Minkälaisista asioista saatte iloa elämäänne?
Pohdiskelen tässä taas yhden illan tylsistyneenä sohvalla kännykkää selanneena, että voisihan sitä jotain muutakin tehdä aikansa kuluksi…
Joinakin iltoina olen yksin ja joinakin 10-vuotiaan lapseni kanssa. Hänen kanssaa käydään ulkoilemassa, mutta muutakin voisi keksiä.
Kommentit (24)
Neulon, kirjoitan päiväkirjaa, kuuntelen äänikirjoja esim kotitöitä tehdessä tai ulkoillessa, luen kirjoja, kokkailen. Rakastan myös kahviloissa istuskelua ja uusiin paikkoihin tutustumista.
Telkkarista tulee tällä hetkellä jännä snookerin loppuottelu. Samalla tässä vaimon kanssa rupatellaan, kun löytyy netistä joku kiva puheenaihe.
Muuten tällä viikolla suurimmat ilonaiheet ovat olleet pomon kehut, Tukholmanristeily ja se, että sain hoidettua yhden kaksi kuukautta roikkuneen ja mieltäni painaneen asian kuntoon.
Kaiken kaikkiaan iloa elämään tuo puoliso, ystävät, harrastukset ja monet muut asiat.
Puolisosta, kavereista, lemmikeistä, yhdessä tekemisestä, luonnosta, liikunnasta, tyhmistä vitseistä, hyvistä elokuvista/sarjoista, hyvästä ruuasta, reissuista, taiteesta, puutarhan hoidosta, laittautumisesta, tanssimisesta, rentoutumisesta, uuden oppimisesta, uusista ihmisistä…
Sitten jos mulla on joskus lapsi, tehdään yhdessä sirkustemppuja, majoja, luontoretkiä, mielikuvitusleikkejä, tutkimusmatkoja…
Ideoita on loputtomasti. N 33
Luonto kaikissa muodoissaan, erityisesti linnut. Musiikki, kirjat, liikunta, veneily, autoilu, mökkeily vain muutamia mainitakseni. Maailma on täynnä kaikkea mahtavaa, ei voi olla kuin kiitollinen kaikesta siitä mitä on saanut. Ei kyllä enempää voisi juuri toivoa.
kävelystä sysipimeässä korvessa tai meren rannalla syysillan sateessa
🌧️🌒
Elokuvista, musiikista, shoppailusta, kauniista kodista ja vaatteista, laittautumisesta nätiksi, korkokengistä, isoista jenkki pick-upeista.
Laadukkaista kirjoista, sarjoista ja elokuvista. Sairastan etenevästi, joten voimia on aika rajallisesti. Kirjallisista syvistä keskusteluista (en jaksa puhua puhelimessa). Kahvittelusta ja lounaista silloin tällöin ystävän kanssa. Syvämeditaatiosta.
Kannattaa opetella astraaliprojektiota jos elämä on tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Elokuvista, musiikista, shoppailusta, kauniista kodista ja vaatteista, laittautumisesta nätiksi, korkokengistä, isoista jenkki pick-upeista.
Korkokengät tekevät minut surulliseksi 😣
Vierailija kirjoitti:
Palstalla provoilu ja sekoilu
Tämän lisäksi huulipuna ja suklaa❣️
Metsässä kävelystä, puutarhanhoidosta, lasten ja miehen kanssa oleilusta, leffailloista kotona, lukemisesta, uuden kielen opiskelusta Duolingon avulla (innostuin siitä viime syksynä), lintujen kiikaroinnista.
Minulle iloa tuo oma rakas mieheni, musiikin ja taiteen harrastaminen, luonnosta nauttiminen, retkeily, sienestys.. Ollaan myös löydetty ihana seurakunta aivan läheltä missä on hyvä olla, niin sekin tuo ilon aihetta tähän hetkeen itselle. Myös ilonaiheita, syövästä parantunut sukulainen!<3 Jokainen päivä on ilon aihe kun elän edelleen, olen kokenut vaaratilanteita monia, eikä minun pitäisi olla enään täällä kirjoittamassa teille, mutta olen ja arvostan sitä ja elämääni todella.
Nauttikaa teidän päivistä, ystävistä, sukulaisista, harrastuksista, nauttikaa itsenne seurasta ja arvostakaa kaikkia pieniäkin hyviä hetkiä arjen haasteiden keskellä. Ihanaa alkavaa viikkoa!<3
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opetella astraaliprojektiota jos elämä on tylsää.
Kokemuksia kenelläkään? Toimiiko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opetella astraaliprojektiota jos elämä on tylsää.
Kokemuksia kenelläkään? Toimiiko?
Olen muutaman kerran onnistunut, mutta ei ole tekniikka vielä ihan täysin hallussa. Selkounia on helpompi nähdä.
Alan kirjallisuudesta kannattaa lukea Charlie Morleyn Dreams of Awakening:
https://www.amazon.co.uk/Dreams-Awakening-Lucid-Dreaming-Mindfulness/dp…
Punaviinistä, juustosta, hillosta, ilmakuivatusta kinkusta, leipätikuista ja smetanasta (oma idea, toimivat erinomaisesti yhdessä) sekä geishakekseistä (lähes suklaata, voi korvata tummalla suklaalla). Kulttuurista näiden kanssa. Rauhasta ilman muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Palstalla provoilu ja sekoilu
Tämän omin minäkin.
mies53v
Siitä kun tiedän että pääsen pian pois suomesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opetella astraaliprojektiota jos elämä on tylsää.
Kokemuksia kenelläkään? Toimiiko?
Olen muutaman kerran onnistunut, mutta ei ole tekniikka vielä ihan täysin hallussa. Selkounia on helpompi nähdä.
Alan kirjallisuudesta kannattaa lukea Charlie Morleyn Dreams of Awakening:
https://www.amazon.co.uk/Dreams-Awakening-Lucid-Dreaming-Mindfulness/dp…
Kiitos vastauksesta, tuntematon astraalimatkaaja. Tiedustelin kokemuksia siitä syystä, että tällä(kin) osa-alueella törmää niin eritasoiin tekniikoihi, eikä viitsi uhrata yhtään aikaa turhuuteen. Haluatko kertoa noista matkoistasi tarkemmin? Hyviä astraalimatkoja ja mukavaa syksyä sinulle.
Saan iloa uuden oppimisesta ja opiskelusta, luonnosta, musiikista, kirjoista, puutarhatöistä, ihmisten tapaamisesta, vertaistukihenkilönä toimimisesta, liikunnasta, hyvästä ruuasta, käsitöistä, nikkaroimisesta ja lintujen tarkkailemisesta. Vain muutamia mainitakseni.
En omista älykännytkkää, joten muualla kuin kotona tietokoneen ääressä keskityn elämään täysillä oikeaa elämää.