Omimisoikeus

Kävin eilen mettälenkillä tarkoituksena käydä yksi luonnonnähtävyys katsomassa. Lenkkireittiin kuului osa paikallisesti suosittua ulkoilureittiä.
No, kun olin tällä suositulla reitillä alkoi vastaan tulla muita ihmisiä. Ensimmäiset osuivat kohdille paikassa, jossa on toinen tämän reitin levähdyspaikoista, katettu evästelypaikka.
Mielenkiintoisen havainnon tein tässä kohtaamisessa. Kun porukan vetäjänä ollut nainen näki minut, hän aika kiivaasti käätyi sinne levähdyspaikan suuntaan, selitti siinä vielä että tässä olis kiva tämmönen katoskin sateen varalta. Vetäjän perässä tuli sitten mies, joka mulkkasi meikäläiseen päin aika vihaisen näköisenä..
No, mulla ei ollut tarkoitus mihinkään levähdyspaikalle mennä syöpöttelemään, näin ollen sen kun menette siihen vaan..
Mutta tuskinpa ne siihen jäivät, sillä tästä vähän matkan päässä on sitten myös nuotiopaikallinen laavu puuvajoineen, joten eivätköhän he olleet sinne makkaroitaan paistelemaan menossa. Kuitenkin tämä omiminen tässä levähdyspaikan kohdilla suorastaan naurattaa, kiireesti kurvaus sitä kohti, että juu, me mennään nyt tähän...
No, oli kyllä paljon porukkaa tuolla reitillä, sen sain todeta... hetken päästä tuli toinen seurue vastaan, ja takaisin sieltä omalta kohteeltani palatessa tuli nuorempaa sakkia.. iso poppoo, viimesellä oikein kunnon mettään sopviat varusteetkin, valkoiset jalkineet ja valkoinen takki ja sitä rataa.... No, eipä tuolla niin välii, sillä auton voi jättää kilometrin parin päähän, etäisyys tämä korkeimmillaan, toki urheimmat etsivät sellaisia paikkoja joihin tullessa auton voi jättää muutaman sadan metrin päähän. Että ulkoilua kerrakseen, ja palatessa voi kehuskella, että käytiin mettäreissulla.
Ittelläni tälläkin kertaa tuli mettäreissua yli kahdenkymmenen kilometrin verran... ja tää nuorisoporukka, kyllä on hävytöntä sakkia. Mitähän tekin siellä mettässä teitte!