Mitä töitä voi saada 35v mies joka on ollut viimeksi töissä vuonna 2007? Ja 2kk työharjoittelu vuonna 2012 Koulutuksena ylioppilaslakki
Mitä töitä voin saada?
Tarkoitus olisi päästä ostamaan asunto (ei kerrostalo) pk-seudulta
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Omituisen negatiivista porukkaa. Jotenkin ihmettelen, että onko useimpien kirjoittajien lapsuuden kodissa vain saatu tukia ja niillä eletty? Ei ole minkäänlaista yritystä edes eteenpäin ja muille toitotetaan samaa; ei kannata työnteko, ei kannata edes yrittää opiskelemaan tai töihin jne. et kuitenkaan pääse.
Mistä tämä oikein kumpuaa? En keksi muuta kuin kotiolot ja vanhempien malli. Kotona ei ole kannustettu mihinkään, ei edes yrittämään mitään, ei yhtään potkittu pe rs*lle? Vai onko kaikki ihan masentuneita?
35-vuotias ei ole töihin vanha. Mieluummin 35 v. ei mitään tehnyt kuin 20 v ei mitään työtä tehnyt.
Ylioppilas ei aloita opiskelua ihan tyhjästä vaikka tokarista onkin aikaa mutta ei se vaikuta jatko-opintoihin hakiessa. Tutkinto on kuitenkin.
Mutta se on selvä, että jostain on aloitettava. Ei se tarkoita, että siinä samassa duunissa olisi seuraavat 30 vuotta. Töitä on kyllä, jos kelpaa mikä vaan aluksi (enkä tarkoita nyt puhelinmyyntiä enkä edes siivousta). Siitä sitten eteenpäin ja opiskelemaan jos ala miellyttää tai työpaikassa on mahdollisuus edetä.Luulisi, että jo henkisen vireyden takia huvittaa tehdä jotain? Plus että raha helpottaa mukavasti.
Vai ei ole 35-vuotias liian vanha ALOITTAMAAN työuraa? Eikä ihan siivouksesta edes sun mielestä tarttis lähteä😂 No tuota itse olen 37-vuotias ja mulla on työuraa takana jo 13 vuotta.

35-vuotias on liian vanha olemaan 37-vuotias, jolla on 13 vuoden työura takana, mutta ei todellakaan ole liian vanha aloittamaan työuraa. Olet siis sitä mieltä että ap:n pitäisi vaan jatkaa samaa rataa seuraavat 30 vuotta? Vaikka halua ja kiinnostusta olisi työelämään? Miksi ihmeessä olet sitä mieltä?

En, vaan sitä, että ap:n odotukset työn vaativuuden ja palkan suhteen ovat epärealistiset. Eli jos ei ole koulutusta, eikä työkokemusta, niin kyllä vaan pitää aloittaa esimerkiksi siivoojana tai tiskarina. Näistä molemmista on ihan huutava pula tällä hetkellä.

Turha tätä jossitella tän tapauksen kohdalla. Ap:lla ei ole ole halua eikä kiinnostusta työelämään.

No sepä. Tämän vuoksi on lähes mahdoton päästä keski-ikäisenä työelämään. Lukion käynyt on liian älykäs tiskariksi, mutta mitään muuta ei pysty saamaan. Pää hajoaa siihen työhön eikä kouluttamaton, jolla ainoa työkokemus on jotain tiskausta, mitenkään merkittävästi helpommin työllisty. Kiinnostaviin töihin ei pysty paskaduuneista enää tuossa vaiheessa etenemään.
Siksi ainoa ratkaisu on varmasti työllistävän alan koulutus. Ei edes hyvin mutta ei varmasti työllistävä koulutus, koska ei kukaan ota nelikymppistä vastavalmistunutta insinööriä, jolla ei ole yhtään työkokemusta, töihin.

Sitä työkokemusta hankitaan tietenkin opiskeluaikana, jotta ei ole vastavalmistunut ilman yhtään työkokemusta. Mieluummin opinnot venyvät pitemmiksi kuin valmistutaan ilman mitään työkokemusta. Harjoittelut vedetään hyvin, kesätöitä mahdollisuuksien mukaan omalta alalta. Hakemukseen kirjottaa 'opiskelen aikuisiällä insinöörin tutkintoa ja olen kiinnostunut mistä tahansa työstä teidän firmassa, jotta saan kokemusta alalta' ja se kuulostaa työnantajasta ihan ymmärrettävältä tilanteelta tulla vaikka miksi apulaiseksi raksalla tai mitä alaa opiskeleekaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitat ihan mistä vaan. Hae jouluapulaiseksi postille, hyllyttämään kauppaan tai jotain vastaavaa. Kun on edes muutama työkokemus, niin heti näyttää paremmalta.
Suosittelisin hakemaan ammattikouluun jollekin alalle, joka kiinnostaa ja työllistää. Rakennus, turvallisuus tai hoitoala. Lukion käyneenä pääset alle parissa vuodessa työelämään. Hanki hyvät työharjoittelupaikat. Korkeammalle voit opiskella myöhemmin jos siltä tuntuu.
Älä välitä joidenkin lyttäämisestä. Onpa heilläkin joku, johon tuntea ylemmyyttä, ei se kummoista kerro heidänkään elämästään. Tsemppiä! Ei ole koskaan liian myöhäistä, ja mieti että viiden vuoden päästä sinulla voisi olla jo kolmen vuoden työkokemus omalta alaltasi!
Joo, jouluapulaiseksi keski-ikäisenä teinien joukkoon. Siitä se ura varmasti urkenee ja pian jo ostellaan omakotitaloja ja uusia autoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ainakin 30 vuotta aikaa vanhuuseläkeikään. Se on aika pitkä aika vaan pyöritellä peukaloita. Tiedän, että kun ei ole päässyt työelämään nuorena, se alkaa ahdistaa ja tuntuu että se on myöhäistä tai ainakin pitäisi päästä tosi nopeasti hyviin töihin. Mutta ei paremmin palkattuihin töihin pääse, jos ei aloita jostain. Eikä selviä, millaisessa työssä viihtyy ja pärjää, jos ei kokeile jotain työtä.
35-vuotias ikityötön ilman koulutusta ei tule kyllä enää pääsemään hyvin palkattuihin töihin - keskitason ansiotkin ovat hänelle luultavasti mahdottomia. Hankkimalla koulutuksen tuollainen ihminen voi päästä matalan palkkatason duuniin, luultavasti osa-aikaiseksi ja jos tuuri käy niin ehkä vakiduuniinkin, mutta haaveilut jostain korkeasta elintasosta tuolla taustalla pitää kyllä lopettaa heti alkuunsa.
Pötyä. On monia aloja, joilla töitä riittää, jos on vaadittu koulutus. Ei sillä ole väliä, mitä teit 35-vuotiaaksi asti, jos sulla on 40-vuotiaana pätevyys sairaanhoitajaksi tai vaikka matematiikan ja kemian opettajaksi. Ihan kokopäivätöitä keskitason palkalla. Sosiaalityöntekijänä saisi valita ihan vapaasti, haluaako lastensuojeluun vai syrjäytyneiden nuorten aikuisten sossuksi (oma kokemus syrjäytymisestä voitaneen katsoa eduksi) tai voi lähteä sinne, missä tarjotaan paras palkka.
Ja jonkin verran on aloja, joilla koulutuksella ei ole niin paljon väliä, jos vaan osaa homman esim. ohjelmointi. Netistä löytyy lukuisia ohjelmointikursseja, siitä vaan opettelemaan, osallistumaan avoimen lähdekoodin projekteihin ja kysymään harjottelupaikkoja vaikka ensin työkkärin tuella.
Aivan, näin helppoa se on.
Meillä kun ei tässä maassa ole ollenkaan työttömänä korkeasti koulutettuja ja vahvalla työkokemuksella varustettuja ihmisiä. Ei yhtään. Ei muutenkaan ole lainkaan kilpailua paikoista. Eipä siis muuta kuin joku koulutus tai kuukauden koodarikurssi alle ja sen kuin astelee siihen työpaikkaan mikä kiinnostaa. Helppoa kuin heinänteko.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri teki jotain pakkaus- ja kuljetushommia tuollaisella taustalla. Sitten kyllästyi ja teki jotain digitaalisen markkinoinnin verkko-opintoja. Sai etätyön ulkomaisesta firmasta suomalaisten asiakaspalveluun. Osaa kyllä hyvin englantia.
Sen jälkeen on jatkunut opintoja ja saanut jo yhden ylennyksenkin.
Minun yksi kaverini voitti lotossa miljoonan. Suosittelen siis lottoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ainakin 30 vuotta aikaa vanhuuseläkeikään. Se on aika pitkä aika vaan pyöritellä peukaloita. Tiedän, että kun ei ole päässyt työelämään nuorena, se alkaa ahdistaa ja tuntuu että se on myöhäistä tai ainakin pitäisi päästä tosi nopeasti hyviin töihin. Mutta ei paremmin palkattuihin töihin pääse, jos ei aloita jostain. Eikä selviä, millaisessa työssä viihtyy ja pärjää, jos ei kokeile jotain työtä.
35-vuotias ikityötön ilman koulutusta ei tule kyllä enää pääsemään hyvin palkattuihin töihin - keskitason ansiotkin ovat hänelle luultavasti mahdottomia. Hankkimalla koulutuksen tuollainen ihminen voi päästä matalan palkkatason duuniin, luultavasti osa-aikaiseksi ja jos tuuri käy niin ehkä vakiduuniinkin, mutta haaveilut jostain korkeasta elintasosta tuolla taustalla pitää kyllä lopettaa heti alkuunsa.
Pötyä. On monia aloja, joilla töitä riittää, jos on vaadittu koulutus. Ei sillä ole väliä, mitä teit 35-vuotiaaksi asti, jos sulla on 40-vuotiaana pätevyys sairaanhoitajaksi tai vaikka matematiikan ja kemian opettajaksi. Ihan kokopäivätöitä keskitason palkalla. Sosiaalityöntekijänä saisi valita ihan vapaasti, haluaako lastensuojeluun vai syrjäytyneiden nuorten aikuisten sossuksi (oma kokemus syrjäytymisestä voitaneen katsoa eduksi) tai voi lähteä sinne, missä tarjotaan paras palkka.
Ja jonkin verran on aloja, joilla koulutuksella ei ole niin paljon väliä, jos vaan osaa homman esim. ohjelmointi. Netistä löytyy lukuisia ohjelmointikursseja, siitä vaan opettelemaan, osallistumaan avoimen lähdekoodin projekteihin ja kysymään harjottelupaikkoja vaikka ensin työkkärin tuella.
Aivan, näin helppoa se on.
Meillä kun ei tässä maassa ole ollenkaan työttömänä korkeasti koulutettuja ja vahvalla työkokemuksella varustettuja ihmisiä. Ei yhtään. Ei muutenkaan ole lainkaan kilpailua paikoista. Eipä siis muuta kuin joku koulutus tai kuukauden koodarikurssi alle ja sen kuin astelee siihen työpaikkaan mikä kiinnostaa. Helppoa kuin heinänteko.
Jep, pätee vain aitoihin työvoimapula-aloihin, joihin vaaditaan tietty pätevyys, ettei voida teettää muualta tulleilla = sote-alat.
Aloittelevista koodareista ei ole ollut pulaa enää tällä vuosituhannella. Silloin 20+ vuotta sitten ekan vuoden yliopisto-opiskelijat pääsivät heti töihin, enää ei. Myöskään mikään pikakurssi tai datanomikoulutus ei työllistä.
Pulaa on vain kokeneista koodareista ja he ovat kaikki töissä. Myös itseoppineena voi edelleen työskennellä ainakin tiettyyn pisteeseen asti, mutta ap ei selvästi sellainen ole, koska ei ole luontaisesti lähtenyt kotona ollessaan harjoittelemaan koodausta. Koodaaminen vaatii hyvää ongelmanratkaisutaitoa ja matemaattista ajattelua, eikä niitä ihan suoranaisesti voi koulutuksella opettaa. Koulussa jalostetaan ne hyvät pohjat kyvykkäiksi koodareiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ainakin 30 vuotta aikaa vanhuuseläkeikään. Se on aika pitkä aika vaan pyöritellä peukaloita. Tiedän, että kun ei ole päässyt työelämään nuorena, se alkaa ahdistaa ja tuntuu että se on myöhäistä tai ainakin pitäisi päästä tosi nopeasti hyviin töihin. Mutta ei paremmin palkattuihin töihin pääse, jos ei aloita jostain. Eikä selviä, millaisessa työssä viihtyy ja pärjää, jos ei kokeile jotain työtä.
35-vuotias ikityötön ilman koulutusta ei tule kyllä enää pääsemään hyvin palkattuihin töihin - keskitason ansiotkin ovat hänelle luultavasti mahdottomia. Hankkimalla koulutuksen tuollainen ihminen voi päästä matalan palkkatason duuniin, luultavasti osa-aikaiseksi ja jos tuuri käy niin ehkä vakiduuniinkin, mutta haaveilut jostain korkeasta elintasosta tuolla taustalla pitää kyllä lopettaa heti alkuunsa.
Pötyä. On monia aloja, joilla töitä riittää, jos on vaadittu koulutus. Ei sillä ole väliä, mitä teit 35-vuotiaaksi asti, jos sulla on 40-vuotiaana pätevyys sairaanhoitajaksi tai vaikka matematiikan ja kemian opettajaksi. Ihan kokopäivätöitä keskitason palkalla. Sosiaalityöntekijänä saisi valita ihan vapaasti, haluaako lastensuojeluun vai syrjäytyneiden nuorten aikuisten sossuksi (oma kokemus syrjäytymisestä voitaneen katsoa eduksi) tai voi lähteä sinne, missä tarjotaan paras palkka.
Ja jonkin verran on aloja, joilla koulutuksella ei ole niin paljon väliä, jos vaan osaa homman esim. ohjelmointi. Netistä löytyy lukuisia ohjelmointikursseja, siitä vaan opettelemaan, osallistumaan avoimen lähdekoodin projekteihin ja kysymään harjottelupaikkoja vaikka ensin työkkärin tuella.
Aivan, näin helppoa se on.
Meillä kun ei tässä maassa ole ollenkaan työttömänä korkeasti koulutettuja ja vahvalla työkokemuksella varustettuja ihmisiä. Ei yhtään. Ei muutenkaan ole lainkaan kilpailua paikoista. Eipä siis muuta kuin joku koulutus tai kuukauden koodarikurssi alle ja sen kuin astelee siihen työpaikkaan mikä kiinnostaa. Helppoa kuin heinänteko.
Ei kukaan väitä, että se on helppoa. Mutta ihan mahdollista se on. Jostain pitää lähteä ja sitten opinnoissa ja työelämässä pääsee näyttämään osaamisensa. Tietenkin kohdalle voi sattua YT:t niin kuin kenen tahansa muunkin kohdalle, ala ei työllistäkään, sitten ehkä opiskellaan vielä jotain muuta. Mutta se on sitä työelämää ja se on ihan eri asia kuin olla kokonaan syrjässä työelästä seuraavat 30 vuotta.

Kaikki on mahdollista, jos tekee asiat oikein, on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onni on myöden. On myös mahdollista, että ei ap:n tilanteessa olevalle kannata alkaa kertomaan valheita tai antamaan mahdollisuuksista liian ruusuista kuvaa. Jo se, että lähdet kamppailemaan työmarkkinoille 20 vuotta muita myöhemmin on valtava epämahdollisuustekijä ja jos asiat olisivat helppoja niin meillä ei olisi massatyöttömyyttä eikä hyvin koulutettuja ihmisiä parhaassa työiässä tappelemassa jokaisesta huonommastakin työpaikasta.
Totuus nyt vain on, että jos olet jäänyt jälkeen niin mahdollisuudet ovat matalat ja todennäköisin lopputulema, jos vetää nyt työhanskat käteen ja hankkii koulutukset ja aloittaa matalan tason töistä niin on loppuikä suorittavan tason alipalkatuissa töissä ja osa-aikaisissa työsuhteissa. Harva tuosta tilanteesta enää nousee edes keskiluokkaan tai luo itselleen minkäänlaista omaisuutta.
Maailma on julma.
Ehkä paras vaihtoehto ei ole pohtia, että töitä ei kannata tehdä, jos siitä ei makseta paljon. Jos lähtisi vaikka siitä, että hakisi mitä tahansa työtä, josta maksetaan palkkaa. Lähtökohtaisesti vuorotyöstä saa parempaa palkkaa kuin päivätyöstä ja yötyöstä saa eniten, mutta sopiiko se terveydentilaan.
Ehkä myös omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet on oltava selvillä. Jos ei ole kiinnostunut ihmisistä, niin mikään yöhoitajan ura tuskin on paras vaihtoehto.
En tajua. Mikset ap ole siis ikävuosien 28-35-välillä hakeutunut mihinkään koulutukseen tai työhön? Mitä olet siis ihan käytännössä tuona aikana tehnyt? Miksi haluat nyt muutosta? Miksi haluat nyt hankkia asunnon? Eikö näinä menneinä vuosina ole siis yhtään mikään kiinnostanut?
Hieman enemmän motivoisi vastaamaan, jos kertoisit tilanteestasi enemmän. Nyt vaikutat vaan tosi väsyneeltä trollilta.

Ja kauanko tätä "mitä tahansa työtä" pitää sitten jaksaa tehdä, jos alkaa näyttää, että se on parasta mitä voi työrintamalta saada?
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Mikset ap ole siis ikävuosien 28-35-välillä hakeutunut mihinkään koulutukseen tai työhön? Mitä olet siis ihan käytännössä tuona aikana tehnyt? Miksi haluat nyt muutosta? Miksi haluat nyt hankkia asunnon? Eikö näinä menneinä vuosina ole siis yhtään mikään kiinnostanut?
Hieman enemmän motivoisi vastaamaan, jos kertoisit tilanteestasi enemmän. Nyt vaikutat vaan tosi väsyneeltä trollilta.
Mitä väliä sillä on miksi ei ole tehnyt jotain? Omistatko aikakoneen, jolla ap pääsee korjaamaan virheensä?
Chat-operaattori. Niihin hommiin pääsee kuka vain, kunhan osaa suomea ja pääsee tietokoneelle kotonaan tai jossain muualla. Sitten esität himokkaita naisia päivät pitkät ja keksit aina uusia tekosyitä, miksei vieläkään voida tavata livenä.
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Mikset ap ole siis ikävuosien 28-35-välillä hakeutunut mihinkään koulutukseen tai työhön? Mitä olet siis ihan käytännössä tuona aikana tehnyt? Miksi haluat nyt muutosta? Miksi haluat nyt hankkia asunnon? Eikö näinä menneinä vuosina ole siis yhtään mikään kiinnostanut?
Hieman enemmän motivoisi vastaamaan, jos kertoisit tilanteestasi enemmän. Nyt vaikutat vaan tosi väsyneeltä trollilta.
Ei kai täällä tarvitse koko elämäntarinaansa kertoa. Ehkä ap on ollut sairaana tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa, tai ei ole vain löytänyt mitään sopivaa alaa. Se tuskin on oleellista.
"olisin voinut olla, jos en olisi hankkinut" Kertomasi perusteella et hankkinut, joten älä puhu lukion jälkeisestä koulutuksesta, ellet hanki sitä. Mars toimeen.