Parisuhde Kriisi !!!

Vastaava tilanne, eli rakas, turvallinen ja hyvä mies.  17 vuotta yhdessä, niin päätin lähteä kun intohimoa ei enää ollut ja muutenkin aika vähän mitään yhteistä lopulta enää. Lapsia ei ollut, niin mikä sitten suhteessa pitää. Pystytään jatkamaan ystävinä (joita ollaan lähinnä jälkimmäinen puoliska suhteesta oltukin) ihan yhtä lailla ilman parisuhdetta kuin olla yhdessä muodon vuoksi. Aika näyttää miten hyvä päätös tämä oli, vasta tässä alkumetrejä itsekseen katsellaan. Mutta juuri nyt päätös tuntuu oikealta, vaikka toki vaikeaa on ollutkin. 

AP sellainen vinkki että mieti mitä sinä parisuhteelta tarvitset, ja sitten käy läpi vastaako parisuhde sinun tarpeisiisi. Tämä on ainoa asia joka sinun pitää selvittää. Voi ihan hyvin olla ihana mies mutta aivan väärä ihminen sinulle, ei siinä ole mitään silloin väärää etsiä suhde joka vastaa tarpeitasi paremmin. Tarpeet voivat myös muuttua, jolloin toinen voi kasvaa pois suhteesta toisen jäädessä paikalleen. Välillä on hyvä inventoida.

Itse näin miehenä kyllä kannustan etsimään rakkautta ja sitä liekkiä ja kipinää elämään. Itse sen tein ja sattumalta löysin todellisen sielunkumppanin ja täydellisen rakkauden. Entisessä elämässä olisi voinut jatkaa tasapaksua kaverillista elmää, mutta onneksi kumpikin tajusi, että liekki oli sammunut.

Tällä hetkellä taas tämä tunne toista kohtaan vain on jotain ihmeellistä. Nyt ymmärrän jopa rakkauslauluja ja niiden sanomaa, sillä osa kertoo juuri siitä mitä itsekkin tuntee.

Onhan tämä vasta tosin alussa (2 vuotta) mutta päivä päivältä tämä tunne toista kohtaan tuntuu vain kasvavan.

Ihmiset muuttuvat ja 10 vuotta on pitkä aika. Olen myös huomannut, että paljon ihmisiä on yhdessä vain mukavuudesta eli sitä isoa rakkautta ei ole. Tee kuin sydän sanoo.

Kun ikää tulee lisää niin se harmaa on vaan niin parasta. ❤️

naiset kaipaa jotain jännää

mitä kauemman haudot eroa, sitä enemmän kadut menetettyjä vuosia sitten kun joskus oikeasti eroat. mitä nopeammin, sen parempi

Uutta elämää peliin kirjoitti:

Itse näin miehenä kyllä kannustan etsimään rakkautta ja sitä liekkiä ja kipinää elämään. Itse sen tein ja sattumalta löysin todellisen sielunkumppanin ja täydellisen rakkauden. Entisessä elämässä olisi voinut jatkaa tasapaksua kaverillista elmää, mutta onneksi kumpikin tajusi, että liekki oli sammunut.

Tällä hetkellä taas tämä tunne toista kohtaan vain on jotain ihmeellistä. Nyt ymmärrän jopa rakkauslauluja ja niiden sanomaa, sillä osa kertoo juuri siitä mitä itsekkin tuntee.

Onhan tämä vasta tosin alussa (2 vuotta) mutta päivä päivältä tämä tunne toista kohtaan tuntuu vain kasvavan.

Ahh kyllä juuri tätä kaipaisin..

Ja kun se sitten heijastuu ihan kaikille muillekin elämän osa-alueille..

Tuttu ja turvallinen suhde on nyt ja muutos pelottaa mutta joku sisälläni sanoo että jossain vaiheessa tulisi vaan päästää vanhasta irti..

Ahh kyllä juuri tätä kaipaisin..

Ja kun se sitten heijastuu ihan kaikille muillekin elämän osa-alueille..

Tuttu ja turvallinen suhde on nyt ja muutos pelottaa mutta joku sisälläni sanoo että jossain vaiheessa tulisi vaan päästää vanhasta irti..[/quote]

Tuo on niin totta että vaikuttaa muillekkin osa-alueille. Kyllä se vanha harmaa arki vaan on muuttunut aivan toiseen suuntaan. Enää ei aamulla laahusta kohti työpäivää entiseen malliin, et palaa kotiin vältellen sitä, elämässä on muutakin kuin työ ja arkiset askareet. Olemuksestasi paistaa uudelleen löytynyt elämänilo ja usko tulevaisuuteen...

Muutos on toki pelottava ja se askeleen otto aivan karmeaa. Kuitenkin näin jälkeenpäin voin itse todeta että oli se vaan itkujen jälkeen kuitenkin helpottavaa ja antoi tilaa hengittää...

Vierailija kirjoitti:

Uutta elämää peliin kirjoitti:

Itse näin miehenä kyllä kannustan etsimään rakkautta ja sitä liekkiä ja kipinää elämään. Itse sen tein ja sattumalta löysin todellisen sielunkumppanin ja täydellisen rakkauden. Entisessä elämässä olisi voinut jatkaa tasapaksua kaverillista elmää, mutta onneksi kumpikin tajusi, että liekki oli sammunut.

Tällä hetkellä taas tämä tunne toista kohtaan vain on jotain ihmeellistä. Nyt ymmärrän jopa rakkauslauluja ja niiden sanomaa, sillä osa kertoo juuri siitä mitä itsekkin tuntee.

Onhan tämä vasta tosin alussa (2 vuotta) mutta päivä päivältä tämä tunne toista kohtaan tuntuu vain kasvavan.

Ahh kyllä juuri tätä kaipaisin..

Ja kun se sitten heijastuu ihan kaikille muillekin elämän osa-alueille..

Tuttu ja turvallinen suhde on nyt ja muutos pelottaa mutta joku sisälläni sanoo että jossain vaiheessa tulisi vaan päästää vanhasta irti..

Sitten se pitää kokeilla, Minna Canthia lainatakseni:" Kaikkea muuta kuin nukkuvaa, puolikuollutta elämää". Muista sitten, että siinä on pieni riski mitä tulee vastaan elämässä mutta vaikeudet ovat tehty voitettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vastaava tilanne, eli rakas, turvallinen ja hyvä mies.  17 vuotta yhdessä, niin päätin lähteä kun intohimoa ei enää ollut ja muutenkin aika vähän mitään yhteistä lopulta enää. Lapsia ei ollut, niin mikä sitten suhteessa pitää. Pystytään jatkamaan ystävinä (joita ollaan lähinnä jälkimmäinen puoliska suhteesta oltukin) ihan yhtä lailla ilman parisuhdetta kuin olla yhdessä muodon vuoksi. Aika näyttää miten hyvä päätös tämä oli, vasta tässä alkumetrejä itsekseen katsellaan. Mutta juuri nyt päätös tuntuu oikealta, vaikka toki vaikeaa on ollutkin. 

AP sellainen vinkki että mieti mitä sinä parisuhteelta tarvitset, ja sitten käy läpi vastaako parisuhde sinun tarpeisiisi. Tämä on ainoa asia joka sinun pitää selvittää. Voi ihan hyvin olla ihana mies mutta aivan väärä ihminen sinulle, ei siinä ole mitään silloin väärää etsiä suhde joka vastaa tarpeitasi paremmin. Tarpeet voivat myös muuttua, jolloin toinen voi kasvaa pois suhteesta toisen jäädessä paikalleen. Välillä on hyvä inventoida.

Kiitos tämä oli hyvä vinkki. Pitää oikeen ajan kanssa miettiä. Mitä sitä elämältään ja parisuhteelta haluaa.

Uutta elämää... kirjoitti:

Ahh kyllä juuri tätä kaipaisin..

Ja kun se sitten heijastuu ihan kaikille muillekin elämän osa-alueille..

Tuttu ja turvallinen suhde on nyt ja muutos pelottaa mutta joku sisälläni sanoo että jossain vaiheessa tulisi vaan päästää vanhasta irti..

Tuo on niin totta että vaikuttaa muillekkin osa-alueille. Kyllä se vanha harmaa arki vaan on muuttunut aivan toiseen suuntaan. Enää ei aamulla laahusta kohti työpäivää entiseen malliin, et palaa kotiin vältellen sitä, elämässä on muutakin kuin työ ja arkiset askareet. Olemuksestasi paistaa uudelleen löytynyt elämänilo ja usko tulevaisuuteen...

Muutos on toki pelottava ja se askeleen otto aivan karmeaa. Kuitenkin näin jälkeenpäin voin itse todeta että oli se vaan itkujen jälkeen kuitenkin helpottavaa ja antoi tilaa hengittää...

Kyllä näinhän se on ja se on vaikea vaikea askel otettavaksi. Mutta se voi palkita kuten sinulla kävi..

Sitä en sitten tiedä että kuinka tuota tunnetta on mahdollista ylläpitää pidemmässä suhteessa tai onko se aina tämä sama että pitää vaihtaa kumppania että elämänliekki pysyy yllä😅 kyllähän alkuun kaikki on aina sitä ihanaa...

Kiitos aloituksesta, osui ja upposi.

Olen itse suhteessa mikä on kestänyt 14 vuotta, lapsia on. En koskaan ole kokenut miestäni ns. sielunkumppanikseni, emme kohtaa ns. sillä tasolla. Tästä minulla on kyllä kokemusta aiemmasta elämästäni.

Suhteemme on ollut hyvä, seksiä ja läheisyyttä on, teemme paljon asioita yhdessä, myös ilman lapsia.

Mutta. Reilun vuoden olen käynyt läpi jonkinlaista ”kriisiä”, en tiedä onko tämä suhde minulle se suhde tulevaisuudessa. Olen alkanut kaipaamaan enemmän ns. henkistä yhteyttä ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, liekkiä.

Tätä prosessia ei ole helpottanut se, että olen tavannut ihmisen, jonka koen olevan monessa mielessä ”se”. Kohtaamme niin monella tasolla. Olemme molemmat varattuja, tuttavia, ja lapsia on kummallakin. Tiedostamme että jutusta ei tule mitään tästä syystä.

Tämä ihastuminen on tottakai pakottanut pohtimaan tulevaisuutta vielä enemmän.

Jos lapsia ei olisi, olisin ehkä jo päättänyt suhteen. En tiedä, tuntuu vain niin hirveältä jos veisin heiltä ydinperheen ja pistäisin kaiken rakentamamme säpäleiksi. Lisäksi pelkään että olen jotenkin sokaistunut, jossain kriisissä, ja en osaa ajatella selkeästi, vaan olen heittämässä hukkaan sellaista mitä kadun myöhemmin.

Minä minä minä minä minä minä ja minun tunteeni.

Minä minä minä minä minä minä ja minun tarpeeni.

Siltä pohjalta rakentamaan tuuliviirinä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos aloituksesta, osui ja upposi.

Olen itse suhteessa mikä on kestänyt 14 vuotta, lapsia on. En koskaan ole kokenut miestäni ns. sielunkumppanikseni, emme kohtaa ns. sillä tasolla. Tästä minulla on kyllä kokemusta aiemmasta elämästäni.

Suhteemme on ollut hyvä, seksiä ja läheisyyttä on, teemme paljon asioita yhdessä, myös ilman lapsia.

Mutta. Reilun vuoden olen käynyt läpi jonkinlaista ”kriisiä”, en tiedä onko tämä suhde minulle se suhde tulevaisuudessa. Olen alkanut kaipaamaan enemmän ns. henkistä yhteyttä ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, liekkiä.

Tätä prosessia ei ole helpottanut se, että olen tavannut ihmisen, jonka koen olevan monessa mielessä ”se”. Kohtaamme niin monella tasolla. Olemme molemmat varattuja, tuttavia, ja lapsia on kummallakin. Tiedostamme että jutusta ei tule mitään tästä syystä.

Tämä ihastuminen on tottakai pakottanut pohtimaan tulevaisuutta vielä enemmän.

Jos lapsia ei olisi, olisin ehkä jo päättänyt suhteen. En tiedä, tuntuu vain niin hirveältä jos veisin heiltä ydinperheen ja pistäisin kaiken rakentamamme säpäleiksi. Lisäksi pelkään että olen jotenkin sokaistunut, jossain kriisissä, ja en osaa ajatella selkeästi, vaan olen heittämässä hukkaan sellaista mitä kadun myöhemmin.

Helpottavaa kuulla että en ole ainoa.

Ja sepäs se tässä justiinkin on että kun järjellä ajateltuna niin EI mitään järkeä, siis sinunkaan tapauksessa kun vielä on lapsiakin.

Mutta silti on se kaipuu siellä sisällä.. ja se konflikti itsensä kanssa.. kun joku ääni sisällä kaipaa sitä vielä vahvempaa yhteyden tunnetta

Ap

Up