Tiesitkö että Suomessa on yksityisiä luontopolkuja ja virkistysalueita joihin pääsee tutustumaan vain maksusta?
Tällaiset alueet ovat aidattuja ja tiukasti vartioituja, jotta sinne ei pääse ulkopuolsia ja ylimääräisiä tunkeilijoita "jokamiehenoikeuksiin" vedoten. Tarkoitus on tarjota asiakkaille luksus tason eklussiivinen luontokokemus joka syntyy jo siitä että alueelle pääsee vain maksusta ja varaamalla ajan. Tällaisten alueiden varustustaso on myös viimeisen päälle ja uusinta, sitä ja uusitaan aina säännöllisin väliajoin. Esimerkiksi tuttavani asensivat omalle luontopolulleen tänä kesänä uuden laiturin ja nyt syksyllä uusivat laavun kokonaan kun edellinen laavu oli jo kaksi vuotta vanha. Alueelle on pystytetty myös uuden trendin (glamping) mukaisia telttamajoitukskia jossa pääsee viettämään teltassa hotellitasoisen yön koskemaatomassa luonnossa.
Kommentit (4)
Joo, tiedän muutaman tuollaisen paikan jotka ovat yksityisiä koirapuistoja. Eli aidattu metsäalue jonne saa maksua vastaan viedä koiran ja jossa on inftaa eli polkuja, vessa ihmisille, nuotiopaikka yms.
Juu, onhan noita kaikenlaisia koirasafaritiloja, leirintäalueita, virkistyskeitaita.
Mitä ne minua liikuttavat. Pissasia uima-altaita ja niin edelleen.
Onneksi ilmaiseksikin pääsee luonnosta nauttimaan, ainoa haitta ovat ne tyypit, jotka ovat olevinaan luontoretkeilijöitä mutta itse asiassa ovat siellä luonnossa vain vapaasti örveltämässä. Heille luonto on örveltämispaikka.
Mitä sinä persu trolli ajat takaa ja yrität tällä provoilu aloituksellasi sanoa?
Toki omilla maillaan voi noin toimia, tuossa alueen omistaja tarjoaa tiettyjä erityisfasiliteetteja kävijöille vs. perinteinen valtion mailla tapahtuva luontoretkeily.
Tuo on jo liiketoimintaan verrattavissa ja jokamiehenoikeushan ei oikeuta kulkemaan aidatulla alueella tai käyttämään yksityisen henkilön majoitustiloja, laavuja, laitureita jne. Eli mikä tässä aloituksessa on nyt se juttu?