Onko muita joiden puolisoilla on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö?

Mulla kymmenen vuotta takana parisuhdetta miehen kanssa, jolla kaksi vuotta sitten diagnosoitiin dissosiaatiohäiriö ja mitään valoa tunnelin päässä ei näy. Mies ei itse täysin edes tunnusta tilaansa, ja kiistää kärsivänsä mistään häiriöstä. Edes se että terapeutti haluaa jatkaa terapiaa ei auta, mies käsittelee asian niin että hän purkaa siellä vain tuntojaan.

Tuntuu että en jaksa enää ymmärtää sitä miksi toisessa on niin monta persoonaa samassa kehossa, ja sitä miksi mieheni on työpaikalla lähes tunnistamattomassa henkisessä rooliasussa, miksi hän on kotonaan eri ihminen ja puhuu eri murteella vanhemmilleen, miksi hän on kavereidensa aikana taas erilainen ja minun perheeni seurassa taas eri persoona. Pahinta kaikessa on se, että mieheni oireyhtymä on aiheuttanut sen että hän on pettänyt minua aikanaan ilman että hän näkee teossaan varsinaisesti mitään väärää, sillä hän kokee että joku muu teki teon mutta ei hän. Tuota pettämistä hän käsitteli terapiassa vuoden verran, ymmärtämättä itsekään miksi toimi vastoin kaikkia vakaumuksiaan.

Suhteemme on vinksahtanut raiteiltaan, sillä mieheni ei tiedosta toimintaansa eikä näe omaa käytöstään kuten muut näkevät. Kun hänelle yrittää asiasta sanoa, vika on aina toisissa ja kokee että häntä syytetään vaikka tosiasiassa häntä yritetään ymmärtää.

Ihminen joka ei ole kytköksissä omiin tunteisiinsa on käytännössä tuomittu kiertämään kehää esim. riitatilanteissa. Riitety disso-ihmisen kanssa on myös turhaa, sillä hän ei tiedosta tehneensä mitään väärää. Itse kun olen vielä aika intuitiivinen ja herkästi reagoiva, temperamenttinen ja oikeudenmukainen, niin tuntuu tosi pahalta jatkuvasti pyydellä anteeksi asioita joita ei ole tehnyt, ihan vaan siksi että tilanne laukeaa ja toisella on taas turvallista olla. Mieheni dissosiaatiohäiriön taustalla on lapsuuden väkivaltakokemukset, mutta tuntuu sietämättömältä että hänen traumansa määrittelevät meidän parisuhteen.

Kohtalotovereita..?