforiaa. Siihen jäävät koukkuun vain ne, jotka kokevat hyvää oloa itse aiheutetusta kivusta. Viiltelyn jatkuessa toleranssi kasvaa, ja saatetaan siirtyä vakavampiin keinoihin, kuten ihon polttamiseen, itsensä hakkaamiseen, luiden murtamiseen tai jopa itsensä amputointiin.  

Mikä laukaisee vahingoittamisen halun?

Viiltelystä vapaaksi -itsehoito-oppaassa on lista kysymyksiä, jotka viiltelijän kannattaa kysyä itseltään. Kysymykset liittyvät tilanteisiin ja tunteisiin, jotka laukaisevat halun vahingoittaa itseään. Viiltely tuottaa hetkellistä mielihyvää, mutta luo pidemmän päälle vain lisää stressitekijöitä, kuten fyysiset jäljet, syyllisyys, häpeä ja salaisuudet. Katja Myllyviidan kirjassa esitellään viiltelijälle positiivisia selviytymiskeinoja, kriisitaitoja ja stressiä lieventäviä harjoituksia silloin, kun olo tuntuu sietämättömältä. Tunnepäiväkirjan pitäminen auttaa myös jäsentämään ja tunnistamaan ajatuksia ja tilanteita, jotka johtavat viiltelyyn.

Viiltelijä kokee suurta syyllisyyttä ja häpeää teoistaan. Hän haluaisi olla näkymätön ja eristäytyy muista. Kehonkuva on vääristynyt, jolloin viehättävä ihminen kokee itse olevansa epäkelpo ja ruma. Taustalla saattaa olla lapsuudessa tapahtunutta hyväksikäyttöä tai laiminlyöntiä. Viiltelyn fyysiset jäljet aiheuttavat häpeää, eikä viiltelijä halua paljastua muille. Viiltelijä välttää fyysistä kontaktia ja paikkoja, joissa jäljet näkyvät. Hän toimii näin, koska muiden reaktio pelottaa. Hän pelkää, että ystävät leimaavat hulluksi, tai että perheenjäsenet huolestuvat. On kuitenkin tärkeää kertoa ainakin läheisimmille ihmisille ongelmasta. Ulos tuleminen on askel toipumiseen.

Lopettamista itse haluttava

Viiltelyn lopettaminen edellyttää halua itse lopettaa itsensä vahingoittaminen. Muiden painostus ei auta. Muutos on kuitenkin ihmiselle vaikeaa ja vaatii onnistuakseen tukea. Negatiiviset tunteet ja tilanteet eivät elämästä katoa lopettamisen myötä, mutta se avaa mahdollisuuden omien tunteiden aitoon kohtaamiseen. Lopettamisen myötä vapautuu viiltelyn tuottamasta häpeästä ja alkaa lähentyä ihmisten kanssa. Lopettamiseen kuuluvat aina myös vieroitusoireet ja retkahdukset. Retkahtaminen takaisin viiltelyyn ei ole maailmanloppu, vaan osa toipumisprosessia. Armollisuus itseä kohtaan auttaa pääsemään yli retkahduksesta. Retkahduksia oppii myös välttämään esimerkiksi mielikuvaharjoitusten avulla. Mikäli itsehoito-ohjelma ei auta viiltelijää lopettamaan, on psykoterapian aloittaminen harkitsemisen arvoista. Psykoterapia on kallista, sitovaa ja vaatii paljon työtä potilaalta.

Itseään vahingoittava lapsi on vanhemmille kova paikka. Viha ja itsesyytökset nostavat herkästi päätään. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei painostaminen auta nuorta lopettamaan viiltelyä. Vierestä seuraaminen on täysin ymmärrettävästi tuskallista ja turhauttavaa vanhemmille, mutta oikeastaan vanhemmat eivät voi muuta kuin tukea jälkikasvuaan. Viiltelyn voi lopettaa vain, mikäli tekijä itse niin haluaa. Lisäksi jokainen on lopulta vastuussa ainoastaan omista teoistaan.

Hoitoalan ammattilaisetkaan eivät aina tiedä, miten viiltelijä kohdataan ja hoidetaan. Kieltäminen ja tuomitseminen eivät ole hedelmällinen tapa suhtautua viiltelyyn, vaikka itsensä vahingoittaminen nostaisi hoitohenkilökunnassa inhon väristyksiä, pelkoa ja turhautumista. Sen tähden viiltelyn logiikan tunteminen on ehdottoman tärkeää. Tätä kautta ammatillisen etäisyyden ylläpitäminen ja empatian kokeminen ovat mahdollisia. Vastentahtoinen sairaalahoito harvoin lopettaa viiltelyä. Sen sijaan läsnä oleva vuorovaikutus auttaa viiltelijää huomattavasti todennäköisemmin.

Katja Myllyviita. Vapaaksi viiltelystä. Kustannus Oy Duodecim, 1. painos 2014.

Janne Pantsu 

Hakeudu hoitoon. Olet mieleltäsi sairas, terve ihminen ei koe tarveta leikellä, viillellä tai muutenkaan vahingoittaa itseään. Hoidossa selvitetään perimmäinen syy "leikkelyyn".

Toivottavasti jaksoitte lukea tuon kirjaesittelyn ja havahdutte siihen, että kyse ei ole ihan pikkujutusta, joka naurattaa.

Ei tää ole viiltelyä. Ei se tuota kipua eikä mun tavoite ole vuodattaa mahdollisimman paljon verta. Pikemminkin saan vain psyykkistä hyvänolon tunnetta ja jotain mielenkiintoista tekemistä. -Ap

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 20:50"]Toivottavasti jaksoitte lukea tuon kirjaesittelyn ja havahdutte siihen, että kyse ei ole ihan pikkujutusta, joka naurattaa.
[/quote]

Mä leikkelen vaan sormenpäitä. Ei se nyt niin vakavaa oo :D

Siis mitä vittua.

Olet sairas. Suosittelen, että hakeudut keskustelemaan mielenterveysalan ammattilaisen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 20:54"]

Ei tää ole viiltelyä. Ei se tuota kipua eikä mun tavoite ole vuodattaa mahdollisimman paljon verta. Pikemminkin saan vain psyykkistä hyvänolon tunnetta ja jotain mielenkiintoista tekemistä. -Ap

[/quote]

Kai nyt kuitenkin ymmärsit, että tuo "viiltely" käsittää monta muutakin oman kehonsa vahingoittamistapaa kuin pelkän viiltohaavan? Jos tarvitaan desinfiointiainetta ja syntyy haavoja kun helpotat ahdistusta sekä olet koukussa psyykkiseen palkintoon, on kyse juuri tuosta ilmiöstä.